Artikkelit

Tulevaisuuden laboratorio: Onko yrityksesi työkykyjohtaminen loogista?

Hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksen kilpailuvaltti ja tehokkuutta parantava tekijä. Kun haluamme parantaa työhyvinvointia, alamme kuitenkin usein suoraan suunnitella toimenpiteitä sen sijaan että ensin miettisimme, mitä haluamme saada aikaiseksi ja mihin todella haluamme vaikuttaa.

Tulevaisuuden laboratorio on Ilmarisen järjestämä sarja työpajoja, joissa haastamme asiakasyritystemme kokeneimpien työkykyjohtamisen ammattilaisten käsityksiä työkykyjohtamisen tulevaisuudesta.

Osallistujia on monelta eri toimialalta. Tänä vuonna mukana ovat muun muassa OP, Scania, Ahlsell, Barona, BRP Finland, Vahterus, Roima Intelligence, Valmet, ja Ammattiopisto Luovi.

Tehokkaat toimenpiteet edellyttävät kirkkaita tavoitteita

Syksyn toisessa työpajassa tarkasteltiin työkykyjohtamisen logiikkamallia.

Usein parempaa työhyvinvointia lähdetään tavoittelemaan jonkun kampanjan tai erilaisten toimenpiteiden kautta ilman, että selvitetään, onko niiden välillä oikeasti yhteyttä, projektin vetäjä, Ilmarisen asiantuntijapsykologi Simo Levanto toteaa.

– Pitäisi lähteä liikkeelle siitä, mitä haluamme saada aikaiseksi, eli tässä tapauksessa hyvinvoivat työntekijät. Ja sitten miettiä, mihin meidän pitää pystyä vaikuttamaan, jotta työntekijät voivat hyvin. Vasta kun se on selvillä, on lupa miettiä, mitä lähdetään tekemään, Levanto sanoo.

– On aika hyvä punainen lanka yritysjohdolle ja HR-johdollekin miettiä, miten me voimme työpaikkana työn kautta lisätä ihmisten hyvinvointia, työpajaan osallistunut Ahlsellin henkilöstöjohtaja Anna Saksi sanoo.

Tänä syksynä on jäljellä vielä yksi Tulevaisuuden laboratorion työpaja. Viimeisessä työpajassa mietitään, miltä paras mahdollinen työkykyjohtamisen järjestelmä näyttäisi, jos sen saisi rakentaa täysin puhtaalta pöydältä

Lue lisää

Lisää aiheesta

Artikkelit 4.6.2024

Työnantaja, tiedätkö mihin maahan vakuutat työntekijäsi?

Oletko palkkaamassa ulkomaalaisen työntekijän Suomeen tai lähettämässä työntekijäsi Suomesta töihin ulkomaille? Työnantajana sinun on huolehdittava työntekijöittesi työeläkevakuuttamisesta riippumatta siitä, missä maassa he työskentelevät tai kauanko työsuhde kestää.

Työnantaja, tiedätkö mihin maahan vakuutat työntekijäsi?

Artikkelit 3.6.2024

Psykologinen turvallisuus – miten sitä voi vahvistaa?

Psykologinen turvallisuus tarkoittaa luottamukseen perustuvaa työyhteisön ja organisaation toimintakulttuuria, jossa jokainen työntekijä kokee itsensä arvostetuksi ja tervetulleeksi. Se tarkoittaa myös keskusteluilmapiiriä, jossa eriäviä mielipiteitä osataan käsitellä rakentavasti ja henkilökohtaisuuksiin menemättä. Miten psykologisesti turvallinen ilmapiiri rakennetaan työpaikalle? Entä mitä se vaatii johdolta, esihenkilöiltä ja työntekijöiltä?

Psykologinen turvallisuus – miten sitä voi vahvistaa?

Artikkelit 29.5.2024

Vähemmän jätettä, vähemmän raaka-aineita, vähemmän päästöjä

Kiertotalouden periaate on selkeä ja hyödyt kiistattomat, mutta usealla toimialalla sen toteuttaminen on jäänyt vähäiseksi. Rakennusalakaan ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan kiertotaloutta hyödyntävistä toimialoista. Helsingistä löytyy kuitenkin työmaa, jossa kierrätyksen toteuttaminen on herättänyt jopa kansainvälistä huomiota.

Vähemmän jätettä, vähemmän raaka-aineita, vähemmän päästöjä
Lisää ajankohtaisia artikkeleita