Unohtuiko yrittäjien taloudellinen turva keskusteluista?
Rantalan selvityksen valmistuttua keskustelu on painottunut eläkemaksuihin; kenen kuuluisi maksaa ja kuinka paljon. Olisi tärkeää keskustella, millainen turva yrittäjillä tulisi olla ja millainen se on tällä hetkellä.
YEL-vakuutus tarjoaa yrittäjälle kattavan turvan elämän eri vaiheisiin. Sen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Se antaa taloudellista turvaa vanhuuden, sairastumisen ja perheen huoltajan kuoleman varalta. YEL-eläkkeen perusteena olevien tulojen mukaan määräytyy myös taloudellinen tuki työelämän tauoilla, kuten lapsen syntymän, työttömyyden tai tapaturman aikana. Moni ei varautuisi näihin tilanteisiin etukäteen, ellei vakuutus olisi pakollinen – kuten vaikkapa liikennevakuutus autoilijoille.
Yrittäjän eläke on rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin palkansaajan
Yrittäjän eläke lasketaan samalla tavalla kuin palkansaajilla; eläkettä kertyy 1,5 prosenttia vuosituloista. Jos YEL-eläkkeen perustana oleva tulo on oikein määritelty, yrittäjän eläke on yhtä hyvä kuin palkansaajalla. Pitkästä työurasta voi kertyä eläkettä jopa yli puolet työaikaiseen tulotasoon nähden.
YEL tuo turvaa, johon harva pystyisi muuten varautumaan. Esimerkiksi 2 000 euron kuukausieläke vaatisi lähes puolen miljoonaa euron säästämistä 20 vuoden eläkeajalle. Toisin sanoen, jos jäisit eläkkeelle esimerkiksi 65-vuotiaana ja kuukausieläkkeesi olisi 2 000 euroa, 85-vuotiaana kokonaissumma olisi 480 000 euroa. Niin paljon eläkettä ehtisit 20 vuodessa saada.
YEL on mainettaan parempi ja luotettavampi
Moni epäilee YEL-järjestelmän kestävyyttä ja luotettavuutta, vaikka yrittäjille jo karttuneet eläkkeet ovat omaisuuden suojan piirissä samalla tavalla kuin palkansaajilla. Nykyiset yrittäjät saavat ansaitsemansa eläkkeet, vaikka heidän eläkemaksunsa käytetään jo eläkkeellä olevien eläkkeiden maksuun. YEL-järjestelmässä on viimekädessä valtion takaus niin nykyisiin kuin tuleviinkin eläkkeisiin. Tästä sovittiin, kun rahastointia ei aloitettu aikoinaan.
Meillä jokaisella on oma näkemyksemme siitä, kuinka paljon haluamme varautua elämän yllätyksiin ja vanhuuteen itse, ja kuinka paljon siitä tulisi olla pakollisen vakuutuksen varassa. Tähän ei ole yhtä vastausta, koska yrittäjät – niin kuin palkansaajatkin – ovat hyvin moninainen joukko.
YEL-vakuutus on monella tapaa parempi kuin sen maine antaa ymmärtää. Jos eläkkeen perustana oleva tulo saataisiin paremmin vastaamaan todellisia ansioita ja rahastointi aloitettaisiin pitkällä aikavälillä, yrittäjän eläketurva olisi yhtä hyvä kuin palkansaajilla.
Lisää aiheesta
Työkykyjohtaminen on osa vastuullisuutta ja johdon arjen päätöksiä
Schneider Electric on valittu kahdesti maailman vastuullisimmaksi yritykseksi, eikä titteli ole sattumaa. Yhtiö rakentaa systemaattisesi vahvaa vastuullisuuskulttuuria, jossa strategia muuttuu käytännön teoiksi. Tärkeintä on varmistaa, että kaikki tulevat töiden jälkeen terveinä kotiin.
Ilmarisen uutiskirjeet ovat arvokas lisä arkeesi
Kaipaatko sähköpostiisi hyvää luettavaa? Tilaa uutiskirjeemme, niin tuomme arkeasi auttavan tiedon suoraan sinulle.
Syksy Ilmarisessa harjoittelussa - "Mitä sä olet oivaltanut sun harjoittelun aikana?"
Katso video ja kuule, mitä harjoittelijamme ovat oivaltaneet syksyn aikana ja miltä nykyajan työelämä heidän silmissään näyttäytyy.