Ilmarinen arvioitiin Suomen vastuullisimmaksi eläkeyhtiöksi kolmatta kertaa peräkkäin
Suomalaisten kuluttajien kiinnostus vastuullisuutta kohtaan on lisääntynyt ja samalla on kasvanut myös luotettavan tiedon tarve, kertoo laaja pohjoismainen bränditutkimus. Ilmarinen arvioitiin eläkeyhtiöistä vastuullisimmaksi.
Ilmarinen nousi kolmannen kerran peräkkäin eläkealan vastuullisimmaksi yritykseksi Sustainable Brand Index -tutkimuksessa, jossa selvitettiin kuluttajien näkemyksiä tunnettujen yritysten ja brändien vastuullisuudesta. Ilmarinen sijoittui kolmanneksi yhdistetyssä vakuutukset ja eläkkeet -sarjassa. Vastuullisimmaksi vakuutusyhtiöksi arvioitiin Lähi-Tapiola.
Pohjoismaiseen tutkimukseen vastasi kaikkiaan 50 000 kuluttajaa, joista 10 000 Suomessa.
– Tulos osoittaa, että pitkäjänteinen työ vastuullisuuden eteen koko toiminnassa on huomattu. Olemme olleet pitkään vastuullisen sijoittamisen edelläkävijä Suomessa ja kansainvälisesti. Ylipäänsä vastuullisuus on meille tärkeä arvo, kun huolehdimme 1,2 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja yli 50 miljardin euron eläkevaroista, sanoo Ilmarisen viestintä ja yhteiskuntasuhdejohtaja Liina Aulin.
Kuluttajat vaativat entistä enemmän läpinäkyvyyttä ja luotettavaa tietoa
Tutkimuksessa kuluttajilta kysyttiin yritysten ympäristövastuusta ja sosiaalisesta vastuusta. Molemmilta osa-alueilta kartoitettiin kuluttajien tietämystä ja asennetta.
Suomen vastuullisimmaksi brändiksi arvioitiin jälleen Valio. Muutenkin elintarvike- ja kaupan alan yritykset menestyivät kyselyssä hyvin.
Eläkealalla tietoisuus yritysten vastuullisuudesta oli selvästi huonommalla tasolla, vaikka asenteet sinänsä olivat melko positiiviset.
– Tietoisuuden taso on meille tietenkin haaste. Eläketurva koskettaa käytännössä jokaista Suomessa asuvaa jollain tavalla. Muissa tutkimuksissa on huomattu, että omaa eläkettä tunnetaan hyvin vähän etenkin nuorissa ikäluokissa, Aulin sanoo.
Tutkimuksessa myös huomattiin, että suomalaisten kasvanut kiinnostus on kasvattanut myös epäilyksiä yritysten vastuullisuudesta tekemiä väitteitä kohtaan.
– Yhä useampi suomalainen on kiinnostunut siitä, miten hänen eläkevarojaan sijoitetaan. Tarjoamme mahdollisimman avoimen näkymän toimintaamme esimerkiksi tuoreessa vuosi- ja yritysvastuuraportissamme. Lisäksi raportoimme toiminnastamme ja tuloksesta neljästi vuodessa. Toivomme, että voimme käydä avointa keskustelua ja kehittää toimintaamme sidosryhmäkeskustelun kautta, Aulin sanoo.
Sustainable Brand Index -tutkimuksen toteuttaa ruotsalainen SB Insight Ab. Vastaavaa tutkimusta on tehty vuodesta 2011 lähtien. Tutkimus toteutettiin tänä vuonna kahdeksassa maassa: Ruotsi, Norja, Tanska, Suomi ja Hollanti, uusina Viro, Latvia ja Liettua. Kyselyyn vastasi yhteensä lähes 60 000 kuluttajaa.
- "Eläketurva on yhteinen asia" – Lue raportista, miten hoidimme eläketurvaasi vuonna 2019
- Tutustu tarkemmin tutkimuksen tuloksiin (SB Insightin verkkosivulle)
Ajankohtaista
Saitko puhelun Ilmarisesta asiakastietojasi koskien?
Jotta voimme tarjota sinulle parasta ja oman tilanteesi huomioivaa asiakaspalvelua, meidän on tunnettava sinut. Otamme yhteyttä asiakkaisiimme asiakastietojen tiimoilta. Päivitämme säännöllisesti lain vaatimia tietoja asiakkaistamme.
Ilmarinen liittyi energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2026–2035
Ilmarinen liittyi valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035. – Haluamme jatkaa pitkäjänteistä työtämme energiatehokkuuden parantamiseksi, rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen Ilmarisesta sanoo.
Rami Vehmas Ilmarisen osakejohtajaksi
Rami Vehmas on nimitetty Ilmarisen osakejohtajaksi. Vehmas aloitti tehtävässään 1.11.2025.