Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä kasvoi 5,6 prosenttia vuonna 2018
Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat viime vuonna 5,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Rakennusalalla ja henkilöstövuokrauksessa kasvu oli selvästi edellisvuotta hitaampaa, kun taas teollisuudessa työntekijämäärien kasvu vahvistui. Joulukuussa kasvua oli 4,7 prosenttia.
Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla.
– Työntekijämäärät yrityksissä kasvoivat viime vuonna vakaasti, mutta vuoden 2017 huippulukuihin ei aivan päästy. Suhdanneherkällä rakennusalalla kasvu jäi koko vuoden ajan edellisvuotta hitaammaksi. Rakennusalan yrityksissä työntekijämäärät kasvoivat 4,4 prosenttia, kun edellisvuonna kasvua oli yli 6 prosenttia, Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander sanoo.
Henkilöstövuokrausyrityksissä nähtiin alkuvuonna jopa yli 15 prosentin kasvua työntekijämäärissä, mutta loppuvuonna kasvu hiipui ja oli joulukuussa enää 2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Koko vuoden kasvuksi muodostui 8,3 prosenttia. Edellisvuonna työntekijämäärä kasvoi yli 10 prosenttia.
Kaupan ja kuljetuksen aloilla työntekijämäärien kasvu oli vuositasolla laskettuna suunnilleen edellisvuoden tasolla, mutta myös näillä aloilla kasvuvauhti hieman hidastui loppuvuotta kohti.
Vahvaa kasvua teollisuudessa
Teollisuudessa työntekijämäärien kasvu vahvistui vuonna 2018 ja nousi 5,1 prosenttiin. Alan kasvuvauhti oli siten kovempaa kuin kertaakaan kymmenen vuoden seurantahistorian aikana.
– Näyttää siltä, että talouskasvun myötä myös teollisuusyrityksissä päästiin viime vuonna kunnolla kasvun vauhtiin, kun samaan aikaan enemmän suhdanneherkillä aloilla alkoi jo näkyä kasvun hidastumisen merkkejä, Kiander arvioi.
Alueellisesti työntekijämäärät kasvoivat vauhdikkaimmin Pohjois-Suomessa, jossa kasvua oli viime vuonna 7,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pohjois-Suomi oli myös ainoa alue, jossa kasvuvauhti loppuvuotta kohti voimistui, mikä selittynee matkailualan kasvulla. Hitainta kasvu oli Itä-Suomessa, jossa työntekijämäärät kasvoivat 3,5 prosenttia. Etelä-Suomessa kasvua oli 5,9 prosenttia ja Länsi-Suomessa 5,3 prosenttia.
Suhdanneindeksiä on julkaistu kuukausittain vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
LUE LISÄÄ:
- Tutustu tarkemmin ja tilaa suhdanneindeksi: www.ilmarinen.fi/suhdanneindeksi
- Suhdanneindeksin kuvaliite 2/2019 (pdf)
LISÄTIETOJA:
Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599, jaakko.kiander@ilmarinen.fi
Ajankohtaista
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.
Asiakaspalvelu menee maanantaina 9.2. kiinni jo kello 15
Ilmarisen asiakaspalvelu sulkeutuu maanantaina 9.2. jo kello 15.