Voiko työyhteisö tarjota MM-tason tunnekokemuksen?

Ilmarisen Parempaa työelämää valmennusten –ohjelmistossa on tänä vuonna isoja teemoja, jotka eivät jätä ketään kylmäksi – ei ainakaan pitäisi. ”Minä!”, ”Vai me?” -pohdinta kaikuu monen toimitilan, myymälän ja työmaan seinillä, ja sen äärellä ollaankin fundamentaalisten kysymysten äärellä: ”Olenko minä oman työelämäni sankari vai olemmeko sankareita kaikki – se huikea yhteisö, jonka jäsenenä koen arvostusta, jossa voin kasvaa ja josta tunnen ylpeyttä?” Ja ehkä kysymyksistä suurin: Voisivatko nämä jotenkin yhdistyä?

Väitän että voivat. Kestävän kehityksen asiantuntija, apulaisprofessori Arto O. Salonen on tutkimuksessaan tehnyt erinomaista jäsennystä siitä, kuinka olemme omalla nokkeluudellamme ajaneet itsemme tilanteeseen, jossa elintasomme on erinomainen, mutta silti kipuilemme elämänlaatumme kanssa. ”Meillä on koreat kulissit, mutta juoni puuttuu.”, hän kiteyttää. Ja se juonen puutos johtuu siitä, että olemme ajaneet itsemme tekemään ison osan asioista itsenäisesti, itseellisinä, riippumattomina.

Ja juoni, se juuri vaatisi riippuvuutta – sitä että uskaltaisimme olla tarvitsevia, riittämättömiäkin, sillä merkitykset syntyvät kytköksistä muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan.

Yhteisökokemusta voi rakentaa

Saadaksemme lisää voimaa työhön meidän on kuljettava määrätietoisesti yhteisökokemusta kohti. Yhteisökokemus rakentuu yhteisestä tekemisestä, perinteistä, jaetusta arvopohjasta, jaetusta tarpeesta, vertaisuudesta, kuten olemme yhdessä Ilmarisen Vahvistava yhteisö -valmennusryhmien kanssa tunnistaneet.

Tämä lista meidän pitäisi nyt analysoida tunnistaaksemme ne keinot, joilla voimme synnyttää merkityksellisiä työyhteisökokemuksia. Yksilötasolla on myös tärkeää tunnistaa, mitä tarvetta odottaa työyhteisön tyydyttävän. Avoin keskustelu tarpeista auttaa muovaamaan yhteisöä ja sen tekemistä juuri jäsenilleen sopivaksi. Työyhteisön ainoa oikea malli on se, joka parhaiten palvelee kyseisen yhteisön jäseniä. Toivonkin, että olisimme rohkeita muovaamaan ja uudistamaan yhteisöjemme toimintaa, oli sitten kyse tiimistä, johtoryhmästä tai projektiryhmästä.

Yhteinen tunnekokemus on voimavara

Elämäni vahvimman yhteisökokemuksen olen kokenut huhtikuun alussa naisten MM-kiekon loppuottelussa. Huikeaa tunteiden vuoristorataa orastavasta toivosta raivokkaaseen riemuun ja hiljaiseen pettymykseen. Meillä Suomen kannattajilla oli yhteinen tavoite, johon pelin edetessä aloimme uskoa yhä vahvemmin. Meillä oli jaettu arvopohja siitä, mitä on hyvä peli ja mikä on oikein (ja siksi koimmekin niin voimakasta vääryyttä ottelun lopputuloksesta!).

Erä erältä painauduimme yhä tiiviimmin yhteen ympärillä olevien ventovieraiden ihmisten kanssa, tanssimme, lauloimme ja halailimme. Huutaessamme joukkuettamme voittoon, koin että huusimme myös paljon muuta: ylpeyden kokemuksen kaipuuta, ärtymystä monista pettymyksistä matkan varrella ja voimakkaimmin kiivasta halua kuulua menestyjien joukkoon.

Pelin jälkeisellä viikolla mietin kovasti, mikä voisi aikaansaada yhtä voimakkaan tunnekokemuksen työssä ja onko näin edes tarkoitettu. Uskon, että jos meillä olisi riittävästi rohkeutta, juhlisimme töissäkin voittojamme voimakkaammin, surisimme epäonnistumisia avoimemmin tunteet näyttäen ja kannustaisimme toisiamme pontevammin. Tuntuisiko se hassulta? Olisiko se naivia? Vai synnyttäisikö se juuri sitä kaivattua fiilistä, inspiroivaa juonta tähän tarinaan, jota prameissa puitteissa kirjoitamme?

Nora Ojala
@NoraOjala

Kirjoittaja on Azets Insight Oy:n konsultointitiimin vetäjä, johtamisen muotoilija ja uudistumisen vauhdittaja, joka haastaa vallitsevia normeja eikä nielaise pureksimatta.

Nora Ojala on kouluttajana Ilmarisen Vahvistava työyhteisö -valmennuksessa. Seuraava valmennus pidetään Turussa 8.10.