Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Mall of Tripla avasi ovensa
Helsingin Pasilaan tänään avattu kauppakeskus Mall of Tripla on edelläkävijä ympäristönäkökohtien huomioimisessa, muun muassa liikkumisen suhteen. Keskus yhdistyy suoraan yhteen Suomen vilkkaimmista rautatieasemista ja palvelee hyvin esimerkiksi työmatkapyöräilijöitä.
Triplan sydämeksi rakennettu Mall of Tripla on 250 liiketilallaan Suomen ja Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, joka tarjoaa laajojen myymälä- ja ravintolapalveluiden lisäksi paljon uudenlaista kulttuuritoimintaa ja elämyksiä.
Kauppakeskus on osa kolmen korttelin ja maanalaisten tilojen muodostamaa Tripla-kokonaisuutta. Keski-Pasilan keskukseksi noussut Tripla on laajan palvelutarjontansa ja erinomaisten kulkuyhteyksiensä ansiosta käynnistänyt myös sitä ympäröivien alueiden kehittämisen.
Samaan aikaan kun Triplaa on rakennettu, Helsingin kaupunki on panostanut merkittävästi Pasilan katuihin ja liikennejärjestelyihin ja Väylävirasto rakentanut läntisen lisäraiteen sujuvoittamaan junaliikennettä.

Mall of Triplaan pääsee jo nyt poikkeuksellisen hyvin julkisella liikenteellä. Tämä oli yksi merkittävä tekijä, kun kauppakeskukselle myönnettiin syyskuussa korkein mahdollinen ympäristöluokitus, LEED Platinum -sertifikaatti. Triplan ympäristökuorma on esimerkiksi energiankulutuksen ja veden käytön osalta noin 40 prosenttia alhaisempi, kuin vastaavien rakennusten ympäristökuorma. Rakennusten kattopinta-alasta 41 prosenttia on viherkattotilaa.
Tripla on myös edelläkävijä työmatkaliikkumisen ja julkisen liikenteen yhdistämisessä. Triplaan tulee 3250 polkupyörän pysäköintipaikkaa, joista osa on lukituissa tiloissa. Sähköpyörille on varattu omia latauspisteitä.
Mall of Tripla on toteutettu yhteisyrityksenä, jonka omistajina ovat Ilmarinen, YIT, Conficap ja Fennia. Liiketiloista on kauppakeskuksen avautuessa vuokrattu 96 prosenttia.
Kuuntele Ilmarisen podcastista, miten kauppakeskusten rakentamisessa otetaan huomioon kestävä kehitys.
Lue myös
Ajankohtaista
Ilmarisen tilinpäätös 2025: Sijoitukset tuottivat 8,1 prosenttia eli 5,1 miljardia euroa
Ilmarisen sijoitusvarat kasvoivat 67,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuus vahvistui edelleen, ja kustannustehokkuus on hyvällä tasolla. Kymmenessä vuodessa Ilmarisen sijoitukset ovat tuottaneet yhteensä 30,2 miljardia euroa. Sijoituksista 20 prosenttia on Suomessa.
Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön
Työeläkeyhtiö Ilmarinen siirtyi CO₂-vapaaseen kaukolämpöön kaikissa energiahankinnoissaan. Ilmarisen hankkima energia siis tuotetaan ilman suoria fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.
Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään
Työeläkeyhtiö Ilmarinen kiristää ilmastotavoitteitaan. – Pääsimme hienosti kaikkiin vuosille 2021–2025 asettamistamme päästövähennystavoitteista. Uudella ilmastosuunnitelmalla sitoudumme tieteeseen perustuviin tavoitteisiin ja kiristämme tavoitteitamme vuosille 2026–2030, sijoitusjohtaja Annika Ekman kertoo.