Onko itseohjautuvuus sittenkään uusi musta?

Tein pikagallupin muutamalle Y- ja Z-sukupolven edustajalle: Mitä tulee mieleen sanasta itseohjautuvuus? Termi on nyt työelämäkeskustelun trendikkäin.

Sain tällaisia vastauksia:
”Sä ohjaudut työtehtävään itsenäisesti. Tai tyhjennät tiskikoneen ilman, että kukaan käskee. Esimiehen näkökulmasta sä annat sun tiimille mahdollisuuden itseohjautuvuuteen, että yritä ensin itse ja sitten hän neuvoo…lapsillehan toimii sama.”

”Tekee päätöksiä itsenäisesti ilman muiden vaikuttamista. On aktiivinen ja oma-aloitteinen. Toisena tuli mieleen agilityssa koira, joka osaa lukea rataa itsenäisesti, eikä niinkään lue pelkästään ohjaajaa.”

”Milleniaaleille luotu auktoriteettijohtamisen korvaava malli.”

Itseohjautuvuuteen on monta eri näkökulmaa.

Päätökset tehdään siellä missä työkin

”Luottamus hyvä, kontrolli paras”, näin Leninin väitetään opettaneen hallinnon periaatteita. Vanhempi sukupolvi tunnistanee tätä samaa ideologiaa käytetyn myös suomalaisissa organisaatioissa. Mutta tiukka keskusjohtoinen toimintamalli, jossa työtä valvotaan ja kontrolloidaan, ei enää toimi.

Ympärillämme tapahtuvat nopeat muutokset haastavat meidät toimimaan joustavammin ja luovemmin. Pysyäksemme vauhdissa mukana on meidän kyettävä olemaan ketteriä tekemään päätöksiä siellä, missä itse työkin tehdään. Asiakas ei ole tippaakaan kiinnostunut meidän organisaatiorakenteista tai päätöksentekoprosesseista. Asiakasta kiinnostaa saada nopeaa ja laadukasta palvelua omaan tarpeeseensa.

Samaan aikaan odotamme työltämme entistä enemmän merkityksellisyyttä. Sitä, että saamme vaikuttaa tekemiseemme. Työnantajalta haluamme enemmän vapautta, luottamusta, mahdollisuutta uuden oppimiseen ja vastuuta meitä koskevien asioiden päätöksen tekoon.

Johtamisen tarve ei poistu

Uusien teknologioiden myötä monet rutiinityö katoavat tai ne voidaan korvata. Voimme jakaa tietoa tehokkaasti ilman, että väliin tarvitaan hallinnoivaa esimiestä. Johtamisen tarve ei kuitenkaan poistu, johtajuus vain muuttaa muotoaan. Homman juju on siinä, että yhden ihmisen käskyttämisen sijaan teemme päätöksiä ja kannamme vastuuta yhteisymmärryksessä muiden ihmisten kanssa.

Itseohjautuvuus ei sovi kaikille organisaatioille tai henkilöille ja meidän pitää sallia myös se. Itsenäisyyden lisääminen ei automaattisesti paranna hyvinvointia. Työ voi muuttua liian rajattomaksi ja vapaus alkaa ahdistaa.
Mitä edellytyksiä vaaditaan, jos ajatellaan, että itseohjautuvuus on yksilön taitoa ja itseorganisoituminen on organisaation taitoa? Kaikki lähtee ihmisen perustarpeiden ymmärtämisestä. Meillä kaikilla on halu tulla kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Henkilön itseohjautuvuutta edistää se, että hän on motivoitunut, tietoinen päämäärästä ja kyvykäs johtamaan itseään. Ja tietysti hänellä tulee olla tarvittava osaaminen ja taidot päämäärän saavuttamiseen.

Kolme perusasiaa kohti itseohjautuvuutta

Kolmen perusasian muistaminen auttaa, kun organisaatio haluaa rakentaa kulttuuria itseohjautuvaksi. Luottamus on keskeistä, jotta ihmiset voivat ottaa enemmän vastuuta työstään. Itsenäisyys sovittujen raamien sisällä motivoi, vahvistaa työn imua ja innostusta. Kolmas asia on johdon ja työntekijöiden välinen avoin vuoropuhelu, joka sallii myös kritiikin.

Täytyy myös varmistaa ja tukea sitä, että ihmisillä on riittävästi motivaatiota itseohjautuvuuden vaalimiseen omassa tiimissä. Yhteisen ymmärryksen ja luottamuksen luominen on avainasemassa. Aloittakaa yhteinen keskustelu itseohjautuvuudesta esimerkiksi näillä teemoilla:
- Mitkä ovat arvomme ja miten ne toteutuvat arjessa?
- Miten selkeät ovat tavoitteemme?
- Kuka päättää silloin, kun kaikki eivät ole samaa mieltä?
- Miten luodaan luottamusta niin, ettei mokista joudu tikun nokkaan?

Taina Muukka
työkykypäällikkö
Ilmarinen
@MuukkaTaina

Blogin inspiraationa ja lähteinä käytetty:

• Miia Savaspuro: Itseohjautuvuus tuli työpaikoille – mutta kukaan ei kertonut meille, miten sellainen ollaan (Alma Talent, 2019)
• Jaana Kilpimaan ja Nora Ojalan workshop Ilmarisessa