Työkaverini suree – miten voin tukea häntä?
Työpaikkani HR:ssä pohdittiin, miten työyhteisöä ja esihenkilöitä voisi auttaa surevan työkaverin kohtaamisessa. Sain osallistua tähän pohdintaan ja samalla muistelin myös omia kokemuksiani.
Elämäni suurimmasta surusta, puolisoni äkillisestä kuolemasta, on kulunut kahdeksan vuotta. Se voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta suru on osa minua edelleen. Elämä kyllä jatkaa kulkuaan, lapset kasvavat, lapsenlapsi syntyy, vierelle on löytynyt uusi läheinen ihminen. Silti kovin usein on mielessä, erityisesti juhlapyhinä ja lasten elämän merkkihetkinä, että joku tästä taas puuttuu. Se surettaa ja välillä itkettää.
Avoimuus auttoi
Kohtaamme surevia ihmisiä arjessa, sekä työpaikalla että sen ulkopuolella. Kaikki eivät halua kertoa omista asioistaan muille, eikä meillä ole aina tiedossa, mitä kohtaamamme ihmiset ovat elämässään kokeneet. Jos mietityttää, miten työkaveri jaksaa, niin voi yksinkertaisesti kysyä ”mitä sinulle kuuluu?”. Se kertoo välittämisestä ja arvostamisesta, sekä antaa mahdollisuuden kertoa juuri sen verran, kuin sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Sekin on hyvä ymmärtää, että surulle ei ole määräaikaa, vaan se voi nousta esiin vielä vuosienkin jälkeen.
Minä koin luontevaksi sopia esihenkilöni kanssa, että kohtaamastani surusta kerrottiin avoimesti työyhteisössäni. Tuntui helpommalta palata takaisin töihin, kun työpaikalla tiedettiin tapahtuneesta, eikä minun tarvinnut selitellä poissaoloani. Läheisten työkavereiden halaukset ja lempeät sanat lohduttivat.
Muistikuvat ensimmäisistä työpäivistä ovat jo hämärtyneet, mutta sen muistan, että minun olisi kalenterini mukaan pitänyt olla luotsaamassa tiimin kokousta. Työkaverit totesivat, että sopiiko, jos he ottavat vetovastuun. Heidän huolenpitonsa ja konkreettisen avun tarjoaminen tuntui hyvältä ja helpotti oloa. Minä sain lähinnä seurata sivusta, enkä kyllä olisi oikein mitään osannut sanoakaan.
Jännitin työhön paluuta. Oliko liian aikaista palata? Entä jos alan yhtäkkiä itkeä, onko se sopivaa? Pystynkö keskittymään mihinkään? Vähän jopa pelotti. Mutta ihan turhaan pelkäsin ja jännitin. Läheisten työkavereiden tuki auttoi valtavasti. Sekin tuntui hyvältä, kun muutama vähän kaukaisempi kollega otti yhteyttä ja esitti osanottonsa, vaikka emme työn puolesta juuri olleet tekemisissä. Ymmärrän nyt, että työkaveria ei mitenkään voi huomioida liikaa, eikä voi sanoa liikaa hyviä ja kauniita sanoja.
Entäpä sitten ne itkut. Aluksi pyytelin anteeksi, kun aloin kyynelehtiä keskustellessani eri henkilöiden kanssa. Parin kerran jälkeen ajattelin mielessäni, että mitä sitten. Jos itkettää, niin sitten itkettää. Saatoin todeta, että ”no, nyt mua itkettää”, mutta lopetin pahoittelemisen. Kyllähän työpaikalla myös nauretaan, eikä sitäkään pyydellä anteeksi tai pahoitella, joten miksei sitten saisi itkeä. Kiitos työkavereille, kun ymmärsitte itkuni.
Työ tarjosi muuta ajateltavaa
Työ oli minulle tavallaan myös lepohetki surusta. Tuntui hyvältä olla päivät töissä, keskittyä työtehtäviin ja jutella työkavereiden kanssa. Sain muuta ajateltavaa, sillä ei ihan koko ajan jaksa surra. Suru vaatii joka tapauksessa oman aikansa, eikä sitä voi oikein nopeuttaa, vaikka miten haluaisi. Toki työkavereiden kanssa puhuttiin myös kohtaamastani surusta ja osa heistä oli itsekin kokenut vastaavan menetyksen. Surevan kanssa voi puhua ihan tavallisista asioista, mutta saa myös kertoa omista suruista ja iloista. Tärkeintä on arvostaa toinen toisiamme, kuunnella ja huomioida.
On niin helppoa olla sanomatta mitään. Jos kuitenkin mielessä pyörii ajatus, että pitäisikö osoittaa myötätuntoa ja sanoa jotain kaunista työkaverille, niin suosittelen sanomaan sen ääneen tai vaikka lähettämään viestin. Voit uskoa, että se tuntuu hyvältä – teistä molemmista.
Vinkkejä surevan työkaverin kohtaamiseen
- Ole läsnä, ei tarvitse sanoa mitään erityistä
- Vältä kliseitä
- Kysy, miten voit olla avuksi
- Anna tilaa ja aikaa
- Muista, että suru ei lopu nopeasti
- Koko ajan ei jaksa surra
Lue myös
Lisää aiheesta
Yrittäjä sinnittelee: Tässä kolme yleisintä syytä!
Naapurustossani on monia yrittäjiä. Muutamilla menee ihan kivasti, mutta suurin osa sinnittelee jotenkuten. Sinnittelyn syitä on karkeasti kolme: ensinnäkin taloudellinen tilanne on todella vaikea. Toisekseen kaikenlainen byrokratia veroineen, maksuineen, lakeineen ja lomakkeineen tuntuu vievän yrityksen pyörittämisen ajasta paljon ja hermoista leijonan osan. Kolmanneksi oma työkunto mietityttää. Löytyisikö yrittäjien tilanteeseen jotain helpotusta?
Tilastot kertovat hyviä uutisia työelämästä
Uutisia ja somekeskustelua seuratessa saa helposti kuvan, että työelämämme on kriisissä. Työ uuvuttaa, mielenterveys murenee ja eläkeaikaan on entistä vaikeampi jaksaa. Hans Rosling (2018) kutsui tällaista ilmiötä ylidramaattiseksi maailmankuvaksi. Media luo poikkeuksista sääntöjä ja yksittäisistä tarinoista muodostuu koko todellisuus. Kun pysähdymme tarkastelemaan tilastoja pidemmältä ajalta, kuva muuttuu yllättävän paljon. Monella keskeisellä mittarilla mitattuna suomalaisessa työelämässä menee nyt paremmin kuin koskaan.
Miksi työkyvyttömyys- eläkehakemus hylätään?
Millä perusteella joku pääsee (tai joutuu) työkyvyttömyyseläkkeelle? Kysymys voi herätä silloin, kun kuulet jonkun tutun siirtyneen eläkkeelle. Asia ei ole ihan yksinkertainen, sillä jokaisen ihmisen tilanne arvioidaan yksilöllisesti.