Pankkien maksuliikennehäiriö myöhästytti eläkkeitä
Osalla Ilmarisen eläkkeensaajista heinäkuun eläke ei aamulla 1.7. näkynyt pankkitilillä. Syynä oli ongelma pankkien välisessä maksuliikenteessä.
Eläkkeiden pitäisi nyt näkyä tileillä. Jos ongelmia edelleen ilmenee, kannattaa olla yhteydessä omaan pankkiin.
Pahoittelemme asiakkaille häiriöstä aiheutunutta haittaa.
Uutista päivitetty 1.7.2022 klo 13.30.
Ajankohtaista
Tärkeä tieto osittaisesta vanhuuseläkkeestä: Ove voi pienentää Kelan uutta yleistukea
Yleistuki korvaa Kelan maksamat työttömyystuet 1.5.2026 alkaen. Osittainen varhennettu vanhuuseläke, OVE, tullaan ottamaan huomioon tulona, kun Kela arvioi tarvetta yleistukeen. Yleistuki korvaa nykyiset Kelan työttömyystuet työmarkkinatuen ja peruspäivärahan.
Ulkomailla asuva eläkkeensaajamme, vastaathan ajoissa kyselyyn
Tarkistamme vuosittain ulkomailla asuvien eläkkeensaajiemme tiedot, kuten osoitteen, koska muuttuneilla tiedoilla voi olla vaikutusta eläkkeen maksamiseen.
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.