Sijoitukset
Tässä kaikki blogimme ja artikkelimme valitsemastasi aihepiiristä, ole hyvä!

Yli 40 prosenttia päästöistä tuottava kiinteistöala on Ilmarisen ilmastotyölle keskeinen
Merkittävänä rakennuttajana ja kiinteistösijoittajana Ilmarinen huomioi ilmastovaikutukset rakennuksen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Hiilineutraaliustavoitteeseen ohjaa Ilmarisen ilmastotiekartta, joka on nyt yhtenä esimerkkinä Green Building Council Finlandin toimintaohjelmassa.

Inflaatio haastaa eläkejärjestelmän rahoitusta, mutta eläkeläisten asema on turvattu
Euroalueen inflaatio kiihtyi toukokuussa ennätykselliseen 8,1 prosenttiin viime vuoteen verrattuna. Erityisesti ruuan ja energian hintojen raju nousu vaikuttaa jo kaikkien palkansaajien ja eläkeläisten arkeen ja taloudenpitoon. Myös eläkejärjestelmän kannalta nykyinen inflaatioympäristö on hyvin haastava.

Miksi päästöt kiinnostavat eläkeyhtiötä? Näin Ilmarinen laskee sijoitustensa hiilijalanjäljen
Ilmarinen julkaisee vuosittain sijoitustensa hiilijalanjäljen eli raportoi sijoituskohteidensa aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Laskentamenetelmiä on useita, ja niistä jokaisella on etunsa ja rajoitteensa. Hiilijalanjäljen avulla päästötietoja voidaan vertailla keskenään ja sitä kautta tunnistaa ilmastoon liittyviä riskejä.

Suomen sijoitusmarkkinoiden kulta-ajat – menneen talven lumia?
Suomi on ollut pitkään sijoittajalle lähes turvasatama. Poliittinen ympäristö on vakaa ja yhteiskunta jopa onnellinen. Lämmintä vettä tulee hanasta, asiat tapahtuvat ajallaan ja säntillisesti. Mutta onko asia enää jatkossa näin?

Pandemia myllersi sijoitusmarkkinat – nämä ilmiöt haastavat yrityksiä juuri nyt
Koronapandemia on aiheuttanut merkittäviä muutoksia osakemarkkinoilla. Inflaatio, rahtikustannukset, ihmisten kulutuskäyttäytyminen, huono työvoiman saatavuus ja koronnostot haastavat globaalia taloutta, ja suurvaltojen väliset kiistat hiertävät maailmanpoliittista tilannetta. Yrityksiltä vaaditaan nyt kykyä luovia maailmanlaajuisesti hankalassa tilanteessa.

Taksonomia ei yhtäkkiä mullista sijoittajien ilmastotoimia
Taksonomia eli kestävyysluokittelu on vielä monilta osin keskeneräinen uudistus, joka voi onnistuessaan hyödyttää kaikkia osapuolia luomalla nykyistä yhdenmukaisempaa ymmärrystä kestävyydestä. Taksonomia on vielä alkuvaiheessa ja kapea-alainen, joten se ei vielä tällä hetkellä vaikuta Ilmarisen sijoituspäätöksiin. Seuraamme kuitenkin taksonomian kehitystä tarkasti.

Kaikki tiet veivät Roomaan – kannattaako siis aina suunnata osakemarkkinoille?
Koronakriisissä vuoristorataa kulkenut osakemarkkina osoittautui sijoittajan tieverkoston keskipisteessä nököttäväksi ikuiseksi kaupungiksi. Mutta jatkuuko sen asema, vai onko uusi vuosi tuonut sille haastajaa?

Ilmastonmuutosta ei voi torjua yksin – mitä Ilmarinen odottaa sijoituskohteiltaan?
Ilmastonmuutos on systeemisen tason riski, joka on uhka myös suomalaisten eläkkeille. Siksi otamme ilmastonmuutoksen huomioon sijoitustoiminnassamme, mutta emme voi torjua sitä yksin.

Miten hajauttaa sijoituksia nollakorkoympäristössä?
Sijoitusten maantieteellinen ja omaisuusluokkakohtainen hajauttaminen on välttämätöntä sekä riskienhallinnan että kestävien tuottojen näkökulmasta. Viime vuosina perinteinen hajauttaminen on kohdannut haasteita nollakorkoympäristössä. Suomen työeläkejärjestelmässä myös vakavaraisuussääntelyllä on suuri vaikutus tuottoisiin hajauttamismahdollisuuksiin.