Vaihdoin alaa kolmekymppisenä – näin päätös mullisti urani

Päätin pitkän harkinnan jälkeen vaihtaa alaa aikuisiällä. Hyppy uuteen jännitti, mutta en ole katunut päätöstäni kertaakaan. Uskon, että työkykyä voidaan edistää vaihtoehtoja luomalla, ei niitä karsimalla.

Olin kolmekymppinen, kun tajusin olevani urani huipulla. Työskentelin terveydenhuoltoalalla suhteellisen haastavassa toimessa, jossa olin vuosien aikana ottanut haltuun useita erilaisia työtehtäviä. Työni oli hektistä ja mielekästä, ja työyhteisö koostui ihmisistä, joista oli vuosien aikana tullut jo ystäviä.

Tästä huolimatta sain itseni usein kiinni ajatuksesta, että tätäkö tämä on nyt sitten seuraavat 35 vuotta. Osaamiseni oli hyvin spesifiä, eikä seuraavia luontevia askelia uralle tuntunut löytyvän. Myös palkkakehitys oli tyssännyt. 

Ajatus alan vaihtamisesta kypsyi pari vuotta

Aloin vääjäämättä miettiä, mitä seuraavaksi. Olen aina halunnut kehittyä työssäni ja oppia uutta. Luonteva tie edetä terveydenhuoltoalalla olisi opiskella esihenkilön pätevyys. Esihenkilön työt eivät kuitenkaan houkutelleet minua lainkaan.

Terveystieteen maisteri olisi ollut toinen looginen vaihtoehto, mutta pääsykokeisiin lukiessani tajusin, ettei sekään ollut minua varten. En yksinkertaisesti ollut tarpeeksi kiinnostunut. Eikä yli 30-vuotiaana asuntolainaisena enää uskalla lähteä opiskelemaan, jos ei ole asiasta ja alasta ihan varma. Tai ainakaan itse en uskaltanut.

Parin vuoden kypsyttelyn jälkeen päätös viimein syntyi: oli aika vaihtaa alaa.

Muiden suhtautuminen jännitti

Päätös tuntui mullistavalta! Hain ja pääsin opiskelemaan ammattikorkeakoulututkintoa päivätoteutuksena, eli opiskelukaverini olisivat suurimmaksi osin itseäni noin kymmenen vuotta nuorempia ja todennäköisesti hyvin erilaisessa elämäntilanteessa.

Valitsemani kaupallinen ala ja markkinointi olivat myös suurimmaksi osaksi itselleni tuntemattomia. Olin siis täysin uuden edessä.

Jännitin todella paljon sitä, kuinka minuun suhtaudutaan. Kuinka sopisin opiskelijayhteisöön? Mitä työnantajat ajattelisivat 35-vuotiaasta työharjoittelu- tai kesätyöpaikan hakijasta? Minkälaisia mahdollisuuksia yleensä saisin vähän vanhempana opiskelijana.

Suurimmat huolet osoittautuivat turhiksi

Ja kappas, kaikki meni hyvin.

Korona jätti jälkensä opiskelukokemukseeni, kun parisen kuukautta opintojen alkamisen jälkeen siirryimme etäopiskeluun, joka lopulta jatkui suurimman osan opiskeluajastani. Löysin kuitenkin oman porukkani, johon solahdin hyvin. Kavereiden kanssa opiskelu, vaikkakin etänä, toi iloa muuten melko haastavaan aikaan.

Olen myös vasten pelkojani pärjännyt työn haussa ja työmarkkinoilla. Näin 35-vuotiaana osaan jo melko hyvin sanoittaa omaa osaamistani ja kompetenssejani, ja työnhakutaitoni ovat kehittyneet. Kaikki työnantajani ovat arvostaneet aiempaa kokemustani työelämässä, vaikka se ei olisikaan liittynyt käsillä olleeseen työtehtävääni.

Tietysti vastaan on tullut myös yllätyksiä ja odottamattomia haasteita, mutta suurimmat huoleni ovat osoittautuneet turhiksi. 

Vaihtoehdot luovat parempaa työelämää 

Tunnistan etuoikeutetun asemani, kun olen pystynyt hyppäämään pois työelämästä täyspäiväiseksi opiskelijaksi, ja tullut silti ihan hyvin toimeen. 

Tähän asti hyvinvointivaltio on osaltaan tukenut tässä prosessissa aikuiskoulutustuen muodossa, ja itseäni surettaa sen mahdollinen lakkauttaminen. Uskon, että parempaa työelämää saadaan aikaiseksi silloin, kun ihmiset kokevat, että heillä on vaihtoehtoja ja valinnan varaa. 

Innostuin työelämästä uudelleen 

Jos yli kolmen vuoden opinnot tuntuvat liian radikaalilta ratkaisulta, eri opistot tarjoavat lyhyempiä koulutuksia, joilla voi kehittää itseään. Lämpimästi kannustan siihen.

En muista, koska viimeksi olisin ollut yhtä motivoitunut ja innostunut työelämästä kuin nyt. Valmistuminen häämöttää edessä, ja pääsen täällä Ilmarisella viemään käytäntöön opinnoissa hankkimiani taitoja.  

Toivon, että samanlainen uuden innon löytäminen onnistuu myös tulevaisuudessa alan vaihtoa toivoville. Rohkaisen kaikkia muutoksesta haaveilevia ottamaan ratkaisevia askeleita kohti itsensä näköistä uraa ja työelämää. En ole katunut hetkeäkään.

Iiris Äijälä
Kirjoittaja työskentelee sisällöntuottajana Ilmarisen työkykyriskien ennakointi ja tutkimus -tiimissä