Uutinen 26.10.2018

Vuoden 2019 työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettiin

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2019. Tämänvuotiseen verrattuna työeläkeindeksi nousee noin 1,5 prosenttia ja palkkakerroin noin 1,9 prosenttia.

Palkkakertoimeksi vahvistettiin 1,417. Vuoteen 2018 verrattuna palkkakerroin nousee noin 1,9 prosenttia. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa palkkojen muutoksen osuus on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen 20 prosenttia.

Työeläkeindeksi on ensi vuonna 2585. Työeläkeindeksi nousee noin 1,5 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna. Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet. Työeläkeindeksiä laskettaessa palkkojen muutoksen osuus on 20 prosenttia ja hintojen muutoksen 80 prosenttia.

Työeläkeindeksiin on sidottu yksityisten ja julkisten alojen eläkejärjestelmien mukaisten maksussa olevien ansio- ja perhe-eläkkeiden lisäksi sotilasvammalain mukaiset eläkkeet, luopumiseläkkeet ja luopumistuet, Kelan kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukainen kuntoutusraha sekä virkamieslain mukainen toistuva korvaus.

Lisätietoja:

STM:n tiedote

 

Ajankohtaista

Uutinen 23.3.2026

Tärkeä tieto osittaisesta vanhuuseläkkeestä: Jo aiemmin myönnetty OVE ei vaikuta Kelan uuteen yleistukeen

Hallitus suunnittelee peruvansa tukileikkauksen työttömiltä, jotka ovat alkaneet nostaa varhennettua eläkettä ennen kuin Kelan uusi yleistuki oli hyväksytty eduskunnassa. Siirtymäaika koskee noin 3 000 osittaisen vanhuuseläkkeensaajaa. Esityksen on tarkoitus edetä eduskunnan käsittelyyn toukokuussa.

Tärkeä tieto osittaisesta vanhuuseläkkeestä: Jo aiemmin myönnetty OVE ei vaikuta Kelan uuteen yleistukeen

Uutinen 19.3.2026

iAreenassa pureuduttiin pitkäikäisten yhteiskuntaan

Ilmarinen ja Vanhustyön keskusliitto järjestivät eilen suositun ja pidetyn, järjestyksessään kuudennentoista iAreena-seminaarin. Vuotuinen ajankohtaisfoorumi keskittyy ikääntyvien asioihin ja ikääntymisen teemoihin. Tällä kertaa pohdittiin, mitä haasteita ja mahdollisuuksia pitkäikäisyyteen liittyy.

iAreenassa pureuduttiin pitkäikäisten yhteiskuntaan
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi