Kotisohvayrittäjän arki on helpompaa
Yli 15 vuotta sitten vierailin Kaliforniassa mahtavan kokoisessa kivitalossa. Talon omistivat vaihtarikaverini yrittäjävanhemmat, jotka tekivät netin ja puhelimen välityksellä töitä. Kalifornian ruuhkaisella Interstate 80 -tiellä työmatka olisi saattanut hyvin kestää vähintään pari-kolme tuntia suuntaansa. En tuolloin osannut arvostaa heidän elämäntapaansa ”kotisohvayrittäjinä”, mutta nyt osaan.
Miten minusta tuli kotisohvayrittäjä? Kun noin viisi vuotta sitten lähdin pyörittämään pientä asiantuntijayritystäni, ei jäänyt aikaa järjestellä hienoja puitteita. Pienin lapseni oli yhdeksän kuukauden ikäinen. Päällimmäisenä huolenani oli, kuinka saisin elätettyä perheeni uudessa elämäntilanteessa. Ja se, kuinka voisin viettää mahdollisimman paljon aikaa pienten lasteni kanssa. Tuoreen yrittäjän pelastus oli eläkkeelle jäänyt isovanhempi, joka ryhtyi hoitamaan tytärtäni päätoimisesti. Ja tietenkin se, että työmatkani oli todella lyhyt.
Miten toimisto sopii omakotialueelle?
Aluksi pidin kotoa työskentelyä outona ja hiukan epäuskottavanakin. Kuinka järkevää on pitää toimistoa omakotitaloalueella? Järjestely on jälkikäteen katsottuna ollut äärimmäisen tehokas ja elämäntilanteeseeni sopiva. Olen onnistunut maksimoimaan hyvinvointini kolmen pienen lapsen äitinä ja kiireisenä asiantuntijayrittäjänä. Pikkulapsivuosiin liittyvät tiiviit neuvolarumbat, sairastelut ja kuskaukset on tullut hoidettua mahdollisimman pienellä tuskalla.
Työajasta ja vapaa-ajasta olen ottanut irti täydet tehot. Välillä olen vaihtanut lounashetket puolen tunnin lounaslenkeiksi. Olen sopinut kaikki asiakaskäynnit pahimpien ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Olen minimoinut tien päällä käytetyn ajan ja lisännyt näin kriittisiä minuutteja päivääni.
Kotisohvalta kansainvälisesti uskottava ura
Uskon, että kotisohvayrittäjyys tulee merkittävästi lisääntymään tulevaisuudessa. Jo nyt monet asiantuntijat pystyvät tekemään lokaatiosta riippumattomia töitä. Teknologian ja erityisosaamisen avulla luodaan uudenlaisia ansaintamalleja ja työtehtäviä. Yhä useammat meistä voivat luoda myös kansainvälisesti uskottavan uran kotoa käsin. Asiakkaita voi kätevästi tavata lentokentällä, toimistohotellin neukkarissa tai tarjolla olevissa ilmaisissa yhteiskäyttötiloissa.
Helsingissä esim. Postitalon jaettuja työskentely- ja toimistotiloja tarjoava Spaces sekä Mannerheimintielle tulossa oleva SSA Base hotelli- ja toimistokonsepti ovat esimerkkejä siitä, miten perinteiset isot toimistot menettävät merkitystään. Yksin yrittämisen ja lifestyle-yrittäjyyden ei tarvitse tuntua yksinäiseltä.
Voiko kotitoimistosta olla ylpeä?
Pääkaupunkiseudun liikennesuunnittelu saattaa osaltaan vähentää halukkuutta liikkua tien päällä. Helsingin keskustasta halutaan tehdä paikka, jossa työskentelevät ne, jotka voivat liikkua julkisilla tai jotka asuvat ytimessä. Arjen realiteetit iskevät autottomaan viimeistään silloin kun työtehtävät edellyttävät jatkuvaa liikkumista tai kun yrität motivoida pieniä lapsiasi kävelemään syyssateessa tarhaan. Olenkin todennut, että Helsingin keskustan vetovoima tehoaa minuun vain ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ehkä itseohjautuvat autot muuttuvat tulevaisuudessa toimistoiksi ja voin haaveillani työskenteleväni Stockmannin naapurissa?
Saako kotitoimistosta olla ylpeä? Ainakin yksi ylpeä kotitoimiston pitäjä tulee heti mieleen. Barack Obama kertoi Nordic Business Forumissa, että hänen päivittäiset työmatkat presidenttikaudella olivat varsin siedettäviä. Rappuset yläkertaan ja olet toimistossa. Barack totesi, että hänelle oli tärkeää, että presidenttiydestä huolimatta hän pääsi kautensa aikana osallistumaan perheillallisiin. Perhe oli aina lähellä ja työkiireistään huolimatta hän koki olevansa hyvä isä.
Paula Roima
yrittäjä, Audimat Oy
@PaulaRoima
Kirjoittaja on Suomen Nuorkauppapakamarin jäsen ja yrittäjä. Ilmarinen ja Suomen nuorkauppakamari tekevät yhteistyötä suomalaisen työelämän ja yrittäjyyden tukemiseksi.
- Tee Ilmarisen testi ja tarkista, kuinka valmis sinä olet tulevaisuuden työelämään! futurescore.ilmarinen.fi
- Tutustu Ilmarisen Parempaa työelämää -palveluihin
- Tutustu ja ilmoittaudu mukaan Ilmarisen Parempaa työelämää -valmennuksiin.
Lisää aiheesta
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Tekoälyn on luvattu mullistavan työn, tuottavuuden ja jopa koko yhteiskunnan, mutta millä hinnalla? Mitä vaikutuksia tekoälyllä on jo tällä hetkellä arjen tekemiseen ja työkykyyn?
Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?
Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.
Ottakaa töihin!
Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.