Ilmarinen sijoitti toimistokiinteistöön Frankfurtissa
Ilmarinen on laajentanut kiinteistösijoituksiaan Saksassa hankkimalla toimistokiinteistön Frankfurtin keskustasta.
Kaupan jälkeen Ilmarinen omistaa puolet Pollux-nimisestä kiinteistöstä. Toisena omistajana kiinteistössä on globaali institutionaalinen sijoittaja, jonka kanssa Ilmarisella on aiempaa yhteistyötä. European Business District -alueella sijaitseva 32-kerroksinen maamerkkikiinteistö on valmistunut vuonna 1997, ja sen peruskorjaus on juuri valmistumassa. Vuokrattavaa pinta-alaa on yhteensä noin 35 000 neliömetriä, ja kiinteistön päävuokralainen on vakuutusyhtiö Zurich.
Kiinteistön hallinnoinnista tulee vastaamaan Schroder Real Estate, jonka kanssa Ilmarinen on toteuttanut useita kiinteistösijoituksia Euroopassa.
– Frankfurt on maailman tärkeimpiä rahoitusalan keskittymiä, ja kaupungin toimitilakysyntä on ollut vahvaa finanssikriisistä lähtien. Kaupungin aseman odotetaan entisestään vahvistuvan Euroopan Unionin finanssikeskuksena, mikä tulee ylläpitämään nousupainetta vuokratasoissa myös tulevaisuudessa, sanoo Ilmarisen kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö Mikko Antila.
Ilmarisella on ennestään sijoituksia toimistokiinteistöön Frankfurtissa sekä kolmeen toimistokiinteistöön Berliinissä.
– Kiinteistösalkun kansainvälisen hajautuksen kasvattaminen on osa Ilmarisen sijoitusstrategiaa. Saksan lisäksi Ilmarisella on kiinteistösijoituksia mm. Belgiassa, Hollannissa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kotimaiset kiinteistöt muodostavat kuitenkin myös jatkossa kiinteistösalkun ytimen, kertoo Antila.
Lisätietoja
Mikko Antila, kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö, p. 050 5779066
Ajankohtaista
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.
Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön
Työeläkeyhtiö Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön kaikissa energiahankinnoissaan. Ilmarisen hankkima energia siis tuotetaan ilman suoria fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.
Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään
Työeläkeyhtiö Ilmarinen kiristää ilmastotavoitteitaan. – Pääsimme hienosti kaikkiin vuosille 2021–2025 asettamistamme päästövähennystavoitteista. Uudella ilmastosuunnitelmalla sitoudumme tieteeseen perustuviin tavoitteisiin ja kiristämme tavoitteitamme vuosille 2026–2030, sijoitusjohtaja Annika Ekman kertoo.