Ilmariselle Helsingin Matkailusäätiön Travel Award -palkinto
Ilmarinen on saanut Helsingin Matkailusäätiön Helsinki Travel Award 2020 -palkinnon yhdessä Kämp Gallerian kanssa. Palkinto myönnettiin pitkäjänteisestä työstä Helsingin keskustan elävöittämiseksi ja yritysten tuomiseksi yhteen. Ilmarinen omistaa Kämp Galleria -kiinteistön.
Raadin mukaan Kämp Galleria on uudistunut vaihe vaiheelta perinteisestä kauppakeskuksesta upeaksi suomalaisen muodin ja designin (Kämp Garden) sekä valokuvamuseotoiminnan yhdistäväksi kokonaisuudeksi. Kämp Gallerian toiseen kerrokseen pari vuotta sitten avattu Kämp Garden on vastannut kuluttajien muuttuneisiin tottumuksiin keskittymällä yhteisöllisyyteen, elämyksellisyyteen ja hyvään palveluun sekä keräämällä yhteen vastuullisia toimijoita. Raati korostaa, että uudistuva tarjonta, huipputason kuratointi ja unohtumattomat muotielämykset ovat syitä, joiden takia Kämp Galleriaan kannattaa suunnata kauempaakin.
– Ajat ovat Helsingin keskustalle haasteellisia, sillä etätyöt ovat lyhyessä ajassa tyhjentäneet katuja ja toimitiloja. Keskustaa tulisikin ajatella yhtenä suurena ostos- ja palvelukeskittymänä, joka uudistuu jatkuvasti kysyntää vastaavasti. Tämän haasteen olemme osaltamme ottaneet vastaan ja siinä ilmeisen hyvin myös onnistuneet, Ilmarisen vuokrauspäällikkö Ville Laurila sanoo.
Vastuullista kiinteistösijoittamista
Ilmarinen on Suomen suurimpia kiinteistösijoittajia sekä merkittävä rakennuttaja. Vastuullisuus on olennainen osa myös Ilmarisen kiinteistösijoittamista.
– Meille on tärkeää olla mukana kehittämässä yhteistyössä alueita ja kokonaisuuksia sekä huolehtia siitä, että arvokiinteistöt pysyvät elinvoimaisina myös pitkälle tulevaisuuteen. Suunnittelemme jatkuvasti erilaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja vuokralaistemme kanssa sekä rakentaessamme uusia kohteita, Laurila lisää.
Helsingin Matkailusäätiö palkitsi kaikkiaan neljä organisaatiota kaupunkilaisten ja matkailualan edustajien suosittelemista ehdokkaista. Ilmarisen ja Kämp Gallerian lisäksi palkinnon saivat Ateneumin taidemuseo, Senaatintorin kesäterassi sekä kävelyelämyksiä tarjoava WalkHelsinki. Vuoden 2020 palkintojen perusteluissa korostuivat pitkäjänteisen kaupunkikehittämisen lisäksi erityisesti uudenlaiset innovaatiot ja ratkaisut.
Ilmarisen ja Kämp Gallerian lisäksi nyt palkittiin myös Ateneumin taidemuseo, Senaatintorin kesäterassi sekä WalkHelsinki.
- Lue lisää palkinnon perusteista ja muista palkituista(matkailusaatio.fi)
- Lue lisää Kämp Gardenista
Ajankohtaista
Saitko puhelun Ilmarisesta asiakastietojasi koskien?
Jotta voimme tarjota sinulle parasta ja oman tilanteesi huomioivaa asiakaspalvelua, meidän on tunnettava sinut. Otamme yhteyttä asiakkaisiimme asiakastietojen tiimoilta. Päivitämme säännöllisesti lain vaatimia tietoja asiakkaistamme.
Ilmarinen liittyi energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2026–2035
Ilmarinen liittyi valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035. – Haluamme jatkaa pitkäjänteistä työtämme energiatehokkuuden parantamiseksi, rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen Ilmarisesta sanoo.
Rami Vehmas Ilmarisen osakejohtajaksi
Rami Vehmas on nimitetty Ilmarisen osakejohtajaksi. Vehmas aloitti tehtävässään 1.11.2025.