Blogit ja artikkelit
Tervetuloa artikkeleiden ja blogien pariin.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Suomessa työntekeminen vakuutetaan aina, jotta sinulla olisi tukenasi vahva sosiaaliturva. Kun maksat eläkemaksua, säästät omiin eläkepäiviisi ja varaudut tulevaan. Oli tälle turvalle tarvetta jo huomenna tai vasta vuosien päästä.
YEL vai TyEL? Mitä eläkevakuutuksella saa?
Miksi työkykydata kuuluu johtoryhmän pöydälle?
Olen työurani aikana ollut mukana kehittämässä toimintamalleja useissa tilanteissa, joissa muutostarve on ollut suuri. Tavoitteena on ollut tehokkuuden, tuloksellisuuden ja asiakaskokemuksen parantaminen. Yhteinen nimittäjä näille uudistuksille on ollut digitalisaatio – eli tapa yhdistää liiketoiminta, prosessit ja teknologia uudella tavalla.
Onko vastuullisuudella enää väliä?
Vastuullisuustyötä haastetaan nyt monesta suunnasta, mutta sen tärkeys ei ole kadonnut mihinkään. Nyt onkin hyvä hetki erottautua muista ja osoittaa että vastuullisuus on tekoja, ei pelkkää puhetta verkkosivuilla. Tutkimuksemme mukaan yritykset ovat yhä onneksi valmiita panostamaan työntekijöidensä työkykyyn osana sosiaalista vastuutaan.
Miksi tekoäly ei näy Ilmarisen suhdanneindeksissä?
Tekoälystä puhutaan juuri nyt tavalla, josta voisi päätellä työelämän menneen jo kokonaan uusiksi. Uutisotsikoissa tekoäly uhkaa asiantuntijatyötä, korvaa tehtäviä ja mullistaa toimistot. Silti Ilmarisen suhdanneindeksissä tämä murros ei ainakaan vielä näy sillä tavalla kuin moni ehkä odottaisi.
Lisää artikkeleja
Sitkeä leipomoyrittäjä uskoo yhdessä kehittämiseen
Koronapandemia, nousevat raaka-ainekustannukset ja työvoimapula – ei ole leipomoyrittäjällä helppoa. Silti Hakafood Oy:n toimitusjohtaja Marko Lehojärvi jaksaa yrittää yhdessä työntekijöidensä kanssa. Kiireisessä arjessa leipomoyrittäjä arvostaa myös vaivatonta ja ennustettavaa työeläkevakuuttajaa.
Sitkeä leipomoyrittäjä uskoo yhdessä kehittämiseen
Kokeneesta jalkapalloilijasta työelämän moniosaajaksi – Miten löytää uusi ura?
Suhteellisen nuoresta iästään huolimatta Sebastian Sorsa (38 v) on jo eläkeläinen - siis futiseläkeläinen. HJK:n ex-kapteeni ei ole jäänyt paikoilleen ihmettelemään, vaan on jalkapallouransa jälkeen hyppinyt toimialasta toiseen. Kuinka vaikeata ammattiurheilijan on aktiiviuran jälkeen etsiä uusi suunta työelämässä?
Kokeneesta jalkapalloilijasta työelämän moniosaajaksi – Miten löytää uusi ura?
Työn pitäisi olla ihmiselle hyväksi
Työn tekemisen pitäisi olla yksinkertaisesti ihmiselle hyväksi eikä pahaksi. Mutta näinhän ei liian usein ole. Millä arkisilla keinoilla voimme vahvistaa mielenterveyttä työpaikoilla?
Työn pitäisi olla ihmiselle hyväksi
Eläkkeiden rahoitus on turbulenssissa, pitkän aikavälin näkymissä kuitenkin myötätuulta
Vuosi 2022 on toistaiseksi ollut eläkesijoittajan kannalta synkkä. Osakemarkkinat ovat luisuneet, inflaatio lähtenyt pahemman kerran laukalle, korkosijoitusten tuotot ovat nousseiden markkinakorkojen myötä olleet historiallisen surkeat. Samalla Eläketurvakeskuksen julkaisemien pitkän aikavälin laskelmien mukaan eläkkeiden rahoitusnäkymät ovat parantuneet merkittävästi viime vuosien hyvien sijoitustuottojen ansiosta. Silti rahoitukselle riittää haasteita rahapolitiikan kiristyessä, syntyvyyden jatkuessa matalana ja työikäisten määrän vähetessä.
Eläkkeiden rahoitus on turbulenssissa, pitkän aikavälin näkymissä kuitenkin myötätuulta
Teknofestarit Ilmarisessa – varmistamme digitalisoitumisen yhteisen tanssin sujumisen
Saisinko luvan? Näin esitettiin kutsu yhteiseen tanssiin Ilmarisella. Tällä kertaa tanssin koreografia oli kuvioitu yhteistyön askeleiksi.
Teknofestarit Ilmarisessa – varmistamme digitalisoitumisen yhteisen tanssin sujumisen
Pidä huolta varallisuudestasi – Omasta eläketurvasta kannattaa nyt kiinnostua!
Kertynyt työeläke on monen suomalaisen suurin varallisuuserä. Siihen nähden se tunnetaan yllättävän huonosti. Me tiedämme kyllä aika tarkkaan, paljonko euroja meillä on pankkitilillä tai kuinka paljon osakesijoituksemme ovat tuottaneet, mutta moniko tietää, kuinka paljon eläkettä on karttunut?
Pidä huolta varallisuudestasi – Omasta eläketurvasta kannattaa nyt kiinnostua!
Tulevaisuuden laboratorio – miten kootaan työkykyinen työyhteisö?
Miten rakentaa työelämää, jossa ihmiset jaksavat ja voivat hyvin – ei työstä huolimatta, vaan osaltaan sen ansiosta? Tähän kysymykseen haemme vastausta Tulevaisuuden laboratoriossa.
Tulevaisuuden laboratorio – miten kootaan työkykyinen työyhteisö?
Kilometrikisa paransi työkykyä ja suojeli ympäristöä
Pyöräilyn Kilometrikisa sai taas ilmarislaiset liikkumaan ja parantamaan polkemalla työkykyä. Kilometrikisa auttoi lisäksi vähentämään päästöjä ja säästämään energiaa. Ilmarislaiset osallistuivat pyöräillen myös Ketjureaktio-hyväntekeväisyyskampanjaan.
Kilometrikisa paransi työkykyä ja suojeli ympäristöä
Haluavatko eläkeläiset tehdä eläkkeellä töitä vai eivät?
Taannoisten tutkimustulostemme mukaan yli kaksi kolmesta eläkeläisestä haluaisi tehdä ansiotöitä eläkkeellä. Virallisissa tilastoissa eläkeläisten työnteko näyttäytyy kuitenkin vähäisenä, ja esimerkiksi eläkeläisten piilotyöttömyys on vain muutaman prosenttiyksikön luokkaa. Mikä on totuus – ovatko eläkeläiset valmiita töihin vai eivät?
Haluavatko eläkeläiset tehdä eläkkeellä töitä vai eivät?