Mitä sitä isona tekisi???
Mikä ammatti työllistäisi ja mitä töitä on enää jäljellä muutaman vuoden päästä? Mitä sitä isona tekisi? Näin tuumaili minulle kuntoutusasiakkaamme, pihalaatoittaja, jonka työnteko ei enää polvivaivojen takia onnistunut.
Samaa kysymystä taidamme kaikki pohtia: työssä olevat ja sinne palaajat, koulutuksen parissa työskentelevät, työtä välittävät tahot, työhönpaluun tukien rahoittajat, kuntoutujat sekä maamme hallitus.
Lueskelin taannoin Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa. Se on keskustelunavaus liittyen työn murroksen haasteisiin. Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Minkälaisia töitä on tarjolla? Miten voisimme varautua muutokseen?
Moottorisahan varresta toimisto-olosuhteisiin
Työ ja työelämä ovat murroksessa. Monet ammatit muuttuvat tai häviävät. Esimerkiksi metsurin työnkuva on muuttunut fyysisestä moottorisahan kanssa työskentelystä metsäkoneen hoitajaksi, joka työskentelee melkeinpä toimisto-olosuhteissa.
Rutiinitöitä halutaan siirtää robotin ja automaatin tehtäväksi, ja ihmiselle jää vuorovaikutusta ja kinkkisten ongelmien selvittämistä vaativat tehtävät.
Syntyy ihan uusia ammatteja, kuten esimerkiksi robottiautojen reittikoordinoija. Perinteisten käsityöammattien kysyntä voi nousta, ja hoivaa sekä ravintoa ihmiset tarvitsevat myös jatkossa.
Entistä vahvempia digi- ja metataitoja
Osaamisen kehittäminen, koulutus ja elinikäinen oppiminen auttavat työn murroksessa. Olen kuullut ehdotuksia esimerkiksi henkilökohtaisista oppimistileistä, erilaisista digitaalisista oppimisalustoista sekä tiiviimmästä yhteistyöstä oppilaitosten, oppijoiden ja työnantajien välillä. Uudistuksia on jo tehtykin, ja esimerkiksi työssäoppiminen on merkittävä osa ammatillista koulutusta.
Koulutuksen ja oppimisen painopistettä pyritään siirtämään yhä enemmän perusvalmiuksiin, kuten digi- ja metataitoihin. Metataitoja ovat muun muassa elämän- ja tiedonhallintataidot, verkostoitumistaidot sekä kyky luovaan ongelmanratkaisuun.
Lemin murretta ja rintamamiestalon elämää
Osaamisen kehittämien nähdään laajempana kokonaisuutena kuin vain varsinaisessa koulutuksessa opitut asiat. Myös kokemusten ja harrastusten kautta syntynyt osaaminen on tärkeää.
Mietin, mitä olen itse opiskellut viime vuosina: esimiestyötä, vanhan rintamamiestalon sielunelämää, työnohjausta, hopeakorujen tekemistä, Lemin murretta, organisaatiopsykologiaa ja työoikeutta. Yhdistääkö näitä mikään ja voinko näitä taitoja hyödyntää myös ammatillisesti? Väitän, että käytän nykyisessä työssäni joka alueelta joitakin taitoja.
Palataanpa laatoittaja-asiakkaamme tilanteeseen. Hänelle löytyi nopeasti ja läheltä uusi, kelpo ratkaisu. Hän hyödynsi aikaisempaa kokemustaan rakennusalalla ja aloitti kosteusvaurioiden kuntotutkijan opinnot. Tähän työhön hän myös työllistyi.
Ammatillinen kuntoutus on oiva ratkaisu silloin, kun työkyky heikkenee. Polku takaisin työelämään voi löytyä esimerkiksi työkokeilun, työhönvalmennuksen tai uudelleenkoulutuksen avulla. Tulokset ovat olleet hyviä: viime vuonna noin 74 prosenttia kuntoutujistamme palasi takaisin työelämään.
Työelämä muuttuu, ja monenlaista osaamista tarvitaan myös jatkossa. Muutoksessa oma innostus ja uteliaisuus uuden oppimiseen kantavat pitkälle.
Tuire Hakonen
osastopäällikkö, kuntoutuspalvelut
Ilmarinen
@TuireHakonen
Lue lisää
Lisää aiheesta
Oodi mikro- ja pienyrittäjille!
Yrittäjät ja mikroyrittäjät yllättävät minut säännöllisesti positiivisesti. Vaikka tämä porukka on heterogeenista, löytyy muutama monia yhdistävä yhteinen asia. Ensinnäkin yrittäjät ovat valtavan hyviä jossakin asiassa. Heillä on todellista syväosaamista, jonka he ovat myös tunnistaneet, osanneet sanoittaa ja perustaneet yritystoimintansa tämän osaamisensa ympärille. Oli kyse ohjelmoijasta, lvi-asentajasta, sisustussuunnittelijasta tai kampaajasta, he ovat osaamisen osalta usein huippuja omassa jutussaan.
Vaikuta siihen, mihin voit – työkykyjohtamisen ydin on esihenkilötyössä
”Mitäs sitten, kun työntekijällä on tällainen sairaus sekä ongelmia kotona ja vapaa-ajalla, eihän me voida asialle mitään!”
Työn sujuvuuden varhainen tuki
Monilla työpaikoilla on jo pitkään ollut käytössä varhaisen tuen toiminta, jonka avulla pyritään havaitsemaan työntekijöiden työkyvyn haasteita ja puuttumaan niihin mahdollisimman varhain. Mutta entä jos kiinnittäisimme huomiota myös työn sujuvuuteen liittyviin varhaisiin merkkeihin? Millaisia ne voisivat olla?