Tiedote 26.10.2018

Ilmarinen sijoitti toimistokiinteistöön Luxemburgissa

Ilmarinen on laajentanut kiinteistösijoituksiaan Luxemburgiin. Kaupan jälkeen Ilmarinen omistaa puolet pääkaupunkiin valmistuvasta uudesta toimistokiinteistöstä.

Alter Domus -niminen kiinteistö sijaitsee suositulla Cloche d’Or -toimistoalueella. Kiinteistössä on 11 kerrosta ja vuokrattava pinta-ala on noin 11 700 neliömetriä. Kiinteistö on kokonaisuudessaan vuokrattu Alter Domus -nimiselle sijoitushallinnointiin erikoistuneelle yhtiölle.

– Tänä syksynä valmistuva Alter Domus on rakennettu korkeaan laatutasoon. Tilat ovat modernit, muuntojoustavat ja ympäristötehokkaat, mistä on osoituksena BREEAM Very Good -tason sertifikaatti, sanoo Ilmarisen kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö Mikko Antila.

Toisena omistajana kiinteistössä on ranskalainen institutionaalinen sijoittaja ja kiinteistön hallinnoinnista tulee vastaamaan saksalainen Hannover Leasing Investment GmbH. Molempien toimijoiden kanssa Ilmarisella on aiempaa yhteistyötä kiinteistösijoituksissa Euroopassa.

Kiinteistösalkun kansainvälisen hajautuksen kasvattaminen on osa Ilmarisen sijoitusstrategiaa. Nyt hankittava toimistokiinteistö on Ilmarisen ensimmäinen suora kiinteistösijoitus Luxemburgiin. Ilmarisella on ennestään sijoituksia toimistokiinteistöihin Saksassa, Belgiassa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

 

Lisätietoja

Mikko Antila, kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö, p. 050 577 9066

Ajankohtaista

Tiedote 18.2.2026

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Ilmarinen nostaa työkykyjohtamisen yhdeksi kestävyystyönsä kärjeksi. Lisäksi sosiaalisessa vastuussa korostuu oman henkilöstön osaaminen. Sijoitusten ilmastotyö on edennyt hyvin, ja yhtiö vaikuttaa sijoituskohteisiinsa omistajaohjauksella, käy ilmi Ilmarisen kestävyysraportista.

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Tiedote 16.2.2026

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan

Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi