Henkilö pyörätuolissa, kuvituskuva.
Blogit

Monimuotoisuuden huomioiminen on yritysvastuuta – ja hyvää bisnestä

Erilaiset yhteiskunnalliset muutokset ja niiden ennakointi haastavat yritykset kehittämään johtamistaan, toimintakulttuuriaan ja asiakaspalveluaan monimuotoisuuden näkökulmasta. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi väestön ikääntyminen ja toisaalta asiakkaiden ja muiden sidosryhmien asettamat uudenlaiset odotukset yritystoiminnan vastuullisuudesta. Toki myös lainsäädännöllä on tässä oma osansa.

Työni puolesta keskustelen paljon yritysten kanssa siitä, mitä monimuotoisuus ja sen huomioiminen tarkoittavat heidän liiketoiminnassaan, miten sitä voisi kehittää ja miten näistä asioista viestitään ulospäin. Osalle yrityksistä nämä teemat ovat vielä uusia, osa on jo hieman pidemmällä.

Ilokseni olen huomannut, että Ilmarinen on tällä saralla tehnyt jo paljon työtä eri foorumeilla: muun muassa kartoittamalla ja kehittämällä omistamiensa asuinrakennusten esteettömyyttä ja lähtemällä mukaan ”Maanantai kuuluu kaikille” –kampanjaan. Nämä ovat esimerkkejä sellaisista konkreettisista yritysvastuuteoista, joiden toivoisi yleistyvän laajemminkin.

Mitä monimuotoisuuden huomioiminen tarkoittaa käytännössä?

Asiakkaiden kannalta katsottuna monimuotoisuuden huomioiminen merkitsee esimerkiksi tuotteiden tai palveluiden saatavuutta ja käytettävyyttä sekä viestinnän ja rakennetun ympäristön esteettömyyttä.

Yritysten näkökulmasta henkilöstön erilainen koulutus, kokemus ja työnteon tavat voivat puolestaan tarjota monenlaista osaamista, näkemystä ja ideoita sekä uudenlaista työn tekemisen mallia. Näitä kaikkia yrityksellä on mahdollisuus hyödyntää liiketoiminnassaan.

Avainasemassa on sellaisen työ- ja toimintakulttuurin luominen, jossa jokainen tuntee olevansa arvostettu niin työntekijänä, asiakkaana kuin sidosryhmän jäsenenäkin. Tämä on moninaisuuden johtamista parhaimmillaan.

Yhdenvertaisuussuunnitelma – konkreettinen työkalu yhdenvertaisuuden edistämiseen työpaikalla

Yhdenvertaisuuslain 7§ velvoittaa työantajaa, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on suunnitelma toimenpiteistä, joilla yhdenvertaisuutta edistetään organisaatiossa.

Sitä ei kannata nähdä pakkona tai yhtenä paperina muiden joukossa. Se on nimittäin myös keino lisätä työhyvinvointia ja työssä viihtymistä. Monimuotoisuuden kartoittaminen ja sitä kunnioittava työilmapiiri kun antaa jokaiselle mahdollisuuden keskittyä täysipainoisesti työtekoon: ihmiset voivat hyvin, ovat luovempia ja tulos paranee.

Yhdenvertainen ja monimuotoinen yritys on menestyvä yritys.

Marko Jääskeläinen
Yrittäjä ja toimitusjohtaja Accessia Consulting:ssa, joka on rakennetun ympäristön esteettömyyteen ja asiakaspalvelukokemuksen kehittämiseen keskittynyt konsultointitoimisto.
http://www.accessiaconsulting.fi/

Lisää uusi kommentti

0/4000
Viesti on pakollinen
Nimi on pakollinen
Sähköpostiosoite on pakollinen

Lisää aiheesta

Blogit 25.11.2025

Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?

Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.

Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?

Blogit 20.11.2025

Ottakaa töihin!

Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.

Ottakaa töihin!
Lisää ajankohtaisia artikkeleita
Sivu päivitetty viimeksi