Miten huoli maailman tilanteesta vaikuttaa työkykyyn?

Ajattelemme työkykyä useimmiten terveydentilan kautta. Pohdimme sitä, miten jokin tietty sairaus rajoittaa työntekoa tai toivottavasti ennemmin sitä, mitä tästä sairaudesta huolimatta pystyy tekemään. Mielenterveyden kohdalla tämän hahmottaminen voi olla vaikeampaa kuin fyysisten sairauksien kohdalla.

Mutta sitten on asioita, jotka eivät ole sairauksia, vaikka mieleen ja työkykyyn vaikuttavatkin. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme pohtineet paljon sitä, miten työnteon muuttuminen etä- ja hybridityöksi tai koronarajoitusten kanssa toimiminen läsnätyössä vaikuttaa ja on vaikuttanut meihin ja työkykyymme. Tässä ei ole kyse sairaudesta ja terveydestä, vaan siitä miten sopeudumme työskentelemään uudenlaisissa olosuhteissa ja epävarmuudessa.

Nyt olemme valitettavasti taas uudenlaisen kriisin ja sopeutumisen tarpeen äärellä. Venäjän pitkään rakentama jännite naapurimaataan Ukrainaa kohtaan on räjähtänyt sodaksi. Tällaisessa tilanteessa hämmennys, epävarmuus, huoli, pelko ja suru nostavat päätään. Kollegoillamme tai meillä itsellämme voi olla perhettä tai ystäviä sotatoimialueella, jolloin huoli on ilmeistä. Aivan yhtä oikeutettua on se, että huoli herää, vaikka olemme itse läheisinemme turvassa.

Tunnereaktiot vaikuttavat kykyymme toimia

Voimakkailla tunteilla on vaikutusta kykyymme toimia. Keskittymiskyky saattaa harhailla ja uutisten päivittymisten seuraaminen viedä huomiota pois muusta tekemisestä. Vaikeista tunteista ei pääse eroon sillä, että yrittää sulkea ne pois, ja keskittyy johonkin muuhun. Vaikeiden tunteiden kanssa pääsee eteenpäin, kun tunnistaa, myöntää, kohtaa ja käsittelee ne. Jos esimerkiksi myöntää itselleen, että sota huolestuttaa tai pelottaa, on tunteen kanssa helpompi toimia. Tunne on viesti siitä, että tapahtumat tavalla tai toisella koskettavat itseä. Kun tunnemme, välitämme.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi heittäytyä tunteiden vietäväksi. Kun vaikeat tunteet ensin tunnistaa, hyväksyy ja tiedostaa, voi huomion suunnata myös muuhun. Usein kriisitilanteista selviämisessä on avuksi tehdä jotain sellaista, johon voi vaikuttaa tai jossa on mahdollista saada aikaiseksi konkreettisia lopputuloksia. Se, mikä on aiemminkin auttanut esimerkiksi stressin käsittelemisessä, on hyvä keino myös nyt. Jollekin toimii lenkkeily ja musiikki, toiselle toiminnan suuntaaminen tekemiseen ja kolmannelle hyvien ystävien seura. Hyviä keinoja kaikki.

Työyhteisön voima on parhaimmillaan siinä, ettei meidän tarvitse jäädä yksin vaikeiden tunteiden kanssa. Työpaikalla voi olla hyvä keskustella niistä ajatuksista, joita tämä tilanne herättää. Vailla erityisiä oletuksia voi myös kysyä työkavereilta heidän vointiaan ja mietteitään.

Työterveyslaitoksen asiantuntijat Liisa Puskala ja Barbara Bergbom ovat mielestäni onnistuneet sanoittamaan erittäin osuvasti muutamia käytännön vinkkejä blogissaan (ttl.fi). Käy vilkaisemassa.

Simo Levanto
asiantuntijapsykologi, Ilmarinen
@shlevanto (twitter.com)