Ilmarinen valittiin mukaan kansainväliseen huippujoukkoon
Tänään meillä on ollut syytä juhlia. Kansainvälinen, YK:n aloitteesta syntynyt sijoittajayhteistyö Principles for Responsible Investment (PRI) valitsi Ilmarisen mukaan esimerkillisten sijoittajien joukkoon, PRI Leaders’ Group -listalle. Lista nostaa esiin tänä vuonna erityisesti ilmastotoimiin liittyvän avoimen raportoinnin.
PRI on suurin kansainvälinen vastuullisen sijoittamisen yhteistyöorganisaatio, jonka jäsenet sitoutuvat toimimaan vastuullisesti eli huomioimaan laajasti erilaisia vastuullisuusnäkökulmia sijoitustoiminnassaan. Ilmarinen sitoutui siihen jo vuonna 2006 eli perustamisvuonna. Näihin periaatteisiin sitoutuneet toimijat raportoivat vuosittain siitä, miten vastuullinen sijoittaminen toteutuu heidän toiminnassaan.
PRI valitsee esimerkilliset toimijat vuosittain vaihtuvalla teemalla. Vuoden 2019 valinnan teema oli sijoittajan ilmastotoimiin liittyvä raportointi ja valintaan vaikuttivat muun muassa merkittävät ilmastotavoitteet, johdon tuki ilmastotoimille ja ilmastoriskien huomioiminen sijoitustoiminnassa. Hyvän ilmastotoimia kuvaavaan raportoinnin lisäksi mukaan valituilla pitää olla myös korkea suoriutumistaso vastuullisuuden huomioimisesta sijoitustoiminnassa.
Me olemme läpäisseet PRI:n seulan ja päässeet mukaan PRI:n julkaisuun, jossa listataan esimerkilliset toimijat! Meidän ja muiden ryhmään valittujen toimijoiden käytäntöjen perusteella on luotu kuvaus ilmastotoimiin liittyvistä parhaista esimerkeistä. Voit tutustua näihin esimerkkeihin PRI:n sivuilla.
Nouseminen PRI Leaders’ Groupiin muistuttaa, että ponnistukset raportoinnin eteen kannattavat. Raportointi ei nimittäin synny itsestään, vaan vaatii runsaasti aikaa ja vaivaa. Teemme työtämme kuitenkin ilolla, sillä tiedämme sillä olevan vaikutusta. Haluamme kertoa toiminnastamme läpinäkyvästi.
Raportointi auttaa kehittämään toimintaa
PRI-tyyppinen raportointi auttaa meitä kehittymään edelleen ja tunnistamaan mahdollisia puutteita. Nämä ovat tärkeitä näkökulmia, sillä vastuullisen sijoittamisen käytännöt kehittyvät jatkuvasti. Haluamme omalta osaltamme olla mukana viemässä kehitystä eteenpäin.
Raportointi on meille mahdollisuus kertoa siitä, millaisia asioita teemme. Kun raportointi on mahdollisimman avointa, meillä on mahdollista käydä keskustelua muiden sijoittajien ja sidosryhmiemme kanssa siitä, mitkä asiat ovat keskeisiä ja mihin pitäisi kiinnittää eniten huomiota.
Haluamme osaltamme auttaa muita alan toimijoita vastuullisen sijoittamisen tekemisessä ja esimerkiksi nyt PRI:n Leaders´ Groupissa voimme olla muiden mukana luomassa esimerkkiä ilmastotoimiin liittyvän raportoinnin osalta. Sijoittajat saavat aikaan todellista muutosta sijoituskohteissaan sitä enemmän, mitä useampi sisällyttää vastuullisuusnäkökulmat osaksi toimintaansa.
Karoliina Lindroos, Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen päällikkö ja Niina Arkko, Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen asiantuntija
Lue lisää:
- Tiedote: Ilmarinen sijoittajien kansainväliseen kärkeen ilmastoraportoinnissa
- Video: Ilmarinen mukaan kansainväliseen huippujoukkoon
- Tutustu Ilmarisen PRI-raportteihin ja niiden arviointeihin
- Tavoitteena todelliset päästövähennykset – Ilmarinen tavoittelee hiilineutraalia eläkevarojen sijoittamista vuoden 2035 loppuun mennessä
- Vastuussa eläkkeestäsi: Ilmarisen vuosi ja vastuullisuusraportti
Lisää aiheesta
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Tekoälyn on luvattu mullistavan työn, tuottavuuden ja jopa koko yhteiskunnan, mutta millä hinnalla? Mitä vaikutuksia tekoälyllä on jo tällä hetkellä arjen tekemiseen ja työkykyyn?
Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?
Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.
Ottakaa töihin!
Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.