Pidä huolta omaisuudestasi – tarkista työeläkeotteesi!
Eläkeasiat eivät tunnu kovin montaa alle 55-vuotiasta kiinnostavan. Onhan se ymmärrettävääkin: eläkevuosiin tuntuu olevan pitkä aika, kun elämä arkisine työ- ja perhekiireineen on tässä ja nyt.
Jos eläkeasiat käyvät nuoren tai työikäisen mielessä, moni saattaa korkeintaan pohtia, saako oma sukupolvi eläkettä sitten joskus. Sen suhteen voimme huokaista. Oma, tähän mennessä kertynyt eläkkeemme on omaisuuserä, joka kuuluu perustuslaissa kuvatun omaisuudensuojan piiriin. Eläkkeen leikkaaminen tai rajoittaminen ei käytännössä ole mahdollista.
Me Ilmarisessa rahastoimme ja sijoitamme eläkemaksuin kerätyt eläkevarat. Näin varmistamme, että eläkeraha riittää seuraavienkin sukupolvien eläkkeisiin. Jokainen meistä saa eläkeiässä sen eläkkeen, jonka on työuransa aikana ansainnut. Tähän voimme luottaa.
Muista tarkistaa työeläkeotteesi
Harva tiedostaa, että oma eläkekertymä on monelle meistä suurin omaisuuteemme. Useimmille se on jopa asuntoakin arvokkaampi. Nimittäin jos laskee tulevia kuukausieläkkeitään yhteen, niistä muodostuu satojen tuhansien arvoinen omaisuus. Esimerkiksi 1 600 euron kuukausieläke on vuodessa miltei 20 000 euron arvoinen, ja 20 vuodessa jo lähes 400 000 euron arvoinen.
Siksi omasta eläkekertymästä kannattaa olla kiinnostunut. Onneksi eläkekertymän seuraaminen ja tämän omaisuuden ylläpitäminen on tehty helpoksi. Me Ilmarisessa rekisteröimme ja laskemme automaattisesti eläkekertymääsi vaikuttavat työansiot, yrittäjätoiminnan ja palkattomat ajat. Sinun tehtäväsi on vain seurata työeläkeotteeltasi, että tiedot ovat oikein.
Huolehdi omaisuudestasi! Käy katsomassa kuinka paljon sinulle on kertynyt kuukausieläkettä ja tarkista samalla tietojen oikeellisuus. Helpoiten teet sen verkossa osoitteessa ilmarinen.fi.
Seuraa myös jatkossa eläkekertymääsi vuosittain.
Nina Bruun
Eläkejohtaja
Ilmarinen
llmarinen lähettää loka-marraskuussa paperisen työeläkeotteen lähes 300 000 henkilölle. Helpoin ja ekologisin tapa tarkistaa työeläkeote on tehdä se verkossa osoitteessa ilmarinen.fi
-
Timo heiskanen 18.9.2019 klo 14.14
Samoin...en saa aukeamaan mistään nappulasta. Voisitteko myös minulle toimittaa työeläkeotteen.Vastaa kommenttiin
Lisää aiheesta
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Tekoälyn on luvattu mullistavan työn, tuottavuuden ja jopa koko yhteiskunnan, mutta millä hinnalla? Mitä vaikutuksia tekoälyllä on jo tällä hetkellä arjen tekemiseen ja työkykyyn?
Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?
Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.
Ottakaa töihin!
Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.