Pasilan Postipuiston rakentaminen alkoi – Ilmariselta uusia vuokrakoteja
Helsingin entisen maaliikennekeskuksen paikalle rakennetaan tiivis ja urbaani asuinalue. Sen pohjoisosassa on aloitettu lähes 300 vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasunnon korttelin rakentaminen. Ilmarinen on mukana 113 uudella vuokra-asunnolla.
Ilmarisen, Y-Säätiön, Rakennusliike Evälahti Oy:n, TA-Rakennuttaja Oy:n ja Suomen Asuntokehitys Oy:n muodostama hakijaryhmä oli yksi kaupungin tontinluovutuskilpailun voittajista. Kohteiden urakoitsijoina toimivat Evälahti Konserni ja Eke-Rakennus Oy.
”Ilmarinen rakennuttaa Postipuistoon viihtyisiä ja laadukkaita, maalämmöllä ja -viilennyksellä varustettuja koteja. On hienoa päästä tekemään yhteistyötä asuinkerrostalomme rakentamisen osalta Rakennusliike Evälahden kanssa”, toteaa Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen.
Pohjois-Pasilan asukasluku kasvaa yli 12 000 asukkaaseen 2030-luvulla. Asuntojen lisäksi alueelle syntyy noin 2 000 uutta työpaikkaa.
Postipuistoon rakennetaan tulevina vuosina myös päivittäistavarakauppa, kaksi päiväkotia ja koulu. Raitiotielle alueella on alustava varaus.
Luonteeltaan urbaanilla alueella otetaan erityisesti huomioon energia- ja ekotehokkuus ja asumisen yhteisöllisyys. Oman leimansa luovat erilaiset asuntokorttelit ja yhtenäiset sisäpihat, puistovyöhyke sekä asuintalojen yhteistiloista muodostuva yhteinen monikäyttöinen asukastila. Asuinkorttelien sijainti Keskuspuiston kupeessa tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Alueelle rakennetaan etenkin perheasuntoja.
Lisätiedot:
Niina Nurminen, rakennuttajapäällikkö, p. 050 574 7491, niina.nurminen@ilmarinen.fi
Lue myös
Ajankohtaista
Ilmarisen rakennuttajapäällikkö valtakunnalliseen kiertotaloustyöryhmään
Ilmarisen rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen on valittu rakentamisen ympäristövaikutuksiin keskittyneen Green Building Council Finlandin kiertotaloustyöryhmään.
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.
Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön
Työeläkeyhtiö Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön kaikissa energiahankinnoissaan. Ilmarisen hankkima energia siis tuotetaan ilman suoria fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.