Korona kurittaa myös taloutta – keksivätkö valtiot ikiliikkujan sen pelastukseksi?

Korona supistaa maailman taloutta kuluvan vuoden aikana. Kriisi myös jakaa yrityksiä ja ihmisiä sen mukaan, kuka häviää enemmän ja kuka vähemmän.

Puhutaan talouden romahduksesta, ja sitä se kai jossain määrin onkin.

Valtiovarainministeriön ennuste povaa kuluvalle vuodelle kokonaistuotannon 5,5 prosentin supistumista, mikä tällä hetkellä tuntuu optimistiselta arviolta.

Jos tuotannosta otetaan viisi prosenttia ja rapiat pois, jää lähes 95 prosenttia jäljelle. Näin päin ajatellen viiden prosentin supistuminen tuntuu pieneltä raapaisulta.

Ongelma on kuitenkin se, että supistuminen ei välttämättä jää viiteen prosenttiin. On helppo päätyä myös siihen, että talous supistuu kymmenen prosenttia tai jopa hieman enemmän kuluvan vuoden aikana. Tällöin raapaisusta jää jo selvät jäljet. 1990-luvun alun lamassa Suomen kokonaistuotanto supistui yhteensä usean vuoden aikana noin 13 prosenttia.

Nyt koetaan siis samanlaista, vai koetaanko?

Valtion velka, ikiliikkuja?

Jos talous supistuu 5–10 prosenttia vuoden aikana, suurin ongelma ei ole aktiviteetin väheneminen. Suurin ongelma on, että supistumisen vaikutukset kohdistuvat ihmisiin ja yrityksiin eri tavoin.

Viisi prosenttia pois hyvätuloiselta tai vakavaraiselta yritykseltä ei tunnu missään. Toiselle se saattaa olla viisi prosenttia vähemmän rahaa pakollisiin menoihin kuten ruokaan ja lääkkeisiin. Yrityksessä se voi leikata yhden työntekijän palkan.

Käytännössä tilanne on vielä epätasaisempi, sillä 5–10 prosenttia on keskiarvo. Jotkut yritykset menettävät lähes kaiken liikevaihtonsa, jotkut vain vähäsen. Keskimääräiset luvut ovat usein huonoja mittareita. Ainakin niillä on hankala arvioida oman talouden supistumista.

Koronakriisi on kuin suoraan talousopin kirjasta: eksogeeninen eli ulkosyntyinen sokki. Se ei siis ole talouden oman dynamiikan tuottama ilmiö kuten esimerkiksi suhdanteiden ylikuumeneminen.

Korona tuli – ja aikanaan se myös menee. Jäljelle jää joksikin aikaa työttömyyttä, huonosti voivia yrityksiä ja kasapäin julkista velkaa. Siinäkö se?

Koronan vaikutukset ulottuvat pidemmälle ja syvemmälle kuin voisi ajatella. Koronasta toipunut maailmantalous on erilainen kuin maailma ennen koronaa.

Velan lisääntyminen joillakin toimijoilla, kuten valtioilla, on yksi merkittävä tekijä, joka muuttaa väistämättä talouspolitiikan suuntaa jossain vaiheessa. Hyvä uutinen saattaa olla, että maailman nettovelat eivät ole lisääntyneet. Jos joku ottaa velkaa, joku sen myöntää: myönnetyn ja otetun velan erotus on edelleen nolla.

Finanssipolitiikka on muodostanut pitkään epäpyhänä pidetyn allianssin keskuspankkipolitiikan kanssa. Siksi intressit inflaation luomiseksi ovat vahvemmat kuin vuosikymmeniin. Keskuspankki painaa rahaa eli sivistyneemmin sanottuna luo likviditeettiä. Valtiot luovat alijäämiä ja käyttävät lähes ennenäkemättömiä resursseja talouden toiminnan ylläpitämiseen.

Heureka, ikiliikkuja! Ei nyt sentään.

Kone toimii niin kauan kuin valtion velkakirjoille löytyy muitakin halukkaita ostajia kuin keskuspankit. Joku lainaa, ja joku antaa lainan. Kun lainantaja keksii parempaa käyttöä rahoilleen, valtioiden rahoituksen hinta nousee. Saatavat muuttuvat jälleen veloiksi.