Uutinen 13.11.2025

Vuonna 1964 syntyneiden elinaikakerroin on vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuodelle 2026 työeläkkeiden elinaikakertoimeksi 0,94643. Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää 1964 syntyneiden alkavia työeläkkeitä 5,4 prosenttia. Elinaikakerroin vahvistetaan vuosittain.

Elinaikakertoimen tarkoituksena on rajoittaa eläkekustannusten kasvua ja lykätä eläkkeelle siirtymistä, sillä elinikä on pidentynyt vuosikymmenten aikana. Elinaikakerrointa käytetään eläkkeen laskennassa silloin, kun työeläke otetaan ensimmäistä kertaa maksuun.

Eläkkeen määrä kerrotaan elinaikakertoimella eläkkeen alkaessa eli siinä vaiheessa, kun eläkkeesi myönnetään. Jos jatkat työssäsi omaan tavoite-eläkeikääsi saakka, elinaikakertoimen vaikutus kompensoituu. Oman tavoite-eläkeikäsi näet OmaEläke-palvelustamme.

Kirjaudu OmaEläke-palveluun

Elinaikakerroin pienentää myös vuonna 2026 alkavan työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviä työeläkelakien mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä lukuun ottamatta niihin sisältyvää tulevan ajan eläkkeen osuutta, johon elinaikakerrointa ei sovelleta.

Lisäksi elinaikakerroin vaikuttaa ensi vuonna myönnettäviin työeläkelakien mukaisiin perhe-eläkkeisiin, osittaisiin varhennettuihin vanhuuseläkkeisiin ja työuraeläkkeisiin.

Arvioi tulevan eläkkeesi määrää

Jos keskimääräinen elinikä nousee, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä ja päinvastoin.

Vuonna 2026 odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä nousee edelliseen vuoteen verrattuna. Vuodelle 2026 vahvistettu elinaikakerroin pienentää eläkkeitä enemmän kuin kuluvalle vuoden 2025 kerroin.

Elinaikakerrointa sovellettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tavoitteena on, että työntekijät korvaisivat elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta olemalla työelämässä nykyistä pidempään.

Voit arvioida tulevan eläkkeesi määrää laskurien avulla OmaEläke-palvelussa. OmaEläkkeestä löydät myös aina ajantasaiset eläketiedot, kuten sähköisen työeläkeotteesi ja eläkkeellä ollessasi eläkkeen maksutiedot.

Lue lisää

Lue STM:n uutinen (stm.fi)

Lue myös

Vuonna 1964 syntyneiden elinaikakerroin vahvistettu – pienentää alkavia työeläkkeitä 5,4 prosenttia (etk.fi)

Ajankohtaista

Uutinen 19.3.2026

iAreenassa pureuduttiin pitkäikäisten yhteiskuntaan

Ilmarinen ja Vanhustyön keskusliitto järjestivät eilen suositun ja pidetyn, järjestyksessään kuudennentoista iAreena-seminaarin. Vuotuinen ajankohtaisfoorumi keskittyy ikääntyvien asioihin ja ikääntymisen teemoihin. Tällä kertaa pohdittiin, mitä haasteita ja mahdollisuuksia pitkäikäisyyteen liittyy.

iAreenassa pureuduttiin pitkäikäisten yhteiskuntaan

Tiedote 18.3.2026

Tutkimus: Kolme neljästä eläkeläisestä kokee, että heidät nähdään yhteiskunnassa taakkana

Lähes kolme neljästä eläkeläisestä (74 %) kokee, että eläkeläiset nähdään yhteiskunnassa taakkana. Hieman yli puolet (52 %) ajattelee, että vanhuutta pidetään melko tai erittäin kielteisenä asiana. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Tutkimus: Kolme neljästä eläkeläisestä kokee, että heidät nähdään yhteiskunnassa taakkana
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi