Uudistuvassa Keravan keskustassa juhlittiin harjannostajaisia
Keravan keskustaan rakennettavien kauppakeskus Karusellin, Aleksinkulman ja Aleksinpuiston työmaat ovat edenneet harjakorkeuteen. Kauppakeskus avautuu marraskuussa ja sen katolle tuleviin asuntoihin pääsee muuttamaan alkuvuodesta 2019. Kauppakeskuksen ja asuintalon omistaa Ilmarinen ja rakentamisesta vastaa SRV.
Harjannostajaisia vietettiin juhlavin menoin. Uudistuvaa Keravaa juhlimassa olivat myös kaupunginjohtaja Kirsi Rontu ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Samuli Isola.
Työmaata rakennetaan tällä hetkellä noin 130 hengen vahvuudella. Mukana on myös useita paikallisia urakoitsijoita. Kauppakeskus Karusellin bruttoala on 6718 m², mikä tulee pitämään sisällään yhteensä 26 liiketilaa. Kauppakeskuksen pinta-alaltaan suurimpaan liiketilaan tulee K-Supermarket, lisäksi tiloihin tulee pienempiä liikkeitä, kahviloita ja ravintoloita.
Vapaita tiloja kauppakeskuksessa on enää muutamia ja niistäkin tullaan allekirjoittamaan vuokrasopimukset pian.
Kauppakeskuksen päälle tuleva asuinkerrostalo on 7-kerroksinen, ja tässä on asuntoja yhteensä 140 kpl. Asuinkerrosten bruttoala on yhteensä lähes 10 500 m2. Asunnot valmistuvat alkuvuodesta 2019. Kauppakeskuksen alimpaan kerrokseen tulee 192 autopaikkaa kauppakeskuksen asiakkaille ja asuinkerrostalon asukkaille sekä asuntojen irtaimistovarastoja.
”On sanomattakin selvää, että näiden uusien sekä kaupan että asumisen palveluiden myötä saadaan Keravan keskusta uuteen kukoistukseen. Hyvien raideliikenneyhteyksien varrella sijaitseville palveluille riittää kysyntää ja Keravan keskusta sopii kokemuksiemme mukaisesti mitä parhaiten tällaiselle kaupunkikeskustahankkeelle”, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala.
Keravan keskustan uudet Aleksinkulman ja Aleksinpuiston vuokra-asunnot tulevat hakuun syksyllä 2018, jolloin asunnoista löytyy lisätietoja osoitteesta https://asunnot.ilmarinen.fi/
Katso myös:
Ajankohtaista
Ilmarinen liittyi energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2026–2035
Ilmarinen liittyi valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035. – Haluamme jatkaa pitkäjänteistä työtämme energiatehokkuuden parantamiseksi, rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen Ilmarisesta sanoo.
EPSI Rating: Ilmarisella on työeläkealan tyytyväisimmät asiakkaat
Ilmarisen asiakkaat ovat työeläkealan tyytyväisimmät, selviää EPSI Ratingin tuoreesta tutkimuksesta.
Postitalon peruskorjaus on valmis – Helsingin historiallinen maamerkki avaa ovensa uudelle aikakaudelle
Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan ikonisen Postitalon laaja peruskorjaus on valmistunut. Remontti kunnioitti rakennuksen 1930-luvun arkkitehtuuria ja toi tilat vastaamaan modernin työelämän tarpeita. Keväällä 2025 avautuivat torniosan uudet toimitilat, ja loppuvuodesta Posti palaa juurilleen Postitaloon.