Uutinen 16.12.2022

Rakennusten koko elinkaaren aikaisia päästöjä on olennaista vähentää

– Meille rakennuksen koko elinkaaren aikaisten päästöjen vähentäminen on todella tärkeää, vain siten voimme hallinnoida kiinteistöjen todellisia ilmastovaikutuksia, vastuullisen sijoittamisen senior asiantuntija Niina Arkko kertoo. Ilmarisen kotimaisten kiinteistöjen ilmastotiekartta oli esimerkkinä hyvästä ilmastotyöstä Brysselissä.

Ilmarinen julkaisi vuosi sitten ilmastotiekartat kotimaisiin kiinteistösijoituksiin ja suoriin listattuihin osakesijoituksiin. Kotimaisten kiinteistöjen tiekartta on esimerkkinä Suomen  kansallisessa Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelmassa (figbc.fi), jonka laati Green Building Council Finland. 

Ilmarisen omassa ja Green Building Council Finlandin suunnitelmissa on paljon samoja elementtejä, mutta myös eroja.

– Esimerkiksi jätteen kierrätyksessä meillä on kunnianhimoiset tavoitteet. Sen sijaan rakentamisen päästövähennystavoitteissa olemme vähän jäljessä kansallisen suunnitelman tavoitteista, Arkko kertoo.

Päästöjä vähennettävä yhdessä

– Kun aloimme tehdä luoda omaa tiekarttaamme, emme löytäneet maailmalta kiinteistöjen koko elinkaaren kattavia tiekarttoja, pelkästään rakennuksen käytön aikaisiin päästöihin keskittyviä.

Sellainen piti tehdä siis itse, yhdessä alan toimijoiden kanssa. Arkon mukaan yhteistyön merkitystä päästöjen vähentämisessä ei voi korostaa liikaa.

– Tätä ei voi kukaan tehdä yksin, vaan koko alan pitää toimia yhdessä. Olemme esimerkiksi energiatoimittajien, alan järjestöjen ja rakennusmateriaalien toimittajien kanssa tiiviisti yhteydessä.

Arkko keskusteli asiasta alkuviikosta Brysselissä järjestetyssä Building Life -hankkeen loppuseminaarissa. Sen järjesti globaali vihreän rakentamisen neuvosto World Green Building Council. Arkko oli siellä Green Building Council Finland FIGBC:n kutsumana. Ilmarinen on sen jäsen.

Tilaisuudessa esiteltiin kymmenen Euroopan maan tiekarttoja eli suunnitelmia siitä, miten rakentamisesta saadaan vähäpäästöistä ja päästään kohti hiilineutraalia rakennettua ympäristöä.

– On hyvä, että on kansallisia ilmastotiekarttoja rakentamisen päästöjen vähentämiseksi. Se auttaa koko alan muutokseen ja sitä kautta auttaa myös meitä saavuttamaan tavoitteemme. Olemme edelläkävijöitä, mutta silti tekemistä on vielä paljon, Arkko sanoo.

Tason 3 päästöjen mittaamisessa ja vähentämisessä tekemistä

Sijoitusten kasvihuonekaasupäästöt jaetaan tasoihin, tällä hetkellä scope 1:een, 2:een ja 3:een. Scope 4:kin eli vältetyistä päästöistäkin puhutaan jo.

Ensimmäinen luokka kattaa suorat, liiketoiminnasta syntyvät päästöt. Toisella tasolla ovat ostetusta energiasta, kuten sähköstä, aiheutuvat päästöt. Kolmanteen luokkaan lasketaan kaikki muut päästöt, kuten kuljetukset, materiaalit, työntekijöiden matkat ja tuotteiden jakelusta ja käytöstä syntyvät päästöt.

Vaikka Ilmarinen on kiinteistöjen päästöjen vähentämisessä edelläkävijä, tekemistäkin on. E, erityisesti tason 3 päästöjen vähentämisessä, esimerkiksi kohteiden ylläpidossa. Ilmarinen oli mukana DataHub-hankkeessa, jonka lopputuloksena syntyi tiedonhallintamalli. Siinä yhdistettiin kiinteistön ylläpitotoimijoiden scope 1–3 -päästölähdetietoja niin, että saatiin kokonaiskuva kiinteistön ylläpidon aiheuttamista kokonaispäästöistä.

Myös rakennushankkeissa työmaakoneiden sähköistäminen ja materiaalien kuljetusten päästövähennykset pitää vielä ratkaista.

– Tarvitaan lisää yksityiskohtaisia ja läpinäkyviä tiekarttoja, jotta voimme viedä tavoitetta toisten avulla eteenpäin.

Sääntelyn pitäisi tukea kierrätystä

Arkolla on viesti myös sääntelyä laativille viranhaltijoille ja poliitikoille:

– Sääntelyn pitäisi olla johdonmukaisesta ja joustavaa ja tukea vastuullisuustyötä. On erittäin tärkeää saada esimerkiksi käyttöpaikkakohtainen tuote- ja materiaalihyväksyntä kierrätysmateriaaleille selkeäksi ja sujuvaksi mahdollisimman nopeasti.

Hän kaipaa myös lisää joustavuutta kiinteistöjen muunneltavuuteen, että esimerkiksi toimistoja saisi muuttaa vaikka asunnoiksi nykyistä helpommin, jos se kyseisellä alueella olisi järkevää. Nyt sääntely saattaa estää sen tai hidastaa huomattavasti uudelleen käyttöä. On vastuutonta pitää kiinteistöjä tyhjillään.

Arkko harmittelee myös, että vähähiiliset ratkaisut voivat olla hankintahetkellä kalliimpia, mutta elinkaaren ajalta ne sitä eivät ole.

– Vastuuttomasti ei voi toimia.

Ilmarinen aiemminkin esimerkkinä

llmarisen kotimaisten kiinteistöjen ilmastotiekartta on aiemminkin nostettu esimerkiksi todellisista päästövähennyksistä. Se on osa raporttia Pariisin ilmastosopimukseen sitoutuneiden sijoittajien edistymisestä, kun Paris Aligned Asset Owners 2022 Progress Report (parisalignedinvestment.org, pdf) julkaistiin marraskuussa. Raportti kuvaa edistymistä, jonka Paris Aligned Asset Owners -allekirjoittajat ovat vuodessa saavuttaneet. Kyse on käytännöllisistä esimerkeistä, joita allekirjoittajat ovat toteuttaneet hiilineutraalin toiminnan saavuttamiseksi.

Lisää ilmastotiekarttoja luvassa

Päästövähennyksiin tähtäävä työ on Ilmarisessa jatkuvaa. Ensimmäinen ilmastotiekartta julkaistiin vuonna 2016. Vuonna 2020 Ilmarisen hallitus asetti tavoitteen hiilineutraalista sijoitussalkusta. Siihen liittyen julkaistiin viime vuonna tiekartta kahdelle omaisuusluokalle, nyt Byrsselissä esitellyille kotimaisille kiinteistöille ja suorille listatuille osakesijoituksille.

Suunnitelmia laajennetaan vähitellen omaisuusluokka kerrallaan. Seuraavaksi julkaistaan suunnitelmat yritysten joukkovelkakirjalainojen ja kansainvälisten kiinteistöjen päästöjen vähentämiseksi.

Kuva: Miisa Tähkänen, Green Building Council Finland

Lue lisää:

 

Ajankohtaista

Uutinen 22.3.2024

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Varaudumme hyvään huomiseen ja osallistumme jälleen Earth Hour -tapahtumaan. Sammutamme valot Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevalla pääkonttorilla ilmaston puolesta lauantaina 23.3. kello 20.30–21.30.

Earth Hour – varaudumme hyvään huomiseen

Uutinen 11.3.2024

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät

Ilmarisen lakisääteinen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisena sijoittajana tarkastelemme jatkuvasti sijoittamisen käytäntöjämme. Muuttunut turvallisuusympäristö vaikuttaa myös vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin.

Ilmarinen sijoittaa tuottavasti ja turvaavasti – Vastuullisen sijoittamisen periaatteet päivittyivät
Lisää uutisia ja tiedotteita