ILMARINEN LISÄÄ ULKOMAISIA KIINTEISTÖSIJOITUKSIA
Ilmarinen aikoo lähivuosina lisätä kiinteistösijoitusten määrää sijoitussalkussaan. Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallion mukaan tämä tapahtuu pääosin ulkomailla tehtävillä suorilla kiinteistösijoituksilla.
− Tällä hetkellä kiinteistösalkkumme on erittäin Suomi-painotteinen. Kuten muussakin sijoitustoiminnassa, myös kiinteistösalkkua on tärkeää hajauttaa myös maantieteellisesti, ja siksi olemme päättäneet lähteä hakemaan vakaasti tuottavia kohteita ulkomaisilta kiinteistömarkkinoilta, Ritakallio kertoo.
Kohteita aletaan hakea muista Pohjoismaista sekä vakailta ja likvideiltä eurooppalaisilta kiinteistömarkkinoilta kuten Isosta-Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta sekä Yhdysvalloista.
− Pyrimme tulevaisuudessa hyötymään siitä, että kiinteistömarkkinoiden syklit eri alueilla kulkevat eri tahdissa, Ritakallio taustoittaa.
Syyskuun lopussa Ilmarisen kiinteistösijoitusten arvo oli noin neljä miljardia euroa, joista kotimaisten sijoitusten osuus oli lähes 90 prosenttia. Ilmarisen nykyiset ulkomaiset kiinteistösijoitukset koostuvat pääasiassa rahastosijoituksista.
Ensisijaisesti toimitiloja
Ilmarinen hakee ulkomaisilta kiinteistömarkkinoilta sijoituskohteiksi erityisesti sellaisia toimitiloja, jotka soveltuvat pitkäjänteiseen sijoittamiseen ja joista eläkevaroille saadaan vakaa ja hyvä tuotto.
− Kohteiden tulee sijaita hyvillä paikoilla sekä olla teknisesti moderneja ja energiatehokkaita, luonnehtii kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen.
Aimonen korostaa, että suorissa kiinteistösijoituksissa markkinoiden paikallistuntemus on sijoittajalle tärkeää, jotta kohdevalinnoissa voidaan onnistua.
− Tästä syystä tulemmekin hakemaan paikallisia kumppaneita, joiden kanssa voisimme tehdä yhteissijoituksia. Parhaisiin tuloksiin uskomme pääsevämme vahvan, kyseisessä kohdemaassa toimivan kiinteistösijoittajan kanssa.
Lisätietoja:
Timo Ritakallio, varatoimitusjohtaja, puh. 0500 536 346
Tomi Aimonen, kiinteistöjohtaja, puh. 050 366 7501
Ajankohtaista
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.
Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön
Työeläkeyhtiö Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön kaikissa energiahankinnoissaan. Ilmarisen hankkima energia siis tuotetaan ilman suoria fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.
Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään
Työeläkeyhtiö Ilmarinen kiristää ilmastotavoitteitaan. – Pääsimme hienosti kaikkiin vuosille 2021–2025 asettamistamme päästövähennystavoitteista. Uudella ilmastosuunnitelmalla sitoudumme tieteeseen perustuviin tavoitteisiin ja kiristämme tavoitteitamme vuosille 2026–2030, sijoitusjohtaja Annika Ekman kertoo.