Ilmarisen lapsiparkki on ehdolla työelämän vastuullisuusteoksi
Ilmarisen lapsiparkki on ehdolla työelämän vastuullisuusteoksi. Ilmarisen työntekijöilleen järjestämän lapsiparkki tarjoaa tilapäistä apua työn ja perhe-elämän yhdistämisessä.
Työelämän vastuullisuustekoja on voinut ehdottaa Oikotien järjestämään kisaan kuka tahansa. Oikotien raati valitsi yli 40 ehdokkaan joukosta kymmenen erilaista, pientä ja suurta vastuullisuustekoa, erilaisilta toimialoilta ja eri kokoisista organisaatioista. Nyt äänensä teoille voi antaa kuka vain.
Ilmarisen työntekijöilleen järjestämän lapsiparkki tarjoaa tilapäistä apua työn ja perhe-elämän yhdistämisessä. Myös tulevana kesänä työntekijöillä on mahdollisuus tuoda lapsia työpaikalle hoitoon työpäivän ajaksi.
– Kesäkuussa voi olla vaikea löytää lapsille hoitopaikkaa tai seuraa työpäivän ajaksi, jos ei ole sopivia leirejä tai läheisten muodostamaa turvaverkkoa tarjolla. Vanhempien lomien jaksottaminen eri ajankohtiin rajoittaa myös koko perheen yhteistä loma-aikaa. Meidän lapsiparkkimme on jo usean vuoden ajan tarjonnut apua hoitopaikan löytämiseen, kertoo Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä.
Suomalaisten lomakausi kestää toukokuun alusta syyskuun loppuun. Kesälomat painottuvat kuitenkin usein juhannuksen jälkeiseen aikaan heinäkuulle. Lapsiparkkiin otetaan ensisijaisesti esikoulu- ja alakouluikäisiä lapsia, joille hoitopaikan löytäminen voi tuottaa hankaluuksia.
Lapsiparkissa tutustutaan uusiin kavereihin, askarrellaan, leikitään, retkeillään ja pelataan. Kun lapsilta on kysytty, mikä lapsiparkissa on parasta, he ovat vastanneet:
- Parasta on askartelu, sillä rakastan taidetta ja askartelua! Ja myös ohjaajat!
- Lapsiparkissa parasta on kaikki, etenkin yhteisen leffan tekeminen!
- Lempijuttu lapsiparkissa on syöminen!
- Lapsiparkissa on kivointa kaikki retket ja aikuiset.
- Lemppari juttuni lapsiparkissa on liikuntasalissa leikkiminen!
Tutustu muihin hyviin muihin ehdokkaisiin ja äänestä (oikotie.fi) mielestäsi parasta työelämän vastuullisuustekoa. Äänestys on käynnissä 7.5.2023 asti.
Lue lisää
Ajankohtaista
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui – olisiko positiivinen kierre käynnistymässä?
Työntekijämäärä väheni lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Positiivisia merkkejä on nyt kuitenkin havaittavissa.
Saitko puhelun Ilmarisesta asiakastietojasi koskien?
Jotta voimme tarjota sinulle parasta ja oman tilanteesi huomioivaa asiakaspalvelua, meidän on tunnettava sinut. Otamme yhteyttä asiakkaisiimme asiakastietojen tiimoilta. Päivitämme säännöllisesti lain vaatimia tietoja asiakkaistamme.
Ilmarinen liittyi energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2026–2035
Ilmarinen liittyi valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuosille 2026–2035. – Haluamme jatkaa pitkäjänteistä työtämme energiatehokkuuden parantamiseksi, rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen Ilmarisesta sanoo.