Kämp Galleria tekee näyttävän paluun
Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva kauppakeskus Galleria Esplanad palaa juurilleen ja vaihtaa nimensä takaisin Kämp Galleriaksi.
Pohjoisesplanadin varrella vuodesta 1999 toiminut Kämp Galleria tunnettiin 2012–2018 Galleria Esplanadina. Vanha nimi on kuitenkin elänyt sitkeästi kaupunkilaisten mielikuvissa – onhan kauppakeskuksen kyljessä sijaitseva hotelli Kämp Helsingin keskeisimpiä maamerkkejä. Kluuvikadun ja Mikonkadun välissä sijaitsevan historiallisen Antiloopin korttelin kunnostuksen myötä oli sopiva hetki ottaa kauppakeskuksen alkuperäinen, tuttu nimi takaisin käyttöön. Kämp Galleria uudistuu marraskuussa, kun toiseen kerrokseen avautuu suomalaisen muodin keskus Garden.
– Nimenvaihdos ja Gardenin avautuminen auttavat Kämp Galleriaa profiloitumaan entistä vahvemmin laatutietoisten, kestäviä brändejä arvostavien kuluttajien ostospaikaksi. Toivomme uudistuvan Kämp Gallerian houkuttelevan muodista ja muotoilusta kiinnostuneita niin läheltä kuin kauempaakin, toteaa vuokrauspäällikkö Ville Laurila Kämp Gallerian omistavasta Ilmarisesta.
Kämp Galleriassa on tällä hetkellä reilut 20 muodin ja designin erikoisliikettä (mm. COS, Marimekko, & Other Stories, Fere, Hugo Boss, Efva Attling, Samsøe & Samsøe, Stenströms), kahviloita ja ravintoloita sekä kampaamo. Marraskuussa avautuva Garden nostaa esiin suomalaisen muodin kärkinimiä ja nousevia kykyjä: omat liikkeensä avaavat Arela, Samuji, Terhi Pölkki, éNHats, Hálo, R-Collection sekä Nomen Nescio. Gardenista löytyy lisäksi luonnonkosmetiikkaan keskittynyt Jolie sekä Tre Gallery & Books, jonka kirja- ja lehtivalikomasta vastaa kirjakauppa Nide. Tre Gallery & Books tuo tilaan myös joukon shop-in-shoppeja, joista ensimmäinen on Klaus Haapaniemi.
Lisätietoja:
Ville Laurila, vuokrauspäällikkö, Ilmarinen p. 040 501 0040, ville.laurila(a)ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Ilmarinen liittyi energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2026–2035
Ilmarinen liittyi valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035. – Haluamme jatkaa pitkäjänteistä työtämme energiatehokkuuden parantamiseksi, rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen Ilmarisesta sanoo.
EPSI Rating: Ilmarisella on työeläkealan tyytyväisimmät asiakkaat
Ilmarisen asiakkaat ovat työeläkealan tyytyväisimmät, selviää EPSI Ratingin tuoreesta tutkimuksesta.
Postitalon peruskorjaus on valmis – Helsingin historiallinen maamerkki avaa ovensa uudelle aikakaudelle
Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan ikonisen Postitalon laaja peruskorjaus on valmistunut. Remontti kunnioitti rakennuksen 1930-luvun arkkitehtuuria ja toi tilat vastaamaan modernin työelämän tarpeita. Keväällä 2025 avautuivat torniosan uudet toimitilat, ja loppuvuodesta Posti palaa juurilleen Postitaloon.