Ilmarisen toimistorakennus ulkoa, kuvituskuva.
Tiedote 11.4.2019

Ilmarinen uudistaa organisaatiotaan asiakaslähtöisemmäksi ja ketterämmäksi

Ilmarisen tavoitteena on uudistaa organisaatiotaan entistä asiakaslähtöisemmäksi sekä muuttaa toimintamalleja nykyistä ketterämmiksi, madaltaa organisaatiota ja samalla tehostaa toimintaa.

Organisaation uudelleen järjestelyn vuoksi Ilmarisessa aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä ja johtoa eli yhteensä 685:tä henkilöä. Alustavan arvion mukaan enintään noin 90 tehtävää voisi muuttua olennaisesti tai lakata. Samaan aikaan avautuisi kuitenkin myös useita kymmeniä uusia tai muuttuneita tehtäviä, joten mahdollisten henkilöstövähennysten arvioidaan jäävän huomattavasti pienemmiksi.

– Tavoitteenamme on parantaa asiakaskokemusta ja henkilöstökokemusta. Asiakaslähtöisen organisaation on oltava mahdollisimman ketterä ja päätöksenteon tulee tapahtua lähellä asiakasta. Haluamme madaltaa hierarkiaa, tehostaa päätöksentekoa ja parantaa yhteistyötä sekä sisäisesti että asiakkaidemme kanssa. Samalla tämä tarkoittaa myös tehokkaampaa toimintaa, Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.

Asiakaslähtöisyyttä ja tehokkuutta pyritään lisäämään myös uudistamalla kehittämistä asiakas- ja liiketoimintalähtöisemmäksi.

– Kaikki kehittäminen tehdään suoraan asiakkaiden tarpeeseen ja yhdessä asiakkaiden kanssa. Järjestelmien kehittämisestä on tarkoitus siirtyä liiketoiminnan ja prosessien kehittämiseen, Pölönen sanoo.

Lisätietoja:

  • Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, p. 050 1282
  • Sami Ärilä, henkilöstöjohtaja, p. 0400 271 066

Ajankohtaista

Tiedote 18.2.2026

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Ilmarinen nostaa työkykyjohtamisen yhdeksi kestävyystyönsä kärjeksi. Lisäksi sosiaalisessa vastuussa korostuu oman henkilöstön osaaminen. Sijoitusten ilmastotyö on edennyt hyvin, ja yhtiö vaikuttaa sijoituskohteisiinsa omistajaohjauksella, käy ilmi Ilmarisen kestävyysraportista.

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Tiedote 16.2.2026

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan

Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi