Viivästyskorko on edelleen kahdeksan prosenttia
TyEL- ja YEL-vakuutusmaksujen viivästyskorko on kahdeksan (8) prosenttia alkuvuonna 1.1.–30.6.2019.
Vakuutusmaksuihin sovellettava viivästyskorko on aina kahdeksan prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva viitekorko.
Suomen Pankki vahvistaa viite- ja viivästykoron puolen vuoden välein. Lisätietoja Suomen Pankin verkkosivuilta.
Ajankohtaista
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.
Asiakaspalvelu menee maanantaina 9.2. kiinni jo kello 15
Ilmarisen asiakaspalvelu sulkeutuu maanantaina 9.2. jo kello 15.