Ilmarisen suhdanneindeksi: Teollisuuden työntekijämäärä kovassa kasvussa
Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat toukokuussa 5,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Kasvu oli voimakasta erityisesti teollisuudessa, jossa työntekijämäärä kasvoi 6,1 prosenttia.
Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla.
– Teollisuuden alan yrityksissä työntekijämäärät ovat olleet koko alkuvuoden yli viiden prosentin kasvuvauhdissa, ja toukokuussa kasvua oli yli 6 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Viime vuonna teollisuusyrityksissä työntekijämäärät kasvoivat alle 4 prosenttia, mikä oli selvästi keskimääräistä vähemmän. Nyt näyttää siltä, että talouskasvun myötä teollisuusyritykset ovat päässeet hyvään vauhtiin, ja työntekijämäärien kasvu on voimakkaampaa kuin kertaakaan alalla kymmenen vuoden seurantahistorian aikana, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander.
Myös kaupan alalla työntekijämäärät ovat kasvaneet yli kuuden prosentin vauhtia. Rakentamisessa ja kuljetusalan yrityksissä kasvua oli 4-5 prosenttia. Kovin kasvuvauhti oli edelleen henkilöstövuokrauksessa, jossa kasvua oli 8,1 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Henkilöstövuokrauksessa kasvu on kuitenkin hieman tasaantunut alkuvuoden yli 15 prosentin kasvuluvuista.
Alueellisesti työntekijämäärien kasvu oli edelleen voimakkainta Pohjois-Suomessa, jossa kasvua oli toukokuussa 7,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Hitainta kasvu oli Itä-Suomessa, 3,5 prosenttia.
Koko maassa työntekijämäärät kasvoivat toukokuussa 5,9 prosenttia ja koko alkuvuoden (tammi-toukokuu) aikana 6,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Suhdannetietoa kuukausittain
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna.
Ilmarisen suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain, seuraavan kerran 20.8.2018.
Lue lisää:
- Tutustu tarkemmin ja tilaa suhdanneindeksi: www.ilmarinen.fi/suhdanneindeksi
- Suhdanneindeksin kuvaliite 7/2018 (pdf)
Lisätietoja:
Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599, jaakko.kiander@ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Työeläkemaksut vuodelle 2026 on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2026 työeläkevakuutusmaksut. Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,4 prosenttia palkkasummasta vuonna 2026.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui – olisiko positiivinen kierre käynnistymässä?
Työntekijämäärä väheni lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Positiivisia merkkejä on nyt kuitenkin havaittavissa.
Työntekijöiden työeläkemaksu yhtenäistyy vuonna 2026
Vuonna 2026 poistuvat 53–62-vuotiaiden työntekijöiden korotettu työeläkemaksu ja -karttuma. Vuoden alusta alkaen maksu on kaikenikäisille työntekijöille sama, 7,30 prosenttia palkasta iästä riippumatta.