Uutinen 7.10.2020

Ilmarinen uudistaa IT-operaatioitaan

Ilmarinen suunnittelee IT-palvelutuotannon toimintamallien uudistamista. Uudistukseen liittyen käynnistetään yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat IT-operaatioita ja siihen liittyviä toimintoja.

Neuvotteluissa käsitellään suunnitelmia kohderyhmään kuuluvien organisaatioiden toiminnan ja tehtävien uudelleenorganisoinnista ja muista uudelleenjärjestelyistä.

Tavoitteena on mm. edelleen terävöittää ja yhtenäistää Ilmarisen IT-palvelutuotannon ja kehittämisen mallin toimintatapoja sekä ohjausmalleja. Tavoitteena on luoda mahdollisimman tehokas toimintamalli sekä sujuva ja selkeä työnjako IT-palvelutuotannon ja liiketoimintojen kanssa sekä vahvistaa pilvi- ja data-alustateknologioihin liittyvää osaamista. Harkinnassa on myös ulkopuolisten kumppanuuksien laajentaminen kattamaan osia nykyisin itse tehdystä työstä.

Henkilöstövaikutukset tarkentuvat neuvotteluprosessin edetessä. Alustava arviomme on, että mikäli suunnitelmat neuvottelujen päättymisen jälkeen päätettäisiin toteuttaa, siitä voisi aiheutua enintään noin 8-9 vakinaisen työsuhteen päättyminen, mikäli mahdollisesti ilman työtehtävää jääville ei onnistuttaisi löytämään vaihtoehtoisia tehtäviä. Lisäksi arvioimme, että suurelle osalle kohderyhmää kuuluvia voisi aiheutua vähäisempiä muutoksia työtehtäviin tai muita vähäisempiä muutoksia.  

Neuvottelut alkavat maanantaina 12.10.2020 ja niiden vähimmäiskesto on 14 vrk neuvotteluesityksen antamisesta.

Lisätietoja:
Sami Ärilä, henkilöstöjohtaja, p. 0400 271 066, sami.arila@ilmarinen.fi
Mikko Lantto, teknologia- ja kehitysjohtaja,  p. 040 7195 997, mikko.lantto@ilmarinen.fi

 

Ajankohtaista

Uutinen 19.12.2025

​​Ilmarisen nimissä lähetetty huijausviestejä​

Olethan tarkkana, jos saat meiltä tekstiviestin tai sähköpostia. Viime aikoina on havaittu huijaustekstiviestejä, joissa Ilmarisen nimissä pyydetään tunnistautumaan pankkiin erillisellä sivustolla esimerkiksi osoitteissa omt-avon.live/ llmarinen.help/ ilmarinen.com / ilmarinen-asiointi.com. Kyseessä on tietojenkalasteluyritys, jonka tarkoituksena on saada haltuun henkilökohtaisia tietoja, kuten verkkopankkitunnuksia.

​​Ilmarisen nimissä lähetetty huijausviestejä​
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi