Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu
Työntekijämäärä väheni helmikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat majoitus- ja ravitsemusala, rakentaminen sekä henkilöstövuokraus.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin jo yli puolitoista vuotta kestänyt negatiivinen kehitys jatkui edelleen ollen helmikuussa -2,1 prosenttia (tammikuu -1,7 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Kaikki indeksissä seuraamamme toimialat laskivat. Suurimmassa laskussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (-5,4 %), rakentaminen (-5,4 %) sekä henkilöstövuokraus (-4,3 %).
– Työntekijämäärän lasku kiihtyi helmikuussa hivenen tammikuusta. Toipuminen taantumasta on edelleen hidasta ja epävarmaa. Silti on huomattavaa, että vaikka helmikuussa työntekijämäärä laski hieman enemmän kuin tammikuussa, niin lasku oli pienempi kuin vuosi sitten, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Talouskasvu on Suomen Pankin ennusteen mukaan tänä vuonna vaatimatonta, eikä kasvua kiihdyttäviä isoja investointeja ole vielä juuri tehty. Työvoiman kysyntään vaikuttaa talouskasvun hidas elpyminen, ja suhdanneindeksissä työntekijämäärä lisääntyy vasta viiveellä.
– Henkilöstövuokrauksessa luvut olivat indeksissämme yli prosenttiyksikön parempia kuin edellisessä kuussa, joka kertoo taloudellisen aktiviteetin lisääntymisestä. Myönteistä on myös, että monilla aloilla on vihdoin päästy palkkasopuun. Julkistetut sopimukset ovat talouskehityksen näkökulmasta positiivisia, koska ne parantavat ostovoimaa pitäen samalla yritykset kilpailukykyisinä.
Rakentamisen yli kaksi vuotta jatkunut ahdinko jatkuu, mutta positiivisiakin signaaleja on jo näkynyt.
– Isot rakennuttajat ovat nyt starttaamassa joitakin asuntorakennuskohteita pääkaupunkiseudulla pitkän tauon jälkeen. Asuntorakentamisessa ei kuitenkaan ole näköpiirissä nopeaa elpymistä. Alalla ollaan edelleen todella varovaisia, ja kustannuslaskenta tehdään huolellisesti ennen hankkeiden käynnistämistä. Kuluttajien luottamus talouteen on edelleen heikkoa, ja korkotason sekä inflaation kehitystä on hyvä seurata tulevina kuukausina. Emme voi tietenkään unohtaa Venäjän jatkuvaa hyökkäyssotaa Ukrainassa ja Trumpin arvaamatonta kauppapolitiikkaa, Vatanen summaa.
Työntekijämäärät laskivat joka alueella
Työntekijämäärän kehitys oli helmikuussa maantieteellisesti tarkasteltuna negatiivista kaikilla alueilla. Eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-3,2 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (-0,4 %).
Etelä-Suomi (-2,1 %): Seuratuista toimialoista vain viestintä- ja tietotekniikassa oli pienoista kasvua (+0,2 %). Suurimmassa laskussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (-8,4 %), henkilöstövuokraus (-6,9 %) sekä hallinto- ja tukipalvelut (-4,5 %). Vähäisintä lasku oli asiantuntijapalveluissa (-0,7 %) ja kaupassa (-1,8 %).
Länsi-Suomi (-0,4 %): Kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+4,1 %), asiantuntijapalveluissa (+1,3 %), teollisuudessa (+1,2 %), hallinto- ja tukipalveluissa (+0,2 %) sekä kuljetuksessa (+0,2 %). Suurimmassa laskussa olivat rakentaminen (-4,3 %) ja kauppa (-2,3 %).
Itä-Suomi (-3,2 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Lasku oli suurinta rakentamisessa (-11,5 %), hallinto- ja tukipalveluissa (-6,1 %) sekä asiantuntijapalveluissa (-5,4 %). Pienintä lasku oli viestintä- ja tietotekniikassa (-0,9 %) sekä teollisuudessa (-1,7 %).
Pohjois-Suomi (-3,0 %): Seuratuista toimialoista kasvussa olivat henkilöstövuokraus (+17,9 %), hallinto- ja tukipalvelut (+12,1 %) ja kuljetus (+0,3 %). Suurimmassa laskussa olivat viestintä- ja tietotekniikka (-18,4 %) ja rakentaminen (-10,4 %). Pienintä lasku oli majoitus- ja ravitsemusalalla (-0,4 %) sekä teollisuudessa (-1,8 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Työeläkemaksut vuodelle 2026 on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2026 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,4 prosenttia palkkasummasta vuonna 2026.
Eläke- ja kuntoutusasioiden asiakaspalvelu suljetaan torstaina 20.11. kello 12
Ilmarisen eläke- ja kuntoutusasioiden asiakaspalvelu suljetaan torstaina 20.11. jo kello 12.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui – olisiko positiivinen kierre käynnistymässä?
Työntekijämäärä väheni lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Positiivisia merkkejä on nyt kuitenkin havaittavissa.