Uutinen 28.5.2025

NEC jatkaa ihmisoikeuksiin keskittyvää työtä

Pohjoismaisten eläkesijoittajien The Nordic Engagement Cooperation -vaikuttajayhteistyö jatkaa keskittymistä ihmisoikeuksiin.

Ilmarinen on mukana pohjoismaisten eläkesijoittajien vaikuttajayhteistyössä Nordic Engagement Cooperation (NEC) -vaikuttamisyhteistyössä. NEC on viime vuosina kiinnittänyt huomiota erityisesti ihmisoikeuksiin sijoituskohteissaan.

Myös vuonna 2024 NEC keskittyi ihmisoikeuskysymyksiin ja pyrki lisäämään tietoisuutta ihmisoikeuksista sijoittajayhteisössä, käy ilmi NEC:n vuoden 2024 raportista (pdf). NEC:n tapaamisissa käsiteltiin kaivostoimintaa, yhdistymisvapautta ja työoikeuksia. Lisäksi aiheena oli luonnon monimuotoisuus.

Raportointi parantunut

Palveluntarjoajan avulla NEC vaikuttaa sijoituskohteisiin. Tällä Human Rights Accelerator -yhteisvaikuttamisella saatiin vuonna 2024 parannuksia ihmisoikeuksien huomiointiin hallintorakenteissa, johdon palkitsemisessa ja valitusmekanismeissa.

– Yritykset ovat parantaneet sisäisiä raportointirakenteitaan ja tiedonkulkua, vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Mira Mielonen Ilmarisesta kertoo.

Parannettavaakin on.

– Moni yritys kamppailee edelleen oikeudenmukaisten korjaavien toimenpiteiden tarjoamisessa, Mielonen sanoo.

Mitä luvassa vuonna 2025?

Human Rights Accelerator -ohjelma päättyi vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä, ja ihmisoikeuksiin keskittyvä vaikuttaminen jatkuu Human Rights and Transition Stewardship -ohjelmassa. Se keskittyy uusiutuvan energian toimitusketjuihin ja sisältää kaivos-, aurinko- ja tuulivoimavalmistajat sekä energiayhtiöt.

Mikä NEC?

  • NEC-vaikuttajayhteistyöhön kuuluu neljä pohjoismaista eläkesijoittajaa: Ilmarinen Suomesta, Folksam Group Ruotsista, KLP Norjasta ja PFA Pension Tanskasta.
  • NEC:n työ koostuu kahdesta osasta: tapaamisista neljä kertaa vuodessa sekä palveluntarjoajan avulla tehtävästä vaikuttamisesta.
  • NEC on toiminut vuodesta 2009.
  • Jos vaikuttamistavoitteita ei saavuteta, käytettävissä on myös muita työkaluja, kuten sijoittajakirjeet ja päätöslauselmien jättämiset.

Lisätietoja

  • Karoliina Lindroos, vastuullisen sijoittamisen johtaja, Ilmarinen, p. 040 577 2203, karoliina.lindroos@ilmarinen.fi
  • Mira Mielonen, vastuullisen sijoittamisen asiantuntija, Ilmarinen, mira.mielonen@ilmarinen.fi

Lue lisää

Ajankohtaista

Tiedote 18.2.2026

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Ilmarinen nostaa työkykyjohtamisen yhdeksi kestävyystyönsä kärjeksi. Lisäksi sosiaalisessa vastuussa korostuu oman henkilöstön osaaminen. Sijoitusten ilmastotyö on edennyt hyvin, ja yhtiö vaikuttaa sijoituskohteisiinsa omistajaohjauksella, käy ilmi Ilmarisen kestävyysraportista.

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Tiedote 10.2.2026

Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön

Työeläkeyhtiö Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön kaikissa energiahankinnoissaan. Ilmarisen hankkima energia siis tuotetaan ilman suoria fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.

Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi