Kaksi ihmistä vierekkäin työmaavaatteet ja -kypärät päällä, kuvituskuva.
Tiedote 21.5.2018

Ilmarisen suhdanneindeksi: Satama-alalla kovaa kasvua

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat maaliskuussa 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Satama-alalla kasvua oli 8,6 prosenttia, mikä on kovin luku kymmeneen vuoteen.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta seurantaryhmään kuuluvien yritysten työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla. 

– Satama-alan työntekijämäärät ovat olleet voimakkaassa kasvussa viime syksystä lähtien, ja maaliskuussa kasvu oli kovempaa kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Tämä kertoo erityisesti viennin hyvästä vedosta, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander

Koko suhdanneindeksissä kasvua oli alkuvuoden (tammi-maaliskuu) aikana 6,2 prosenttia. 

– Työntekijämäärien kasvu on edelleen vahvaa, mutta pienestä hiipumisesta kertoo se, että maaliskuun kasvuluku 5,5 prosenttia oli matalin puoleen vuoteen. Erityisesti Pohjois-Suomessa kovimmista kasvuluvuista on tultu alaspäin, vaikka työntekijämäärien kasvu pohjoisessa onkin edelleen muuta Suomea nopeampaa, Kiander sanoo. 

Suhdannetietoa kuukausittain

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yrityksen työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. 

Ilmarisen suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain, seuraavan kerran 20.6.2018.  

Lue lisää: 

Ajankohtaista

Tiedote 16.2.2026

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan

Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi