Artikkelit

Hyvä saavutettavuus turvaa keskustan elinvoiman

Helsingin keskusta pysyy vetovoimaisena, kun sinne pääsee jatkossakin sujuvasti henkilöautolla, sanoo Ilmarisen kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen.

Vetovoimainen keskusta on elinehto koko kaupungin menestymiselle. Tätä mieltä on Ilmarisen kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen, jonka mielestä avainasia on keskustan hyvä saavutettavuus kaikilla kulkuvälineillä.

– Tämä tarkoittaa, että myös henkilöautolla on mahdollista päästä sujuvasti esimerkiksi keskustan pysäköintilaitoksiin. Yksityisautoilu säilyy jatkossakin tärkeänä liikkumismuotona, vaikka kulkuneuvojen käyttövoima saattaakin vaihtua sähköön, Aimonen perustelee.

Hänen mukaansa riskinä on, että yksityisautoilun rajoittaminen vaikeuttaisi huomattavasti kaupankäyntiä keskustassa. Seurauksena olisi asiakkaiden siirtyminen kehäteiden varsien kauppakeskuksiin.

Vahvuuksia kehitettävä edelleen

Ilmarinen on ydinkeskustan suurimpia kiinteistönomistajia, jolla on alueella suuri määrä liike-, toimisto- ja pysäköintitiloja. Omistuksiin kuuluvat muun muassa Pääpostitalo, Graniittitalo ja Kluuvin Antilooppi-kortteli.

Aimonen huomauttaa, että Helsingin keskusta on maan suurin työpaikkojen ja palveluiden keskittymä. Se on myös Suomen käyntikortti, jonka tuntevat hyvin ulkomaisetkin toimijat.

– Tämänkin vuoksi keskustan vahvuudet on pidettävä vähintään nykyisellä tasolla – ja mielellään vietävä niitä koko ajan parempaan suuntaan. Tärkeintä on varmistaa keskustan kilpailukyky ja elinvoimaisuus.

Aimosen mielestä perustekijät ovat nyt hyvällä mallilla. Tulevissa kehityssuunnitelmissa olisi kuitenkin tärkeää, että esimerkiksi kävelykatualueen laajentamisesta saadaan aitoa lisäarvoa.

– Kiinteistöjen omistajan näkökulmasta kävelykeskustaa ei voida laajentaa, jos keskustan saavutettavuutta ei samalla turvata myös yksityisautoilla.

Maan alla kulkeva kokoojakatu on hänestä yksi mahdollisuus, mutta muitakin ratkaisuja on hyvä selvittää.

– Kannattaa esimerkiksi katsoa, miten jo olemassa olevaa infrastruktuuria voitaisiin hyödyntää.
Yksi sellainen voisi Aimosen mielestä olla esimerkiksi ydinkeskustan alla jo kulkevan huoltotunnelin hyödyntäminen. Ruoholahdesta alkavaa tunnelia pitkin pääsee jo muutamiin keskustan pysäköintilaitoksiin. Se jatkuu edelleen huoltokäytössä Kaisaniemeen saakka.

Kävelykaduista kaikki hyöty irti

Aimonen arvioi, että pysäköintitilaa tarvitaan jatkossa todennäköisesti lisääkin, jos pysäköintipaikkoja poistuu katutilasta. Uusien pysäköintilaitosten taloudellinen kannattavuus on kuitenkin arvioitava aina tarkasti.

Hänen mielestään oleellista on myös pohtia, miten autoilta vapautuvaa tilaa voidaan käyttää tehokkaasti esimerkiksi lisärakentamiseen. Lisäksi kävelykatujen hyödyntämistä kaupalliseen toimintaan olisi syytä miettiä.

– Tämä pätee myös jo olemassa oleviin kävelykatuihin. Esimerkiksi Keskuskadun ympärivuotisen käytön parantamista voisi parantaa sääsuojilla.

Aimonen toivoo, että keskusta on jatkossakin kaupallisia palveluja, tapahtumia, viihtymistä ja kansalaistoimintaa kokoava vetovoimainen paikka. Parhaimmillaan keskustan elinvoimaisuutta kehitetään yhteistyössä kaupungin, elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa.

– Kaupungilta toivon ennen kaikkea sitä, että kävelykeskustan laajentamissuunnitelmiin annettu palaute näkyy suunnitelmissa. Lisäksi on aidosti pohdittava muun muassa luvituksen helpottamista ja merkittäviä lisärakentamismahdollisuuksia houkuttelevuuden lisäämiseksi.

Lisää aiheesta

Artikkelit 9.4.2025

Mikä ihmeen vakuutuspalkka?

Vakuutuspalkka tarkoittaa palkkaa, joka määritellään ulkomailla työskentelevälle työntekijälle. Se takaa, että työntekijä saa Suomen tasoa vastaavan työeläkkeen, vaikka työskentelisi maailman toisella puolella.

Mikä ihmeen vakuutuspalkka?

Artikkelit 7.4.2025

Miten ja milloin YEL-vakuutuksen voi päättää?

Kun yrittäjätoimintasi on päättynyt, voit lopettaa eläkevakuutuksesi muutamassa minuutissa verkossa. Voit päättää eläkevakuutuksesi myös, jos YEL-työtulosi jää alle YEL-alarajan. Jos toimintasi keskeytyy tai muuttuu vain lyhyeksi aikaa, pidä vakuutuksesi voimassa. Tässä artikkelissa neuvomme, miten eri tilanteissa kannattaa toimia.

Miten ja milloin YEL-vakuutuksen voi päättää?
Lisää ajankohtaisia artikkeleita