Kaksi ihmistä vierekkäin työmaavaatteet ja -kypärät päällä, kuvituskuva.
Tiedote 20.8.2018

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärät kasvavat edelleen, mutta kasvu hidastunut

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä ovat edelleen kasvussa, mutta kasvu näyttää jäävän hieman viime vuotista hitaammaksi. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kasvua oli keskimäärin 5,9 prosenttia, kun viime vuonna kasvuvauhti oli 6,6 prosenttia. Kesäkuussa työntekijämäärät kasvoivat 5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla. 

– Työntekijämäärät kasvavat edelleen kaikilla seuraamillamme toimialoilla, mutta kasvun hidastumista on ollut näkyvissä. Erityisesti rakennusalalla työntekijämäärän kasvuvauhti on ollut viime vuotta matalammalla tasolla helmikuusta saakka ja kasvua oli nyt 4 prosenttia. Vielä vuosi sitten kesäkuussa kasvuvauhti oli 7,4 prosenttia, sanoo Ilmarisen yhteiskuntasuhdejohtaja Jaakko Kiander. 

Henkilöstövuokrauksessa työntekijämäärät kasvoivat kesäkuussa 7,7 prosenttia, kun vielä alkuvuonna saavutettiin yli 15 prosentin kasvulukuja. Sen sijaan teollisuudessa ja kaupan alalla työtekijämäärät ovat kasvaneet alkuvuonna viime vuotista nopeammin. 

– Alueellisesti tarkasteltuna selvin muutos on tapahtunut Pohjois-Suomessa, jossa viime vuonna kasvu oli muuta maata nopeampaa ja työntekijämäärät kasvoivat yli 9 prosenttia. Tänä vuonna ensimmäisen puolen vuoden aikana kasvuvauhti on ollut keskimäärän 7,4 prosenttia ja kesäkuussa kasvua oli 6,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Etelä-Suomessa kasvu on jatkunut tänä vuonna viime vuoden tasolla noin 6 prosentissa, Kiander sanoo. 

Suhdannetietoa kuukausittain

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu noin 15 000:sta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa kuukausittain. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna.

Ilmarisen suhdanneindeksi julkaistaan kuukausittain, seuraavan kerran 20.9.2018.   

Lue lisää: 
Lisätietoja:

Jaakko Kiander, yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 050 583 8599, jaakko.kiander@ilmarinen.fi

Ajankohtaista

Tiedote 16.2.2026

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan

Työntekijämäärä väheni tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,6 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Myös positiivista kehitystä tapahtui usealla alalla, ja Länsi-Suomessa työntekijämäärä jopa nousi +0,5 prosenttia.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä jatkoi hidasta laskuaan
Lisää uutisia ja tiedotteita
Sivu päivitetty viimeksi