Artikkelit

Yrityksen omistaja vaihtuu – mitä työeläkkeille tapahtuu?

Tilastot osoittavat, että Suomessa tuhannet työnantajana toimivat yritykset saavat vuosittain uuden omistajan*. Omistajanvaihdos on merkittävä käännekohta, joka vaikuttaa sekä luopujaan että jatkajaan. Muutos vaikuttaa myös työntekijöihin. Työeläke jatkaa karttumista muutoksista huolimatta, kunhan vakuutusasiat on hoidettu oikein.

Omistajan kannattaa aloittaa varautuminen muutokseen hyvissä ajoin ennen liiketoiminnasta vetäytymistä tai omaa eläkeikäänsä. Kun suunnittelun aloittaa ajoissa, siirtymä on helpompi ja riskejä vähemmän. Aikaa kuluu erilaisiin selvityksiin kuten muutoksen rahoitukseen ja verosuunnitteluun.

Miksi valmistautuminen on tärkeää?

Roolit vaihtuvat, kun luopuja siirtyy pois operatiivisesta arjesta ja jatkaja ottaa vastuun. Muutoksessa osaaminen, oikeat ihmiset, rahoitus ja roolitukset loksahtavat ajan kanssa uuteen uomaansa. Luopujalle muutos voi olla henkisesti iso – silloin auttavat ulkopuolinen tuki ja sparraus. Asiakkaanamme voit kartoittaa omaa työkykyäsi maksuttomalla työkykykyselyllä, josta saat vinkkejä itsestäsi huolehtimiseen. Voit myös varata meiltä henkilökohtaisen keskusteluajan.

Kannattaa myös tarkistaa, että kaikki yrityksen sopimukset, kuten työeläkevakuutukset, ovat kunnossa. Työeläkeyhtiössä me autamme sekä liiketoiminnasta luopuvaa että uutta omistajaa työeläkkeisiin liittyvissä kysymyksissä.

Työeläkevakuuttaminen omistajanvaihdoksessa

Omistajanvaihdos vaikuttaa siihen, miten yrittäjä ja työntekijät vakuutetaan. YEL ja TyEL ovat lakisääteisiä työeläkevakuutuksia, mutta niiden roolit muuttuvat omistussuhteiden muuttuessa. Lue alta vinkkejä, miten toimia.

Yrittäjän YEL-vakuutus

YEL on omistajansa henkilökohtainen vakuutus. Jos lopetat yrittäjätoiminnan etkä jatka yrittäjänä myöskään muissa yrityksissäsi, päätä YEL-vakuutuksesi. Jos taas jatkat yrityksessä työntekijänä, työnantajasi kuuluu vakuuttaa työsi TyEL:n mukaan.

Sukupolvenvaihdoksessa uusi yrittäjä ottaa oman YEL-vakuutuksen.

Työntekijöiden TyEL-vakuutus

TyEL-vakuutus jatkuu yrityksessä, vaikka omistaja vaihtuu. Jos yrityksen Y-tunnus muuttuu, työnantajana tehtävänäsi on päättää vanha TyEL-vakuutus. Vastaavasti uutena työnantajana ota uusi TyEL-vakuutus tilalle. Y-tunnus muuttuu esimerkiksi silloin, kun yhtiömuoto muuttuu.

Työeläkevakuuttaminen, kun yrityksen omistaja vaihtuu

 

Tilanne Yrittäjä (YEL) Työntekijät (TyEL)
Myyt yrityksen ja lopetat työn Päätä YEL-vakuutus TyEL jatkuu yrityksessä
Jatkat työntekijänä yrityksessä Päätä YEL, vakuutus TyEL:n mukaan TyEL jatkuu yrityksessä
Sukupolvenvaihdos Luopuja päättää YEL-vakuutuksen, uusi omistaja ottaa oman YEL-vakuutuksen TyEL jatkuu, uusi omistaja vastaa
Yhtiömuodon muutos YEL jatkuu, jos omistus yksin >30 % tai yhdessä perheenjäsenen kanssa yli 50 % TyEL uusitaan, jos Y-tunnus vaihtuu


Omistajavaihdoksen lisäksi on muitakin muutostilanteita, joissa on tarpeen tarkastella työntekijöiden eläkevakuuttamista. Yritys voi myydä liiketoiminnan, vaikka omistaja ei vaihtuisi. Silloin TyEL-vakuutus yleensä päätetään.

Lisätietoa erilaisista tilanteista voit lukea artikkelistamme Yritystoiminnan muutokset ja YEL-vakuutus.

Nuoret ja yrittäjyys – kiinnostusta ostaa olemassa oleva yritys

Omistajanvaihdosfoorumi (ov-foorumi.fi) tarjoaa tietoa ja vinkkejä muutostilanteisiin. Heidän tutkimuksistaan selviää muun muassa, että nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat selvästi vahvistuneet viime vuosina.  Moni nuori ei pelkästään haaveile omasta yrityksestä, vaan on valmis jatkamaan olemassa olevan yrityksen toimintaa. Etuna on tällöin, että yrityksellä on jo asiakaskunta ja toimivat prosessit. Riskit voivat myös olla hallittavampia kuin täysin uuden liiketoiminnan aloittamisessa.

Nuorten kiinnostus tuo uusia näkökulmia omistajanvaihdoksiin ja korostaa entisestään valmistautumisen merkitystä. Luopujan ja jatkajan yhteistyö sekä avoin keskustelu tavoitteista ja arvoista ovat avain onnistuneeseen siirtymään. Alkuperäisen omistajan kannattaa olla mukana myös siirtymävaiheessa auttamassa sujuvassa vastuunsiirrossa ja riskien minimoinnissa. Tämä onkin usein omistajanvaihdoksessa yrityskaupan ehtona.

Omistajanvaihdos tarjoaa mahdollisuuden jatkaa ja kehittää olemassa olevaa liiketoimintaa. Jos yrityksellä on työntekijöitä, hyödynnä maksuttomia kyselyitämme. Ne toimivat työkaluna työn ja työpaikan kehittämisessä.

Eläkevakuuttaja on kumppanisi muutoksessa

Kun sukupolvi tai omistaja vaihtuu, työeläkevakuuttajanasi tuemme yritystäsi tässä jännittävässä vaiheessa. Meiltä saat neuvontaa YEL- ja TyEL-vakuutusten järjestämiseen, työkyvyn ylläpitämiseen ja eläkeaikaan varautumiseen.

 

*Yritysten omistajanvaihdokset (Tilastokeskus.fi)

Lue lisää yritystoiminnan muutoksista:

 

 

Lisää aiheesta

Artikkelit 2.2.2026

Yrityksen omistaja vaihtuu – mitä työeläkkeille tapahtuu?

Tilastot osoittavat, että Suomessa tuhannet työnantajana toimivat yritykset saavat vuosittain uuden omistajan*. Omistajanvaihdos on merkittävä käännekohta, joka vaikuttaa sekä luopujaan että jatkajaan. Muutos vaikuttaa myös työntekijöihin. Työeläke jatkaa karttumista muutoksista huolimatta, kunhan vakuutusasiat on hoidettu oikein.

Yrityksen omistaja vaihtuu – mitä työeläkkeille tapahtuu?

Artikkelit 29.1.2026

OmaEläke-palvelussa hoidat eläkeasiasi vaivattomasti

Ilmarisen OmaEläke-palvelu on kattavin ja turvallisin tapa hoitaa kaikki eläkeasiasi ja seurata eläkkeesi kertymistä digitaalisesti. Sähköinen asiointi nopeuttaa eläkehakemuksen käsittelyä ja takaa, että päätökset ja asiakirjat ovat aina saatavillasi yhdestä paikasta ajantasaisina ja luotettavina.

OmaEläke-palvelussa hoidat eläkeasiasi vaivattomasti

Artikkelit 28.1.2026

Työkykyjohtamisen vaikuttavuus riippuu tavoitteista ja keinoista sekä ennen kaikkea siitä, miten ne tehdään!

Työkykyjohtamisen vaikuttavuuden osoittaminen on noussut keskusteluun alan toimijoiden ja organisaatioiden keskuudessa. Haastava taloustilanne ja tuottavuutta koskevat puheet kiihdyttävät keskustelua entisestään. Henkilöstön työkyvyllä ja sen johtamisella on yhteiskunnallisesta merkitystä: jotta työurat pitenevät, on löydettävä keinoja, joilla ihmisten työkyky säilyy.

Työkykyjohtamisen vaikuttavuus riippuu tavoitteista ja keinoista sekä ennen kaikkea siitä, miten ne tehdään!
Lisää ajankohtaisia artikkeleita
Sivu päivitetty viimeksi