Rentoudu lomalla – mutta muista palautuminen myös arjessa
Kesäloma tarjoaa monelle meistä hartaasti odotettuja mahdollisuuksia työkevään kuormituksista palautumiseen, rentoutumiseen ja virkistymiseen. Tässä auttaa työajatuksista irtautuminen. Elämää ei kuitenkaan kannata elää vain lomia odotellen. Viimeistään loman lopulla voikin olla hyvä pohtia, miten myös arki voisi olla palauttavaa.
Kertyneestä työkuormituksesta palautumiseen on tarjolla monia keinoja ja eri keinot toimivat eri tavoin eri ihmisille. Joillekin palautumisen ytimessä on läheisten kanssa vietetty aika, toisille taas elämykset, harrastukset, merkityksellisyyden kokemukset tai yksinkertaisesti riittävä uni ja lepo.
Irtaantuminen työstä on avain palautumiseen
Palautumisen kannalta keskeisiä psykologisia tekijöitä ovat riittävän fyysisen rentoutumisen lisäksi työasioista irtaantuminen, aikaansaamisen ja onnistumisen kokemukset sekä hallinnan ja autonomian tunne.
Tutkimusten mukaan työstä ja työajatuksista irtaantuminen on yksi merkittävimmistä tekijöistä työkuormituksen ja stressioireiden vähentämisessä. Jos mieli askartelee työasioissa, ei laiturinnokassa makoilu tai mansikkapenkin kitkeminen välttämättä johda toivottuun toipumiseen.
Kokeile työajatuksista irtaantumiseen seuraavia keinoja:
- Lopeta työt suunnitelmallisesti: Valitse, mitkä työt teet valmiiksi ennen lomaa. Muista, että kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi ennen lomaa. Työt jatkuvat loman jälkeenkin.
- Jätä lista odottamaan: Päätä 1–2 asiaa, joihin tartut heti loman jälkeen. Jätä lista työpöydälle ja anna itsellesi lupa unohtaa sen sisältö loman ajaksi.
- Vaihda ympäristöä: Siirry loman alussa uuteen ympäristöön tai vaihda tekemisen kontekstia, esimerkiksi ajattelutyöstä fyysiseen tekemiseen.
- Kirjaa työajatukset ylös: Työasioiden mieleen juolahtelu loman aikana ei ole vaarallista. Usein levännyt mieli saa parempia ideoita kuin väsynyt. Voit kirjoittaa heränneet ajatukset ylös ja palata niihin myöhemmin.
Jos lomalla aika käy pitkäksi, olet todennäköisesti onnistunut irtaantumaan työstä. Hyvä merkki palautumisesta on klassinen työpaikan tietojärjestelmien salasanojen unohtuminen loman aikana.
Aseta realistisia tavoitteita ja salli itsellesi joutenolo
Onnistumisen tunne lisää lomallakin onnellisuutta. Toimiva tapa saavuttaa tämä tunne on asettaa joitakin realistisia tavoitteita, mutta jättää niihin joustovaraa.
- Suunnittele maltillisesti: Mieti viisi asiaa, jotka haluat tehdä lomalla, ja pyri toteuttamaan niistä kolme sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä.
- Keskustele lomatoiveista: Jos lomailet muiden kanssa, keskustelkaa yhdessä toiveistanne ja pyrkikää toteuttamaan jokaisen toiveista ainakin yksi.
- Salli joutenolo: Älä aikatauluta kaikkea. Uskalla olla hyvällä omallatunnolla myös jouten. Jos tunnet syyllisyyttä joutenolosta, olet todennäköisesti oikeilla jäljillä.
Palautuminen arjessa on yhtä tärkeää kuin lomalla
Tutkimusten mukaan työntekijän hyvinvointi paranee keskimäärin kahdeksan päivän ajan loman alettua. Loman onkin syytä olla riittävän pitkä, jotta se sisältää myös levänneenä puuhastelemisen aikaa.
Toisaalta loman vaikutukset ovat melko lailla haihtuneet 1–2 viikon kuluessa sen päättymisestä. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota palautumiseen myös arjessa. Työpäivän aikaiset tauot, hyvinvointia tukien vietetty vapaa-aika ja merkityksellisiä asioita sisältävät viikonloput tarjoavat mahdollisuuksia irtaantumiseen, hallinnan tunteeseen ja onnistumisen kokemuksiin myös loman päätyttyä.
Pimenevää syksyä on hyvä suunnitella myös voimavarojen näkökulmasta. Nyt alkava kesäloma voi antaa hyviä vinkkejä asioista, joita kannattaa ripotella myös työarjen oheen.
Rentouttavaa lomaa!
Simo Levanto, asiantuntijapsykologi
Juho Mertanen, asiantuntijapsykologi
Ilmarinen
Lisää aiheesta
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Tekoälyn on luvattu mullistavan työn, tuottavuuden ja jopa koko yhteiskunnan, mutta millä hinnalla? Mitä vaikutuksia tekoälyllä on jo tällä hetkellä arjen tekemiseen ja työkykyyn?
Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?
Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.
Ottakaa töihin!
Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.