Blogit

Pidä silmällä eläkekertymääsi – erityisesti elämänmuutoksissa

Omakohtainen kokemukseni on, että kavereitten kanssa jutustelu eli henkilökohtainen suositus on varmin keino saada ihmiset pohtimaan hetkeksi omaa eläkekertymäänsä, eläkevuosiaan ja tutustumaan työeläkeotteeseensa.

Työni puolesta olen vuosien saatossa laatinut lukuisia artikkeleja ja asiakasviestejä siitä, kuinka eläkekertymä on elämämme aikana kerryttämistämme varallisuuden muodoista yksi suurimmista.  Monelle se on kaikkein suurin, asuntoakin arvokkaampi potti. Aika pysäyttävää, kun suuruusluokan noin ilmaisee!

Tekstejä tai videoita tehokkaampaa on kuitenkin jutella asiasta ihmisten kanssa kasvotusten. Olen kokeillut tätä lähestymistapaa lähipiirini kanssa säännöllisesti muun muassa aamupalapöydissä. Harva on muistanut, mistä eläkeyhtiöistä työeläkeotteita on uran varrella postilaatikkoon tipahdellut. Vielä harvempi muistaa, milloin viimeksi näin on tapahtunut. Kukaan ei muista, paljonko tämänhetkinen eläkekertymänsä on tai tiedä, että verkossa voi kokeilla laskurilla, miltä tuleva eläke voisi näyttää.

Kuitenkin useampi tuttuni on suorastaan riemastunut, kun heille on valjennut, että verkosta löytyy palvelu, josta itse näkee koska tahansa oman senhetkisen eläkekertymänsä eli toisin sanoen paljonko oman työuran ja opintojen varrelta on tähän asti eläkettä karttunut. Enää ei ole vuosiin tarvinnut odottaa, että postilaatikosta tipahtaisi muutaman vuoden välein pinkka paperia läpikäytäväksi.

Kurkkaat pörssikurssit tai palkkakuittisi, mikset työeläkekertymääsi?

Sain aluille vyöryn. Työeläkekarttuman tarkastamisesta on ainakin hetkellisesti tullut mikrokosmoksessani yhtä säännöllinen taloudenpidon toimi kuin laskujenmaksu, asuntolainan korontarkastuspäivän jännittäminen tai sijoitustuottojen seuranta.

Toivottavasti into ei laannu, sillä työuraa on omalla viiteryhmälläni edessä vähintään vielä parikymmentä vuotta! Tuossa ajassa karttuma ehtii kasvaa todennäköisesti aivan uusiin lukemiin verrattuna siihen, mitä se 10–15 vuoden uran jälkeen oli.

Kun oma ikä alkaa kakkosen sijaan nelosella, onkin jo vissi ero siinä, mitä työeläkeotteeltaan löytää. Itselleni on jäänyt mieleen hetki varhaisilta työvuosilta, kun tulin ensi kertaa kasvotusten työeläkeotteeni kanssa – silloin paperisen. Tuolloin vielä kertymä nauratti; summa oli olematon. Kuulun nimittäin siihen ikäluokkaan, jolle ei kertynyt eläkettä alle 23-vuotiaana tehdystä työstä. Harmi, koska töissä tuli käytyä kesäisin jo 16-vuotiaasta.

Vielä kolmekymppisenäkin odotin todennäköisemmin mielenkiinnolla säännöllistä postia verottajalta – mätkyjä vai palautuksia – kuin eläkeyhtiöltäni. Harvakseltaan saapunut työeläkeote oli nimittäin osastoa ’kiva tietää’, mutta johon ei sen suuremmin tullut kiinnitettyä huomiota.

Kun työura alkaa lähestyä puoliväliään, siihen on osunut jo myös katkoja, joista eläkettä on kertynyt. Tässä vaiheessa työeläkeotteessakin alkaa jo olla rivejä läpikäytäväksi. Oman työeläkekertymänsä äärelle tulee hakeuduttua helpommin ja useammin, kun tietää, että on omalla vastuullani tarkastaa, onko jokainen työsuhteeni, suorittamani tutkinto tai vanhempainvapaan ajalta maksettu sosiaalietuus otteella oikein.

Jos unohdat, me muistutamme

Käymme todennäköisesti ennaltaehkäisevästi hammaslääkärin tarkastuksessa säännöllisesti, mittautamme verenpaineemme tai säästämme ja sijoitamme rahaa tulevan varalle. Yksi ei-niin-akuutti lisätehtävä, kuten työeläkekertymän seuraaminen, unohtuu arjessa helposti.

Sen takia me muistutamme asiakkaitamme säännöllisesti, että työeläkeote verkossa on valmiina katselmoitavaksi milloin tahansa, vaikka ihan nyt saman tien! Jotta otteella tulisi vierailtua, jonkun täytyy vain asiasta silloin tällöin herätellä. Ja jollei se tapahdu kasvotusten kaveribrunssilla tai perhepäivällisellä, se voi tapahtua tekstarilla tai sähköpostitse eläkeyhtiön toimesta!

Olet saattanutkin saada meiltä tänä vuonna viestin tai kaksi, jossa muistutimme kirjautumisesta OmaEläke-palveluun ja sieltä työeläkeotteen tarkastamisesta.

Työeläkeotettasi ei voi eläkeyhtiö tarkastaa. Jotta kuitenkin voisimme huolehtia puolestasi asian muistamisesta, tehtäväksesi jää vain varmistaa, että yhteystietosi OmaEläkkeessä ovat oikein.

Verkko on vaivaton ja vastuullinen valinta

Tiesitkö, että jokainen verkossa tarkastettu ote on myös vastuullisuusteko, sillä se vähentää paperipostia ja postituskuluja. Säästyt myös monisivuisen kirjeen arkistoinnilta tai tietoturvalliselta tuhoamiselta. Verkossa työeläkeotteesi on myös kattavampi kuin joka kolmas vuosi saapuva paperiversio! Sähköiseltä eläkeotteelta näet koko työhistoriasi, paperiselta ainoastaan kuluvan sekä kuuden viimeisen vuoden tiedot. Netissä sijaitseva verkkoversio päivittyy kuukausittain.

Lue lisää

Lue myös

Työeläkeotteen jakeluun muutoksia (etk.fi)

  • Discountler 13.10.2024 klo 09.44
    Kiitos mahtavasta artikkelista! Rikkaus ei ole syy tuhlata rahaa tai olla metsästämättä alennuksia.
    Vastaa kommenttiin
  • Mielummin vanha kuin aikuinen 14.10.2024 klo 22.03
    Rikkaus on korvien välissä, kuten myös köyhyys. Rahaa ei voi syödä, rahassa ei voi asua, rahalla ei saa todellista parisuhdetta eikä rahojaan saa mukaan hautaansa. Todellinen elämä alkaa vasta mukavuusrajojesi ulkopuolella.
    Vastaa kommenttiin
  • Pasi 22.11.2024 klo 07.50
    Suomalainen eläkejärjestelmä on suuri ja epäoikeudenmukainen himmeli, jossa veronmaksajalla eli hallintoalamaisella on maksajan vain rooli. Takuueläke tarkoittaa sitä, että ne jotka eivät ole tehneet mitään ansaitsatakseen eläkkeensä, saavat Kelasta tapauksesta rippuen 700-800 euron takuueläkkeen. Yrittäjä joutuu maksamaan eläkeyhtiölle noin 300 000 euroa saadakseen saman 700-800 eläkkeen. Takuueläke pitäsi olla kaikille sama "pohjaeläke", jonka päälle voisi kerryttää itse eläketurvaansa maksamalla siitä. Nyt näin ei ole. Toinen ongelma on se, että maksamastani eläkkeestä ei jää perikunnalleni euroakaan. Jos laitan YEL maksua vastaavan summan itse indeksirahastoon, se siirtyy kuolinhetkelläni perikunnalle. Eli herää perusteltu kysymys kannattaako maksaa muuta kuin minimi YELiä? Eli kyllä tarkkaan kannattaa laskea mihin rahansa laittaa - ja mihin ei laita. Eläkevakuutus ei varmaan ole kovin monelle se optimaalinen "sijoitus".
    Vastaa kommenttiin

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 25.11.2025

Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?

Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.

Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?

Blogit 20.11.2025

Ottakaa töihin!

Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.

Ottakaa töihin!
Lisää ajankohtaisia artikkeleita
Sivu päivitetty viimeksi