Aktiivinen omistajuus konkretisoituu yhtiökokouksissa
Jokakeväinen yhtiökokouskausi on meille keskeinen keino edistää hyviä hallintotapoja omistamissamme suomalaisissa listayhtiöissä. Miltä Ilmarisen vaikuttamistyö näytti tällä yhtiökokouskaudella?
Aktiivinen omistajuus on tärkeä osa Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen toimintaa. Haluamme varmistaa, että sekä kotimaisia että kansainvälisiä omistamiamme listayhtiöitä johdetaan hyvien hallintotapojen mukaisesti ja kestävyysasiat huomioiden. Edistämme tätä yhtiökokouksiin osallistumalla.
Kansainvälisten listayhtiöiden yhtiökokouksiin osallistumme käyttämällä valtakirjaäänestyspalvelua, joka ottaa huomioon kestävyysasiat. Lisäksi keskustelemme säännöllisesti palveluntarjoajamme kanssa, jotta varmistamme, että kestävyyskysymykset huomioidaan äänestyskannoissamme esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinassa.
Omistamiemme suomalaisten listayhtiöiden yhtiökokouksiin osallistumme puolestaan itse. Yhtiökokouskausi onkin meille erityisen kiireistä ja mielenkiintoista aikaa. Vaikka yhtiökokouskauteen liittyvä työ keskittyy ainakin omalta osaltani vahvasti kevätkuukausiin, käynnistyy kokouskauteen liittyvä vaikuttamistyö kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen kevättä.
Vaikutimme aktiivisesti jo ennen yhtiökokouskauden alkua
Yhtiökokouskauteen valmistautuminen alkoi jo syksyllä, jolloin viestimme yhtiöille etukäteen odotuksiamme tulevaa yhtiökokouskautta varten ja osallistuimme osakkeenomistajien nimitystoimikuntiin.
Ilmarinen on suurimpia osakkeenomistajia useassa suomalaisessa listayhtiössä. Pääsemme siis vaikuttamaan suoraan yhtiöiden hallitusten kokoonpanoihin ja palkkioihin osakkeenomistajien nimitystoimikunnissa. Nimitystoimikuntatyö on meille tärkeä kanava vaikuttaa. Pyrimmekin osallistumaan kaikkiin osakkeenomistajien nimitystoimikuntiin, joihin meille avautuu mahdollisuus.
Tänä vuonna Ilmarisen nimitystoimikuntapaikkojen määrä kasvoi, ja pääsimme vaikuttamaan 36 suomalaisen listayhtiön hallituksen kokoonpanoihin ja palkkioihin.
Nimitystoimikuntatyön lisäksi varauduimme yhtiökokouskauteen määrittämällä heti alkusyksystä odotuksiamme yhtiökokouksissa käsiteltäville asioille. Äänestämme yhtiökokouksissa omistajaohjauksen periaatteidemme mukaisesti, mutta arvioimme vuosittain myös tarvetta tarkemmille linjauksille. Tällaisia ovat muun muassa palkitsemisraporttien ja -politiikkojen sisältö.
Tänä vuonna kasvatimme odotuksiamme palkitsemisraporttien läpinäkyvyydelle. Muuttuneet odotukset on tärkeää viestiä myös yhtiöille hyvissä ajoin. Lähetimmekin yhtiöille syksyn aikana kirjeen, jossa toimme esiin näkemyksemme muun muassa palkitsemisraporttien ja palkitsemispolitiikkojen sekä osakeantivaltuutuksien suhteen.
Yhtiökokouskauden aikana vaikutimme äänestämällä ja yhteydenpidolla
Tänä keväänä osallistuimme yhteensä 107:n Suomessa listatun yhtiön yhtiökokoukseen. Osallistuimme lähes kaikkiin kokouksiin paikan päällä ja äänestimme ennakkoon, mikäli siihen oli mahdollisuus. 83 kokouksessa pääsimme tuomaan kantamme esiin ennakkoäänestyksen kautta. Kokouskohtaisiin kantoihimme voi tutustua verkkosivuillamme (pdf). Julkaisemme kantamme myös niistä kokouksista, joissa ei ollut mahdollisuutta äänestää ennakkoon.
Tyypillisesti kannatamme esityksiä, jotka ovat omistajaohjauksen periaatteidemme sekä paikallisen hallinnointikoodin mukaisia. Tänä vuonna kannatimme kaikki esityksiä 57 yhtiökokouksessa, kun taas 50 kokouksessa emme kannattaneet vähintään yhtä esitystä. Suurin osa esityksistä, joita emme kannattaneet, koskivat palkitsemisraportteja ja -politiikkoja.
Äänestämisen lisäksi vaikutimme yhtiökokouskauden aikana myös olemalla yhteydessä yhtiöihin niistä esityslistojen asioista, jotka poikkesivat periaatteistamme. Olimme kevään aikana yhteydessä 86 yhtiöön. Myös yhteydenotot liittyivät tyypillisesti puutteisiin palkitsemisraporteissa ja -politiikoissa, mutta tiedustelimme yhtiöiltä myös esimerkiksi osakeantivaltuutuksista ja hallituksen palkkioista.
Seuraavaa yhtiökokouskautta kohti
Aktiivisena omistajana haluamme varmistaa, että omistamiamme yhtiöitä hallinnoidaan läpinäkyvästi ja vastuullisesti hyviä hallintotapoja noudattaen. Yhtiökokoukset ovat meille oiva keino edistää tätä tavoitetta ja aiomme jatkaa aktiivista vaikuttamista yhtiökokousten ympärillä. Kevät tulee siis myös jatkossa olemaan meille työntäyteistä aikaa.
Mira Mielonen
vastuullisen sijoittamisen asiantuntija
Ilmarinen
Lue lisää:
- Ilmarisen omistajaohjauksen periaatteet
- Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen periaatteet (pdf)
- Ilmarisen nimitystoimikuntajäsenyydet listatuissa yhtiöissä (pdf)
-
Juha Hämäläinen 31.7.2025 klo 02.29
Ihmettelen millä yrityksellä on varaa ja resursseja jonkin UN Global Compactin käyttöön reaalimaailmassa. En tiedä yhtään kotimaista yritystä, joka näin tekisi muuta kuin paperilla.Vastaa kommenttiin
Lisää aiheesta
Parantaako tekoäly tuottavuutta ja työkykyä – vai lisääkö se työkuormitusta?
Tekoälyn on luvattu mullistavan työn, tuottavuuden ja jopa koko yhteiskunnan, mutta millä hinnalla? Mitä vaikutuksia tekoälyllä on jo tällä hetkellä arjen tekemiseen ja työkykyyn?
Talouden sumuverho väistyy - Tuottavuusloikan kynnyksellä vai kuplan reunalla?
Taloudesta puhutaan usein kuin säästä: kaikki tietävät, että se voi muuttua nopeasti, mutta harva osaa ennustaa sitä täsmälleen oikein. Viime vuodet ovat olleet taloudessa varsin epävakaisia. Taustalla ovat olleet korkojen nousu, inflaatiohuoli, geopoliittiset myrskyt sekä kotimainen synkkyyden perinne. Siksi on tärkeää pysähtyä katsomaan, mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Ja se tarina on mielenkiintoisempi kuin yleinen tunnelma antaa ymmärtää.
Ottakaa töihin!
Nuorten työkykyä ei uhkaa työelämän kuormitus, vaan se, ettei työelämään päästä edes kiinnittymään. Paras tapa edistää nuorten työkykyä on antaa heille työpaikka.