Pitkien työurien mahdollistaminen on vastuullisuutta
Pitkät työurat tuovat vakautta ja jatkuvuutta sekä työntekijöille että työnantajille ja ovat jo sen vuoksi tavoiteltava asia. Pidemmät työurat ovat myös keskeinen yhteiskunnallinen tavoite jo eläkejärjestelmän kestävyyden kannalta. Sekä työntekijät että työnantajat voivat omalla toiminnallaan luoda edellytyksiä pidemmille työurille.
Pienenevien ikäluokkien Suomi tarvitsee enemmän, parempia ja pidempiä työuria. Jotta pitkät työurat ovat mahdollisia, tulee yrityksen tukea henkilöstöään koko työuran ajan, ei ainoastaan työuran loppupäässä. Työnantajan kannattaa siis kiinnittää huomio myös nuorien sekä ruuhkavuosia elävien työntekijöiden työurien tukemiseen. Hyvä ja vaikuttava työkykyjohtaminen auttaa työuran kaikissa vaiheissa.
Kannetaan kortemme kekoon
Pitkän työuran mahdollistaminen ei kuitenkaan ole vain työnantajan vastuulla. Jokainen meistä on vastuussa oman elämänsä valinnoista ja hyvinvoinnistaan huolehtimisesta. Työelämä muuttuu nopeasti ja työntekijöiden on tärkeää pysyä ajan tasalla uusista taidoista ja tiedoista. Pitkän työuran varrella tarvitaan myös sopeutumiskykyä muutoksiin ja uusiin tilanteisiin.
Työnantaja voi tarjota monipuolisia tukemisen keinoja työkykyyn, osaamisen kehittämiseen, työajan muokkaukseen tai eläkkeelle siirtymisen suunnitteluun. Yksilön vastuulla on puolestaan olla aktiivinen ja hyödyntää tarjolla olevat, pitkän työuran osaltaan mahdollistavat keinot.
Mukautuva työelämä kattaa koko työuran
Olemme rakentaneet Ilmariseen Mukautuva työelämä -kokonaisuuden. Sen tavoitteena on huomioida eri työuran vaiheiden ja elämäntilanteiden mukaiset tarpeet ja toiveet. Haluamme tukea työelämään saapumista, työuran sujuvuutta, työssä jatkamista sekä eläkkeelle siirtymistä toimintakykyisenä ja hyvinvoivana.
Mukautuva työelämä sisältää tukemisen keinoja muun muassa yhteisöllisyyden vahvistamiseen, osaamisen kehittämiseen, työkyvyn ylläpitoon, työaikajoustoihin ja hallitun eläkkeelle siirtymisen suunnitteluun. Tukemalla henkilöstöämme koko työuran ajan, mahdollistamme heille pidemmät työurat.
Tehdään kaikista oikeanikäisiä työelämään
Pitkien työurien mahdollistaminen onnistuu vain, jos avoimet tehtävät ovat oikeasti avoimia kaikille – iästä riippumatta. Avoimuudella taataan, että nuoret pääsevät työelämään sujuvasti ja iäkkäämmillä on mahdollisuus antaa työpanoksensa niin pitkään kuin mahdollista.
Työurien pituudet, muodot ja ikätasa-arvo puhututtavat tällä hetkellä paljon ja hyvä niin. Maailma muuttuu ja asettaa muutostarpeita myös työelämälle. Toivottavasti aktiivinen keskustelu saa aikaan myös muutoksia, jotka mahdollistavat pitkät, yksilölliset ja monihuippuiset työurat.
Eläkkeelle siirtyneet ovat jo valmiita muutokseen, sillä tutkimuksen mukaan 1/3 eläkeläisistä tekee jo töitä ja kuusi kymmenestä eläkeläisestä olisi valmis tekemään osa-aikaista työtä.
Eija Kärenaho
henkilöstöpäällikkö, Ilmarinen
Lisää aiheesta
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Tekoälyn on luvattu mullistavan työn, tuottavuuden ja jopa koko yhteiskunnan, mutta millä hinnalla? Mitä vaikutuksia tekoälyllä on jo tällä hetkellä arjen tekemiseen ja työkykyyn?
Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?
Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.
Ottakaa töihin!
Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.