Uutinen 4.10.2021

Nuorten Täällä tuntuu -taidenäyttely tukee mielenterveyttä

Ilmarisessa maanantaina 4.10. aukeava Täällä tuntuu -taidenäyttely on nuorten mielenterveyden asialla. Näyttelyssä on esillä nuorten mielenmaisemaa avaavia taideteoksia sekä heidän ajatuksiaan ja tunteitaan töiden takaa. Teokset liittyvät tavalla tai toisella mielen hyvinvointiin.

Täällä tuntuu -taidenäyttelyn ovat koostaneet Lapinlahden Lähde, Nuorten mielenterveysseura - Yeesi ry ja Ilmarinen. Teoksia näyttelyyn on saatu myös Taiteen Sulattamo ry:n ja Etelän-SYLI ry:n kautta. 

Näyttelyn ideana on ollut tarjota nuorille väylä tuoda esiin ajatuksiaan ja tunteitaan taiteen kautta.

– Huoli nuorten jaksamisesta ja mielenterveyden ongelmista niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin on myös meillä työeläkeyhtiössä iso. Työelämässä suurin yksittäinen syy sairauslomille ovat mielenterveyden häiriöt. Myös Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi -tutkimuksen mukaan nuorten työntekijöiden uupumus- ja masennusoireet ovat lisääntyneet, sanoo Ilmarisen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Liina Aulin.

"Kuukausia kuittaamatta" -taideteos
Yksi näyttelyn taideteoksista "Kuukausia kuittaamatta". Tekijä AA kertoo: "Taiteen tekeminen tuntuu minulle siltä, kuin huokaisisin ulos ahdistavia tunteita. Se tuntuu myös siltä kuin istuisin niiden tunteiden kanssa, hyväksymässä niitä. Taiteilu on minulle prosessi, jossa pääsen olemaan 'hyvää pataa ahdistuksieni kanssa' Voisi siis sanoa, että taiteilu saa minut hyväksymään itseni kokonaisemmin."

– Työkyvyttömyys on aina inhimillinen tragedia ihmiselle itselleen. Sen lisäksi se aiheuttaa isot kustannukset työntekijöille, työnantajille ja koko yhteiskunnalle. On hienoa, että voimme Ilmarisen Mielellään töissä -projektin ja tämä nuorten tunteita ja luovuutta esiintuovan näyttelyn kautta tukea osaltamme nuorten kanssa tehtävää mielenterveystyötä, Liina Aulin sanoo.

Taiteilu on monesti auttanut minua vaikeissa elämänjaksoissa. Olen superkiitollinen, että voin käyttää taiteen tekoa tukemaan mielenterveyttäni.

Täällä tuntuu -näyttely on osa Mieli ry:n Kansainvälinen mielenterveyspäivä -kampanjaa ja Ilmarisen Mielellään töissä -projektia.

Ilmarinen juhlistaa tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan suomalaisten eläkkeiden turvaajana ja työelämän kumppanina. Juhlavuoden teemana on nuorten tukeminen työelämään kiinnittymisessä ja sitä kautta työurien pidentäminen. Projektille on annettu nimeksi Mielellään töissä.

Mielellään töissä -projektissa tavoitteena on osallistua keskusteluun nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisystä ja työelämään kiinnittymisestä sekä etsiä keinoja, joilla nuoret itse, oppilaitokset sekä yritykset voivat tukea työelämään siirtymistä.

Täällä tuntuu -näyttelyssä vierailu tapahtuu koronarajoitusten vuoksi kutsuperiaatteella.

Kansikuva, Tekijä Iita: "Syömishäiriöstä parantuminen on kuin keijun ja peikon köydenvetoa. Syömishäiriöpeikko kiskoo köyttä vahvoin käsivarsin saadakseen minut käyttäytymään, ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä haluamallaan tavalla. Keiju puolestaan pyrkii taistelemaan tätä peikkoa vastaan.”

Lisätietoja:

Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Ilmarinen
p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi

Marja Virmalainen, markkinointipäällikkö
p. 050 4267 324, marja.virmalainen@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Uutinen 17.11.2025

Saitko puhelun Ilmarisesta asiakastietojasi koskien?

Jotta voimme tarjota sinulle parasta ja oman tilanteesi huomioivaa asiakaspalvelua, meidän on tunnettava sinut. Otamme yhteyttä asiakkaisiimme asiakastietojen tiimoilta. Päivitämme säännöllisesti lain vaatimia tietoja asiakkaistamme.

Saitko puhelun Ilmarisesta asiakastietojasi koskien?

Tiedote 30.10.2025

Postitalon peruskorjaus on valmis – Helsingin historiallinen maamerkki avaa ovensa uudelle aikakaudelle

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan ikonisen Postitalon laaja peruskorjaus on valmistunut. Remontti kunnioitti rakennuksen 1930-luvun arkkitehtuuria ja toi tilat vastaamaan modernin työelämän tarpeita. Keväällä 2025 avautuivat torniosan uudet toimitilat, ja loppuvuodesta Posti palaa juurilleen Postitaloon.

Postitalon peruskorjaus on valmis – Helsingin historiallinen maamerkki avaa ovensa uudelle aikakaudelle
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi