Ilmarinen laajentaa kiinteistösijoituksiaan Alankomaissa
Ilmarinen on sijoittanut toimistokiinteistöön Alankomaiden Rotterdamissa, Euroopan vilkkaimmassa satamakaupungissa.
Kiinteistökaupan jälkeen Ilmarinen omistaa puolet Central Post -nimisestä toimistorakennuksesta. Toinen omistajista on saksalainen instituutiosijoittaja. Kiinteistöä hallinnoi Hannover Leasing, jonka kanssa Ilmarisella on ennestään laajaa yhteistyötä Benelux-maissa.
- Sijoitus sopii hyvin Ilmarisen strategiaan, jonka mukaan haemme kiinteistösalkulle kansainvälistä hajautusta tuottavasti ja turvaavasti. Pitkät vuokrasopimukset ja hajautettu vuokralaisprofiili yhdistettynä Rotterdamin toimistomarkkinan kilpailukykyiseen tuottotasoon suhteessa Euroopan päämarkkinoihin, tekevät sijoitukset kiinnostavan, sanoo Ilmarisen kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö Mikko Antila.
Central Post rakennettiin postinjakelukeskukseksi 1950-luvulla. Monipuoliseksi toimistokiinteistöksi se kunnostettiin vuosina 2009-2010. Remontin yhteydessä talon energiatehokkuutta parannettiin muun muassa kaksinkertaistamalla lasinen julkisivu ja asentamalla energiatehokkaat hissi- ja valaistusjärjestelmät.
Kaupunkikuvalle ikoninen rakennus sijaitsee Rotterdamin ydinkeskustassa päärautatieaseman vieressä. Kiinteistön kokonaispinta-ala on 38 000 m2. Nykyinen vuokrausaste on 100 prosenttia ja suurimpia vuokralaisia ovat kemikaaliyhtiö Lyondell Basell, mediayhtiö De Persgroep sekä Hollannin rautatieverkon ylläpidosta vastaava valtionyhtiö ProRail.
Lisätietoja
Mikko Antila, kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö, p. 050 5779066
Kuva: M. Hofmans
Ajankohtaista
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.
Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön
Työeläkeyhtiö Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön kaikissa energiahankinnoissaan. Ilmarisen hankkima energia siis tuotetaan ilman suoria fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.
Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään
Työeläkeyhtiö Ilmarinen kiristää ilmastotavoitteitaan. – Pääsimme hienosti kaikkiin vuosille 2021–2025 asettamistamme päästövähennystavoitteista. Uudella ilmastosuunnitelmalla sitoudumme tieteeseen perustuviin tavoitteisiin ja kiristämme tavoitteitamme vuosille 2026–2030, sijoitusjohtaja Annika Ekman kertoo.