Ilmarisen asiakkuusjohtaja vaihtuu
Ilmarisen asiakkuusjohtaja Pekka Puustinen on irtisanoutunut ja lähtee Ilmarisesta elokuun lopussa. Puustisen tehtäviä hoitaa oman toimensa ohella toimitusjohtaja Jouko Pölönen, kunnes seuraaja on nimitetty.
– Haluan kiittää Pekkaa ansiokkaasta työstä asiakkuudet ja työkyky -linjan johdossa ja koko Ilmarisen toiminnan kehittämisessä. Asiakas on kaiken tekemisemme keskiössä ja Pekka on osoittanut, että asiakaslähtöinen toiminta tuo myös tuloksia, Pölönen sanoo.
Puustinen on työskennellyt Ilmarisessa asiakaskokemuksesta ja yrityskulttuurista vastaavana kehitysjohtajana sekä digitalisaatiosta vastaavana johtajana vuosina 2015-2016. Asiakkuusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä hän toimi vuodesta 2016.
Lisätietoja:
Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, p. 050 1282
Ajankohtaista
Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti
Ilmarinen nostaa työkykyjohtamisen yhdeksi kestävyystyönsä kärjeksi. Lisäksi sosiaalisessa vastuussa korostuu oman henkilöstön osaaminen. Sijoitusten ilmastotyö on edennyt hyvin, ja yhtiö vaikuttaa sijoituskohteisiinsa omistajaohjauksella, käy ilmi Ilmarisen kestävyysraportista.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.