Näin säästät työterveyshuollon kustannuksissa

Yhä useampi työnantaja kokee työterveyshuollon kustannusten nousevan hallitsemattomasti. Päällimmäisenä on tunne, että asiakkaan kukkarolla käydään ilman, että siihen voi mitenkään vaikuttaa. Tämä nakertaa työterveysyhteistyölle varsin keskeistä luottamusta. Siksi työnantajan on tärkeää tietää, miten kustannuksiin voi aidosti vaikuttaa.

Kelan  viimeisimmän tilaston (2023, kela.fi) mukaan työnantajat panostivat työterveyshuoltoon keskimäärin 545 euroa työntekijää kohden. Edellisvuoteen verrattuna työntekijäkohtaiset kustannukset nousivat 12 prosenttia. Toimiala ja yrityksen koko vaikuttavat kuitenkin merkittävästi lukuihin. Huomionarvoista on, että yleensä yritykset hakevat korvauksia vain niistä palveluista, joiden kustannukset arvioidaan hyväksyttäviksi. Tosi asiassa työnantajat panostavat enemmän työterveyspalveluihin kuin mitä viralliset tilastot paljastavat.

– Työterveyshuollon kustannuksiin vaikuttavat kaksi keskeistä tekijää: palvelujen tarjonta ja kysyntä. Tarjontaan vaikutetaan työnantajan ja palveluntuottajan välisellä sopimuksella, mutta kysyntää on vaikeampi hallita. Siksi on tärkeää tarkastella työterveyden toimintasuunnitelmaa kriittisesti, ja sitä, mitä siinä luvataan työntekijöille, sanoo Ilmarisen työkykyriskien ennakoinnista ja tutkimuksesta vastaava johtaja Kari-Pekka Martimo.  

Sairaanhoito on suurin kuluerä ja arvostetuin palvelu

Työnantaja voi vapaaehtoisesti järjestää työntekijöilleen sairaanhoitoa työterveyshuollon yhteydessä, mutta lakisääteinen työterveyshuolto ei sitä sisällä. Jos työnantaja lopettaisi vapaaehtoisesti järjestämänsä sairaanhoidon, tulisi siitä Kelan vuoden 2022 tilastojen mukaan keskimäärin 260 euron säästö työntekijää kohden.

– Menisikö tässä säästötoimenpiteessä kuitenkin jo ”lapsi pesuveden mukana”? Työterveyshuollon piirissä olevista työntekijöistä 90 prosentilla on mahdollisuus myös sairaanhoitoon, ja monessa yrityksessä se on vakiintunut henkilöstöetu. Siitä luopuminen voisi uhata työrauhaa ja aiheuttaa enemmän kuluja kuin mitä palvelu itsessään maksaa, Kari-Pekka Martimo pohtii.

Sairaanhoidon järjestämisessä on Martimon mukaan kuitenkin muita keinoja vähentää työnantajan kustannuksia. Aikoinaan työterveys toimi maanantaista perjantaihin ja vain päiväsaikaan. Muilta osin tukeuduttiin julkiseen sairaanhoitoon.

– Koska tarjonta lisää kysyntää, voi pohtia, olisiko syytä rajata työterveyshuoltoon kuuluvat sairaanhoitopalvelut vain normaalin käyntimaksun ajalle, joka yleensä tarkoittaa arkea ja päiväsaikaa.

Henkilöstöetuja tulee tarjota tasapuolisesti. Tämän periaatteen vaarantumatta oikeus palveluihin voidaan sitoa esimerkiksi työsuhteen kestoon. Lakisääteinen työterveys toki kuuluu työntekijöille heti alusta alkaen, sisältäen myös käynnit liittyen työkykyongelmiin ja työperäisen sairauden epäilyihin.

– Jos sairaanhoito kuuluu työterveyshuoltoon, sen käyttöä ei tule rajoittaa käyntien lukumäärän perusteella. Tällainen säästötoimenpide voi pahimmillaan vaarantaa potilasturvallisuuden, Martimo huomauttaa.

Selkeä toimintamalli tuo säästöjä

Työterveyshuollon sairaanhoidon perustelu nojaa usein julkisen terveydenhuollon kriisiin. Martimon mukaan tämä ei kuitenkaan velvoita työnantajia ottamaan vastuulleen koko työikäisten perusterveydenhuoltoa.

Kari-Pekka Martimo

– Sairaanhoitopalveluiden lisääminen on johtanut työterveyshuollossa sekä lääkäreiden lukumäärän kasvuun että työnantajien kustannusten nousuun ilman, että tällä olisi merkittävää tekemistä työterveyden tavoitteiden kanssa.

Martimo kannustaa tukemaan perusterveydenhuollon omalääkärimallin kokeiluja määrittelemällä tarkemmin, mitkä sairaudet kuuluvat työterveyshuoltoon ja mitkä omalääkärille. Tämä yhteistyö tulee kirjata sopimukseen, kuten myös työterveyshuollon velvoite hyödyntää julkisesti tarjolla olevia mielenterveyspalveluita (esimerkiksi mielenterveystalo.fi).  

Työnantajan vaatimukset voivat myös turhaan nostaa kustannuksia. Esimerkiksi sairauspoissaolotodistusten vaatiminen lyhyiltä poissaoloilta johtaa usein tarpeettomiin käynteihin. Martimon mukaan omatoiminen ilmoittaminen 5–7 päivän ajalta voisi monessa tapauksessa riittää. Satunnaisissa tarpeissa voi hyväksyä oman työterveyshuollon lisäksi myös kenen tahansa lääkärin tai hoitajan kirjoittaman poissaolotodistuksen.

– Etäpalvelut ovat tulleet kovaa vauhtia työterveyshuoltoon, mikä parhaimmillaan säästää aikaa. Toisaalta etäkontakti madaltaa kynnystä palveluiden käyttöön. Jälleen maksajana on työnantaja, joka on sallinut rajattoman etäpalveluiden käytön, Martimo toteaa.

Kari-Pekka Martimon mukaan on järkevää, että työntekijät eivät itse valitse netistä aikaa kenelle tahansa.

– Hoidon tarpeen arviointi on palvelu, jossa terveydenhuollon ammattilainen ottaa kantaa hoidon välttämättömyyteen ja kiireellisyyteen. Aina ei tarvita lääkäriä, vaan esim. työterveyshoitaja tai työfysioterapeutti voi usein auttaa vähintään yhtä hyvin – ja pienemmillä kustannuksilla.

Hyvä analyysi auttaa puuttumaan oleelliseen

Työterveyshuollon laskuista voi analysoida, mikä on suurin menoerä ja miksi, ja voidaanko siihen vaikuttaa. Työterveyshuollossa pitää myös olla osaamista kartoittaa, ketkä henkilöstöstä käyttävät eniten palveluita. Runsas käyttö voi kertoa syvemmästä ongelmasta, johon ei auta vain lisätä palveluita. Taannoinen väitöstutkimus (trepo.tuni.fi) osoitti, että palveluiden runsas käyttö ennustaa työkyvyttömyyttä, minkä vuoksi paljon palveluita käyttävien tuki on yrityksen työkykyriskien hallintaa.

– Jopa lakisääteisen työterveyshuollon puolella säästäminen on mahdollista. Aina ei tarvita lääkärin terveystarkastusta riskialttiissakaan työssä, vaan kyselyn käyttö voi olla luotettavampaa ja edullisempaa niiden työntekijöiden tunnistamisessa, joilla on aihetta tarkempaan tarkastukseen. Tarkastusten tarvetta kannattaa arvioida säännöllisesti yhdessä työsuojelun kanssa, Martimo vinkkaa.

Myös laboratoriotutkimuksissa voi syntyä säästöjä valitsemalla vain tarpeelliset testit yksilöllisen harkinnan mukaan. Yksilöneuvonnan sijaan ohjausta kannattaa tarjota ryhmissä. Kustannusten vähenemisen lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet vaikuttavuuden olevan tällöin parempi.

Kilpailutus ja hinnoittelumallit käyttöön

Työterveyspalvelujen kilpailuttaminen on yksi keino vaikuttaa kokonaiskustannuksiin. Palveluiden hintoja tärkeämpää on kuitenkin se, kuinka paljon niitä käytetään. Kari-Pekka Martimon mukaan palvelukohtaisen hinnoittelun sijaan voi harkita kiinteää, työntekijäkohtaista hintaa, jossa työntekijäkohtainen kuukausihinta kattaa kaiken yhdessä sovitun. Tavoite- ja kattohintamalleissa puolestaan kustannuksia voidaan hillitä bonuksilla ja alennuksilla – riippuen siitä, pysytäänkö budjetissa.

– Tämä artikkeli tarjoaa toivottavasti keskustelunavauksia kustannusten hillitsemiseksi. Yritykset ja tilanteet ovat erilaisia, joten ratkaisutkin vaihtelevat. Kannustan ottamaan kustannukset rohkeasti puheeksi työterveyshuollon tuottajan kanssa. Uskon, että yhteistyöhalua kyllä löytyy, Martimo summaa. Tarvittaessa me Ilmarisen asiantuntijat olemme käytettävissä ulkopuolisella näkökulmallamme.