Uutinen 3.5.2019

Investoiminen ilmastonmuutosta hillitseviin teknologioihin tarvitsee poliittista vakautta – Ilmarinen mukana vetoamassa EU-päättäjiin

Ilmastonmuutoksen asettaminen EU:n asialistan kärkeen antaisi yrityksille ja sijoittajille luottamusta investoida kestäviin teknologioihin. Uusien teknologioiden kehittäminen on välttämätöntä, jotta EU voi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä, todetaan EU:n johtajille osoitetussa vetoomuksessa.

Kymmenet kansainväliset johtajat ja yritykset vetosivat alkuviikosta EU:n päättäjiin Pariisin ilmastosopimuksen ja hiilineutraaliuteen pyrkivien tavoitteiden puolesta.

Vetoomuksessa toivotaan päättäjien nostavan ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun EU:n asialistan kärkeen.

– Ilmastonmuutos on globaalisti myös ihmisoikeuskysymys. Euroopassakin se vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen ja siten myös työkykyyn. Sijoitustoiminnassa ilmastonmuutoksen luomat riskit voivat realisoitua, kun yritysten toimintaympäristö vaikeutuu ilmaston lämpenemisen vuoksi, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

– Olemme pyrkineet kasvattamaan sijoituksiamme yrityksiin, jotka tuottavat ja kehittävät kestävän kehityksen ratkaisuja. Ilmastonmuutoksen nostaminen asialistan kärkeen olisi EU:n tasolla vahva viesti kaikille toimijoille. Yritykset ja sijoittajat, jotka kehittävät hiilineutraaleja ratkaisuja, tarvitsevat selkeää ja vakaata poliittista ympäristöä.

Pölönen on yksi yhdestätoista vetoomuksen allekirjoittaneesta suomalaisjohtajasta. Ilmarinen on mukana myös vetoomuksen allekirjoittaneen Climate Leadership Coalition -järjestön (CLC) toiminnassa.

Vetoomus on osoitettu EU:n korkeimmille johtajille, jotka kokoontuvat epäviralliseen Eurooppa-neuvoston kokoukseen Romanian Sibiussa 30.4-9.5.2019. Vetoomuksen on allekirjoittanut noin 50 yritys- ja järjestöjohtajaa.

Lue kirje EU:n päättäjille (englanniksi)

Lue lisää

Ajankohtaista

Tiedote 18.2.2026

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Ilmarinen nostaa työkykyjohtamisen yhdeksi kestävyystyönsä kärjeksi. Lisäksi sosiaalisessa vastuussa korostuu oman henkilöstön osaaminen. Sijoitusten ilmastotyö on edennyt hyvin, ja yhtiö vaikuttaa sijoituskohteisiinsa omistajaohjauksella, käy ilmi Ilmarisen kestävyysraportista.

Työkykyjohtaminen auttaa työnantajaa toimimaan vastuullisesti

Tiedote 16.2.2026

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan

Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi