Uutinen 16.6.2022

Työnantajien verkkopalvelut uudistuvat – Monipuoliset palvelut yhdellä kirjautumisella

Työnantajien verkkopalvelut ovat uudistuneet kevään aikana hyvää vauhtia asiakkaiden kanssa tehdyn tiiviin yhteistyön tuloksena. Samalla myös kirjautuminen on helpottunut, kun palveluihin pääsee yhdellä sisäänkirjautumisella.

Merkittävin työnantaja-asiakkaille näkyvä muutos on uudistettu työnantajan palvelun etusivu, jonne on koottu asiakkaitamme eniten kiinnostavat palvelusisällöt. Myös kirjautuminen työnantajan palveluihin on helpottunut. Asiakkaamme pääsevät nyt hoitamaan TyEL-vakuutusasioitaan monipuolisesti yhdellä kirjautumisella.

– Lähtökohta digitaalisen palvelun kehittämisessä on, että asiakkaamme voivat hoitaa lähes kaikki asiat verkossa helposti ja huoletta silloin, kun heille parhaiten sopii. Kehitämmekin työnantajan palvelua tiiviisti asiakkaittemme tarpeita kuunnellen, sillä haluamme tarjota positiivisesti mieleen painuvan palvelukokemuksen kanavasta riippumatta, sanoo prosessinjohtaja Hanna Haikonen Ilmarisen vakuutus- ja eläkepalvelut -linjalta.

Sujuvaa palvelua ja ajantasaiset vakuutustiedot

Asiakkaamme ovat jo kuluneen kevään ajan päässeet itse ylläpitämään vakuutuksen yhteyshenkilötietoja ja laskutuksen yhteystietoja työnantajan palvelussa. Kesäkuussa puolestaan uudistui vakuutukset ja maksut -verkkopalveluosio asiakkailla, joiden työntekijöiden palkkasumma on yli kaksi miljoonaa euroa. Muilla työnantaja-asiakkailla tämä osio on ollut käytössä jo tammikuusta 2022 alkaen.

Vakuutukset ja maksut -osioista löytyvät esimerkiksi tulevien laskujen tiedot, vakuutuksen tiliote ja TyEL-todistus. Tulorekisteriin ilmoitetut palkat näkyvät palvelussa muutaman tunnin kuluttua ilmoituksesta. Palvelusta voi myös lähettää viestejä Ilmariseen turvallisesti.

Tulossa kaksivaiheinen tunnistautuminen

Kesän jälkeen otamme kaksivaiheinen tunnistautumisen käyttöön työnantajan palveluihin kirjautumisessa. Muutos lisää tietosuojaa, estää väärinkäytöksiä ja parantaa tietoturvaa.

Kehitystyö jatkuu syksyllä uudistuksilla, jotka helpottavat työnantajan vakuutusasioiden hoitamista ja työkykyriskin hallintaa palveluissamme. Asiakkaanamme saat näistä lisätietoa uutiskirjeistämme ja vierailemalla verkkopalveluissa säännöllisesti.

Ajankohtaista

Ihminen makoilee mahallaan lattialla ja katsoo tablettia, kuvituskuva.

Uutinen 28.9.2023

Saitko työeläkeotteen postissa? Unohda arkistointi ja siirry sähköiseen asiointiin

Jos et ole käynyt katsomassa työeläkeotettasi vielä OmaEläke-palvelussamme, tai jo aiemmin ole valinnut verkossa itsellesi sähköistä otetta, saat työeläkeotteen paperisena kotiisi joka kolmas vuosi syksyllä. Saapumisvuosi riippuu siitä, missä kuussa olet syntynyt. Vuonna 2023 otteet lähetetään touko-elokuussa syntyneille.

Saitko työeläkeotteen postissa? Unohda arkistointi ja siirry sähköiseen asiointiin

Tiedote 15.9.2023

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän väheneminen jatkui

Työntekijämäärä laski elokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista kasvoivat ainoastaan teollisuus sekä viestintä ja tietotekniikka. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka alueella. Jyrkintä lasku oli Itä-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän väheneminen jatkui
Lisää uutisia ja tiedotteita